Bermuda – Azorit 18. Purjehduspäivä 16.5.2022

Matalasta selvittiin kunnialla, vaikka unet jäivätkin tavallista vähäisemmiksi. Aamulla Maria muisti, että meillä oli joulusta jäänyt juomatta Marlin glögipullollinen, koska Karibialla ei tehnyt yhtään mieli kuumia juomia helteen takia. Nyt oli hyvä aika avata pullo ja lämmin glögi maistui hyvältä. Päivällä sitten nukuttiin univelkoja takaisin. Tapio kiskoi perässä olleen vakautusköytemme aamupäivällä ylös merestä, jos se toisi vauhtia lisää. Alkaisi tämä purjehdus jo tältä erää riittää, mutta uudessa sääennusteessa oli vielä yksi kovatuulisempi alue tulossa keskiviikon ja torstain välisenä yönä ylitsemme. Se ei ole niin voimakas kuin edellinen matala, ihan tehtävissä ilman väistöliikkeitä. Tekisi mieli jo päästä kunnon suihkuun, siivota vene kunnolla ja saada tuoretta ruokaa. Säilykeruokalistallamme oli tälle päivälle linssellä terästettyä tomaattikeittoa ja krutonkeja. Vuorokauden purjehdituksi matkaksi tuli 120 Nm. Suuntamme on nyt kohti Hortaa ja matka lyhynee, mikä on positiivista. Yöllä alittui 300 mailia Hortaan.

One thought on “Bermuda – Azorit 18. Purjehduspäivä 16.5.2022

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

%d bloggers like this: