BVI – Bermuda 1. Purjehduspäivä 13.4.2022

Köydet irrotettiin Virgin Gorda Yacht Harbourista klo 13. Tuuli satama-altaassa oli puuskainen, mutta lähtö sujui ongelmitta. Sataman sisäänajoväylä koralliriuttojen välissä oli kapea ja ruuhkainen, mutta ulos päästiin ilman suurempia tykytyksiä. Reipasta keliä oli luvassa, joten sataman ulkopuolella tehtiin isoon 2. reivi ja genuaa ei avattu kokonaan. Tuuli oli alkuun noin 9-10 m/s ja aurinko paistoi. Ajelimme Anegadan saaren länsipäädyn kautta ohi niin läheltä, että näimme hyvin saaren, vaikka se onkin matala. Muutamia hummeripyydyksen merkkejä saimme väistellä. Ruuaksi laiteltiin kanatäytteisiä valmisravioleja kesäkurpitsan ja tomaattikastikkeen kanssa. Nyt Väinö ei ole mukana, joten yövahdit ovat taas pidempiä. Sovimme, että mennään ainakin 3 ensimmäistä yötä normaalirytmillämme niin, että Tapio vahtii 22 – 03 ja Maria 03-08. Puolivälissä legiä katsotaan, vaihdetaanko vuorot toisin päin. Niinpä ruuan ja klo 18 sijainnin merkitsemisen jälkeen Tapio meni pienille nokosille. Aalto on sivusta, joten roiskeita tulee niin paljon, että mitään muita luukkuja kuin tuulilasin ja sprayhoodin alla suojassa olevaa kulkuluukkua ei voi pitää auki, joten sisällä veneessä on todella kuuma. Tapio viritti käyttämämme paapuurin puolen meripunkan päälle USB-tuulettimen, joka vähän auttoi tukaluuteen. Lämpötilan pitäisi nyt pohjoiseen mennessä laskea asteella per päivä, joten helpotusta lienee luvassa. Saa nähdä, missä voi ruveta käyttämään peittoa pelkän pussilakanan sijasta. Tapion torkkujen jälkeen otettiin iltapalaksi saaristolaisleipää ja appelsiinia ja katsottiin pädiltä yksi jakso Masterchefiä. Yhdeksän aikaan illalla kuu meni pilveen ja taivaanrannassa alkoi näkyä korkeita pilviä. Ne nostivat tuulta ja pari tymäkkää sadekuuroakin tuli niskaan. Hyviä vauhteja ollaan edetty, keskimäärin 6 solmua.

One thought on “BVI – Bermuda 1. Purjehduspäivä 13.4.2022

Leave a Reply to Olavi+Kuusela Cancel reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

%d bloggers like this: