Loppuyö jiipin jälkeen meni ilman tapahtumia. Tuuli heikkeni pikkuhiljaa, Tapio sai nukuttua lähes kymmeneen jiippiherätyksen jälkeen. Kuu oli muuten yöllä lähes täysi ja aivan keltainen. Maanantaina taitaa olla täysikuu. Valmistauduttiin tukevalla aamupalalla tuuliseen päivään, syötiin paistettuja perunoita ja paistettuja munia saaristolaisleivän päällä. Aamupalan jälkeen viritimme perään menoa rauhoittamaan 60 metriä köyttä ja suppuun sidotun Kikan pikkuankkurin. Tuntui, että meno siitä rauhoittuikin. Tapio kävi kannella tekemässä kierroksen ja tarkisti, että kaikki on kunnossa. Maria ehti vielä ottaa rauhallisessa tuulessa unet ja klo 14tuuli alkoi sitten nousta. Sääennuste oli nyt muuttunut niin, että kovimpien tuulten pitäisi osua jo valoisaan aikaan. Ihan hyvä niin. Aallot alkoivan tuulen voimistuessa kasvaa ja köydestä huolimatta meno on aika keikuttavaa. Aallot kohisevat komeasti tullessaan, roiskeita ei juuri istumalaatikkoon vielä tule. Mietiskelemme, mihin aikaan teemme seuraavan jiipin ja lähdemme etenemään paremmin kohti Azoreita. Mitä pidemmälle itään jatkamme ennen jiippiä, sitä huonomman tuulikulman saamme, mutta olisi kiva, että kovimmat tuulet olisivat jo ohi ennen kuin käännymme. Aallokkokin tulee sitten enemmän sivusta, kun nyt se on lähes takaa. Ruuaksi syötiin jääkaappiin valmiiksi tehtyä perunasalaattia ja tonnikalaa, jälkiruuaksi pähkinäsuklaata.
No niin, yö meni lopulta varsin OK. Valvottiin molemmat kovimpien tuulien yli puoli kahteen, kuunneltiin äänikirjaa ja käytiin tuijottamassa rikiä ja merta vuorotellen. Huomasimme, että styyrpuurin halssilla tuulimittari jäi katveeseen, sillä kun teimme jiipin klo 23:45, tuulilukemat mittarissa nousivat, vaikka tuuli vaikutti jo heikommalta kuin aiemmin. Eli ei täyttä varmuutta, paljonko tuulta oli. Jiipin jälkeen kiristimme vielä dyneemavantin vinssille, koska se näytti aallokossa löysältä. Pari vinssiä saisi olla enemmän tällaisia tilanteita varten. Juuri kun olimme saaneet kansihommat tehtyä ja tultua sisään, tuli valtava aalto takakulmaan ja keikautti venettä paljon enemmän kuin mitkään edelliset. Tuli testi tehtyä, että tavarat oli hyvin aseteltu, sillä ainoastaan Tapion lompakko, villasukat ja pöydällä ollut Bluetooth- kaiutin ottivat ilmalennon. Tapio näki tulossa olevan aallon, joten itse ehdimme pitää kiinni. Noin pari tuntia päästiin ajamaan myötätuulessa Azoreita kohden. Sitten tuli sade ja käänsi ennusteen mukaisesti tuulen luoteen ja pohjoisen väliin. Eli nyt ajellaan, niin tiukkaa luovia kuin näillä vehkeillä pääsee ja kutterikin on auki. Tuuli nyt noin 15- 20 kn, vauhtia 5 solmua. Näyttäisi siltä, että ehkä torstaina saavumme Azoreille.
👍👍👏
LikeLike