S/Y Annina

S/Y Annina

Ensimmäinen oma vene oli syksyllä 2005 hankittu H-vene S/Y Salacia(FIN-666), jolla alkuun lähinnä kilpailtiin, myöhemmin myös retkeiltiin Näsijärvellä. Mukaan tuli myös isommissa kisoissa Suomessa ja ulkomaillakin kiertämistä kavereiden miehistöissä.

Tarkkana kohti Salacian 1. ja ainoaa SM- lähtövoittoa Tapion kipparoimana. H-vene SM 2011 Tampere.

Keväällä 2014 Salacia vaihdettiin pykälää isompaan H-Stariin S/Y Tsiliin. Sillä retkeiltiin ensimmäinen kesä Näsijärvellä. Sitten tuli ajatus, Näsijärvi alkaa olla koluttu, mitä nähtävää merellä olisi. Vene kuljetettiin keväällä 2015 rekan lavalla Raisioon ja venepaikka saatiin Paraisilta Stormälöstä. Ensimmäisenä kesänä veneiltiin Saaristomerellä ja käytiin Tukholmassa ja Tukholman saaristossa. Syksyllä vene jäi talvehtimaan Paraisille, ei palannut enää Näsijärvelle. Seuraavana kesänä purjehdittiin Gotlantiin Visbyyn.

S/Y Tsilillä ensikertaa kohti Gotlantia vuonna 2016

Mielessä oli alkanut itää ajatus pidemmästä purjehdusreissusta Karibialle. Alkoi merikelpoisemman veneen etsintä. Merellä tapaamiemme muiden veneilijöiden kommenttien perusteella valinnaksi oli muotoutumassa Sweden Yachts 36. Kävimme katsomassa veneitä mm. Göteborgissa, Tukholmassa ja eri puolilla Suomea, mutta sitä oikeaa ei löytynyt sopivaan hintaan. Keväällä huomio kiinnittyi Nettiveneessä myynnissä olevaan Maestro 35F veneeseen. Helmikuulla lähdimme Helsinkiin venettä katsomaan. Olimme paikalla ennen välittäjää ja huomio kiinnittyi veneen peräpeilissä olevaan ARC-tarraan. Vene oli siis jo kerran Atlantin ylittänyt! Vene oli muutenkin meidän tarpeisiimme sopiva, hyvin varusteltu ja hyvässä kunnossa.

Maestro 35F

Maetro 35F layout oli aiempiin Maestron malleihin verrattuna meidän tarkoituksiimme parempi. Ei niin massiivista takakajuuttaa, suojaisa istumakaukalo ja paljon varastotilaa. Teimme veneestä kaupat keväällä 2017 ja siitä lähtien olemme purjehtineet S/Y Anninalla. Kaukaisin kohteemme tähän asti on Helgoland Pohjanmerellä kesällä 2019.

Veneen tiedot ja varusteet
  • Valmistusvuosi: 2000
  • Pituus: 10,75 m
  • Leveys: 3,5 m
  • Syväys: 1,9 m
  • Paino: 5 900 kg
  • “Mast head” masto
  • Moottori: Yanmarin 3GM30F 27 hp
  • Vesitankit: 230 L
  • Diesel-tankki: 110 L
  • Septitankki: 50 L
  • MMSI: 230135160

Vielä tekemättä/Hankkimatta

  • Pelastuslautta
  • Peräsimen laakereiden vaihto
  • Varaohjaus
  • Vakuutukset
  • Pohjan myrkkymaalaus
  • Aurinkopaneeli 50W

Varusteet

  • Maasähkö: Mastervolt 35A
  • Autopilotti: Raytheon 5000ST
  • GPS Garmin 128
  • Lähettävä ja vastaanottava AIS: Raymarine AIS700
  • Karttaplotteri: Raymarine Axiom 9
  • Tutka: Raymarine Quantum
  • Mittaristo: Raytheon ST60- sarja
  • VHF: Raymarine
  • Lämminvesivaraaja 20 L Isotemp
  • Ankkurivintturi: Lewmar concept 1
  • CRQ- ankkuri ja 50 metriä kettinkiä
  • Aurinkopaneelit: 2x 55W Sunbeam
  • Tuuligeneraattori: Rutland 1200 500W 12V
  • Akusto: 2x 180 AGM ja erillinen käynnistysakku
  • Seisova riki: Dyformavantit vm.2016
  • Satelliittiyhteys: Iridium Go!
  • Isopurje: 2018 Dacron vm.2019
  • Genua1: 140% DCX dacron laminaatti vm.2021
  • Kutteri:
  • Genaakkeri 99m2 vm.2020
  • Spinnu 99m2 vm.2000
%d bloggers like this: