Vuosi 2022 viikko 12: Telakkaviikko

Maanantai 21.3.2022 ankkurissa Jolly Harbour

Ohjelmassa oli valmistelua seuraavaksi päiväksi klo 7:30 sovittua veneen nostoa varten. Niinpä aamupalan jälkeen laskimme Kikan vesiin ja suuntasimme satamalle hoitamaan asioita. Jollamatkan aikana tuli tietysti pari todella rankkaa sadekuuroa niskaan, joten olimme aivan märkiä, kun pääsimme rantaan. Pohjamaalit olivat vielä ostamatta, mutta Tapio oli jo tehnyt päätöksen siitä, mitä maalia pohjaan laitetaan. Pohjamaalit olivat yllättäen Karibialla paljon hintavampia kuin Euroopassa ja aiemmin käyttämäämme Hempeliä ei tunnettu täällä ollenkaan. Koska pohjamaalin merkki vaihtuu, suunnitelmana oli kevyen hionnan jälkeen laittaa pohjaan yksi kerros uuden merkin primeria ja kaksi kerrosta varsinaista pohjamaalia. Olimme ostaneet hionnan ja maalaustyön paikalliselta yrittäjältä, jota telakan johtaja suositteli. Marssimme ensimmäisenä satamassa sijaitsevaan Budget Marinen liikkeeseen maalikaupoille. Valittuja maaleja oli hyllyssä. Tapio yritti tinkiä hintaa alemmas, mutta rivimyyjä ei mitään alennusta voinut myöntää ja liikkeen johtaja oli parhaillaan jossain palaverissa, joka kestäisi vielä pari tuntia. Jos haluaisimme neuvotella hänen kanssaan hinnasta, odottaisimme palaverin päättymistä. Märissä vaatteissa ei huvittanut niin kauaa odotella, joten maalien osto jäi vielä seuraavaan päivään. Seuraavaksi marssimme telakalle. Telakan johtaja tarkisteli papereitaan ja ne näyttivät kaikki olevan kaikki kunnossa. Sovimme, että seuraavana aamuna klo 7 jälkeen ajamme telakan nosturialtaan vieressä olevaan bensa-aseman laituriin paapuurin puoli laituriin, josta vene olisi helppo uittaa nosturialtaaseen. Johtaja myös soitti työmiehellemme ja varmisti, että hän tulee seuraavana päivänä hommiin, kuten sovittu. Lopuksi poikkesimme vielä ruokakaupassa. Vielä ei ollut niin paljoa aikaa kulunut, että saisimme venetarvikekaupan pomoa kiinni, joten maalien ostaminen jäi vielä seuraavaan päivään. Ruuaksi laitettiin kotitekoista pizzaa.

Tiistai 22.3 – perjantai 25.3.2022 telakalla

Aamulla herätyskello soi viideltä ja pikaisen aamupalan jälkeen oli aika ryhtyä töihin. Ajoimme ensin pienen kierroksen kauemmas ankkurialueesta, että saimme septitankin tyhjennettyä ja suuntasimme sitten kohti telakkaa. Olimme sopivasti telakan edessä klo 7:15. Eilinen suunnitelmamme ajosta bensalaituriin ei kuitenkaan ollut mahdollinen, koska koko bensalaiturin oli varannut todella iso katamaraani, jonka olimme nähneet edellisenä iltana ajavan sisään satamaan. Ilmeisesti he olivat illalla menneet jo odottelemaan, että bensiiniasema aamulla aukeaa ja samalla saaneet ”ilmaisen” yöpymisen laiturissa. Tosin sen verran monta sataa litraa löpöä varmaan tankkeihin uppoaa, että ei sitä ilmiseksi voi sanoa. Vene oli niin pitkä, että jouduimme varomaan heidän pukspröötiään, kun Tapio peruutti sisään nostoaltaaseen. Onneksi telakan miehet olivat jo valmiina ja tulivat ottamaan vastaan köysiämme, ja nosturikuski ajoi saman tien nosturin paikalleen ja aloimme uittaa nostoliinoja veneen alle. Telakka toimi kaikin puolin oikein hienosti. He olivat aikataulussa ja henkilökuntaa oli tarpeeksi hoitamaan homma huolella. Ilmeisesti he olivat tottuneet palvelemaan amerikkalaisia vaativia asiakkaita, sillä kaikki oli mietitty hienosti. Nostoliinat oli peitetty puhtailla muovisuojuksilla, että niistä ei irtoa veneeseen likaa. Lisäksi kylkiin liinojen alle asetettiin vielä pahvit suojaamaan kylkiä. Saimme käskyn hypätä pois veneestä ja mennä keltaisen viivan taakse odottamaan.

Annina nousi sievästi ylös vedestä ja nosturi siirrettiin vene kyydissään niin, että vene roikkui maan pinnan päällä. Pohja oli Tapion mielestä paremmassa kunnossa kuin oli näyttänyt vedestä käsin. Näkkejä kasvoi jonkun verran, eniten potkurissa. Vanha maali oli kulunut kölin etureunasta pois ja leväkasvustoa oli jonkin verran. Sataman miehet pesivät saman tien pohjan painepesurilla ja kaapivat pahimmat näkit pois metallilastalla ja sen jälkeen vene siirrettiin syrjemmälle telakka-alueen reunalle ja tuettiin pukkien varaan. Työmiehemme tuli myös paikalle ja kävimme hänen kanssaan läpi, mitä maalaustarvikkeita hän haluaa meidän ostavan venetarvikekaupasta. Ostoslista ei ollut pitkä: pari leveää telaa, pari pensseliä ja maalarinteippiä. Siispä marssimme taas Budget Marineen. Tällä kertaa liikkeen pomokin oli paikalla, mutta keskusteli kanssamme silti vain myyjän välityksellä. Olimme käyneet Budget Marinen toisessa liikkeessä Falmouth Harbourissa ja siellä Tapio oli saanut neuvoteltua maaleista 10 % alenuksen. Hän kuitenkin oli sitä mieltä, että Jolly Harbourista voisi saada vielä isomman alennuksen, koska koko ketjun johtaja olisi siellä. Totuus oli päinvastainen. Iso pomo ei suostunut myöntämään yhtään mitään alennusta. Lopulta Tapio kaivoi hyllystä kolhiintuneita purkkeja, joista sai 5 % alennuksen. Verottomasti sentään ostokset sai, kun olimme luoneet tilin kauppaan. Ei auttanut, kuin tehdä kaupat maaleista. Toivottavasti ei tarvitse pariin vuoteen tämän jälkeen laittaa uusia tököttejä pohjaan. Maalit maksoivat yhteensä noin 1000 euroa! Kun pohja oli pesun jälkeen kuivahtanut, työmiehemme aloitti työt vauhdilla. Sää oli onneksi parempi kuin edellisenä päivänä, jolloin oli sadellut lähes koko päivän, joten päivän aikana pohja saatiin kevyesti hiottua ja kerros primeria ja yksi kerros myrkkymaalia sudittua pohjaan. Tapion kanssa hoitelimme samaan aikaan muita tehtävälistalle kertyneitä tarkistuksia ja korjauksia jo kotimatkaa ajatellen. Ohjelmassa oli muun muassa kannen pesu ja uuden Boracolin laitto, kylkien pesu ja hoitoaineen laitto, kaikkien läpivientien tarkastus, sinkkien vaihto, potkurin kiillotus, kaidetolppien tarkistus, jääkaapin sulatus ja pesu, tyhjien kaasupullojen vaihto ja pyykkien vienti pesulaan. Hommat etenivät pikkuhiljaa.

Tiistaina lopetimme hommat hiukan aikaisemmin, koska edessä oli jännittävä bussimatka maan pääkaupunkiin St. Johnsiin, josta meille oli kolmeksi yöksi varattu majoitus, koska telakka oli kieltänyt veneessä yöpymisen veneen ollessa kuivilla. Pakkasimme yöpymislaukut ja suuntasimme etsimään bussipysäkkiä. Törmäsimme Jolly Harbourin ruokakaupan edessä suomalaiseen naiseen, joka oli asunut Antigualla pidempään ja kierteli tiistaisin ja perjantaisin saarta pakettiautolla myymässä sveitsiläisen leipurimiehensä tekemiä leipomuksia. Vaihdoimme pikaiset kuulumiset ja hän antoi myös pikaisen perehdytyksen Antiguan julkisesta liikenteestä. Ehdimme juuri tehdä kaupat kahdesta hillomunkista, kun hän jo osoitteli, että bussi oli tulossa. Antigualla näköjään bussit ja taksit ovat aivan samannäköisiä tila-autoja, mutta bussien rekisterissä on BUS ja taksien TX. Heiluttelimme bussin pysähdyksiin ja hyppäsimme kyytiin. Bussi pysähtyi missä tahansa, ei vain pysäkeillä. Mitään stoppinappuloita ei ollut vaan kuskille huudettiin, kun haluttiin bussin pysähtyvän. Kaikki matkat tuntuivat olevan saman hintaisia, alle euron per henkilö. Kuskit olivat kuulemma yksityisyrittäjiä ja mitään aikatauloja ajoille ei ole vaan bussi lähtee, kun auto on tarpeeksi täynnä. Autojen kunto vaihteli, jouset eivät tuntuneet olevan kunnossa yhdessäkään autossa. Pääsimme turvallisesti St. Johnin bussiasemalle ja läksimme siitä suunnistamaan noin puolen kilometrin päähän asuinpaikkaamme, edulliseen Guest Houseen. Paikka löytyi ja ovikelloa soittamalla saimme paikalle paikkaa emännöivän naisen. Vähän papereita täyteltiin ja näytettiin rokotustodistukset, passit ja nimi pankkikortissa ja sitten saimme huoneemme. Paikka oli oikein siisti ja rauhallinen, mutta ei aivan viimeisintä huutoa. Meille oikein sopiva siis. Huoneessa oli ilmastointi, tuuletin, TV ja leveä hyvä sänky. Yhteisistä tiloista olisi löytynyt myös hyvin varusteltu keittiö ja terassi ruokapöytineen, mutta niitä emme käyttäneet. Kylpyhuone oli toteutettu laittamalla huoneen nurkkaan lasiseinäinen suihkukoppi, jonka sisällä oli vessanpönttö, lavuaari ja suihku. Jätimme tavaramme huoneeseen ja läksimme kohti kaupungin keskustaa aikomuksena etsiä ravintola illallista varten. Keskusta osoittautui aivan kauheaksi pettymykseksi. Kaikissa kadunkulmissa notkui enemmän tai vähemmän sekaisen oloisia miehiä. Ravintoloita ei juuri ollut ja ne harvat mitä näimme, eivät houkutelleet. Rannasta löytyi aidattu alue, joka oli rakennettu risteilylaivojen tuomille matkustajille ja siellä oli tax free kauppoja ja kasinoita. Illan hämärtyessä olimme varmoja, että emme selviä takaisin majoituksellemme tulematta ryöstetyiksi. Poikkesimme ainoaan lähes siedettävän näköiseen pizzapaikkaan ottamaan ruokaa mukaan ja kiirehdimme takaisin huoneellemme. Selvisimme! Illan vietimme katselemalla pitkästä aikaa TV:tä. Sänky oli hyvä ja uni maittoi.

Keskiviikkona ja torstaina ajelimme bussilla takaisin Jolly Harbouriin ja hommat telakalla jatkuivat kahvilassa syödyn aamupalan jälkeen. Tiistaina olimme saaneet uuden telakkanaapurin. Saksalainen hiukan meitä nuorempi pariskunta oli saanut aamulla Dufour 380 veneensä nostetuksi ja heillä oli myös menossa kunnostustoimet tulevaa Atlantin ylitystä ajatellen. Heillä oli ongelmia jonkin mutterin avaamisessa ja Tapio haki meiltä työkaluja ja meni avustamaan. Maria pääsi samalla vilkaisemaan vuonna 2014 tehtyä venettä. Tilavaa ja valoisaa oli. He olivat rohkeita, kun olivat lähteneet tällaiselle reissulla. Pariskunnan nainen oli harrastanut aiemmin kilpapurjehdusta, mutta omalla veneellä purjehdustaustaa oli vain parin vuoden ajalta. He olivat ylittäneet Atlantin kahdestaan ja kaikki oli mennyt hyvin. Me jatkoimme myös hommia. Sää oli jälleen aurinkoinen, joten työmiehemme sai viimeisteltyä viimeisen maalikerroksen pohjaan meidän hoitaessa muita töitä. Edellisestää päivästä oppineena sekä keskiviikkona että torstaina kävimme syömässä Jolly Harbourin alueelle olevissa ravintoloissa ennen kuin suuntasimme pääkaupunkiin ja siellä painelimme suoraan huoneeseemme viettämään iltaa television parissa. Torstaina kuskasimme mukanamme kylmälaukussa veneen jääkaapin sisällön ja jätimme jääkaapin sulamaan. Huoneessamme oli jääkaappi, johon saimme ruuat sijoitettua. Perjantaina oli sitten täysi työ saada jääkaappi taas kylmäksi, ja sitä varten kävimme kaupasta ostamassa ison säkillisen jäitä, jotka jaoimme pienempiin pusseihin ja sijoitimme jääkaappiin laskemana lämpötilaa. Perjantaina aloitimme myös juomavesien hamstraamisen tulevaa Atlantin ylitystä varten. Nyt kun olimme maissa, vesien ronttaaminen oli helpompaa kuin se olisi jollalla ankkuripaikalle. Emme ole varmoja, menemmekö enää Karibialla satamaan ennen Atlantin ylitystä. Saimme lainaan satamatoimistolta työntökärryn ja ostimme marketista kärryn täyteen vesiä ja kuljetimme ne telakalle. Saman tien, kun pääsimme perille, oli aika nostaa Annina nosturin varaan, jotta tukitassujen alusetkin saataisiin maalattua ennen veneen laskua takaisin mereen. Maalaus hoitui työmiehemme toimesta telakkahenkilökunnan lounastauon aikana. Kun lounastauko oli ohi, Annina pulautettiin takaisin veteen. Telakan miehet heittelivät ystävällisesti meille kaikki vesisäiliömme veneeseen ennen kuin suuntasimme Jolly Harbourin kapeikon ulkopuolelle ankkuripaikalle ja laskimme kuokan pohjaan. Zeldakin palasi hiukan meidän jälkeemme omilta retkiltään ja ankkuroitui etupuolellemme. Hetken aikaa seurailimme, että ankkuri pitää ja läksimme saman tien uudelleen maihin. Agendana oli palauttaa lainaamamme kärryt satamatoimistolle, käydä kaupassa tällä kertaa hankkimassa ruokaa ja myös poiketa saksalaisilla telakkatutuillamme hakemassa heille lainaan jääneet kuorintapihdit takaisin. Hekin olivat jo saaneet veneensä vesiin ja olivat Jolly Harbourin satamassa. Kävimme heidän kanssaan sataman ravintolan terassilla juomilla, koska he halusivat kiittää meitä työkalujen lainaamisesta ja Tapion avusta sitkeän ruuvin avaamisessa. Oli mukava vaihtaa kuulumisia. Vaihdoimme yhteystietoja, koska heidän tiensä kulkee takaisin Eurooppaan kutakuinkin samoihin aikoihin kuin meidänkin. Lisäksi he aikovat viedä veneensä Rostockin seudulle, joten saatamme vielä tavata purjehduksen merkeissä Itämerellä. Tapasimme maissa taas myös suomalaisen leipämyyjän. Hän antoi meille vinkkejä lähistöllä olevista vaelluspoluista. Mukaan tarttui myös tumma vuokaleipä, joka oli paikallisen höttöleivän jälkeen oikein tervetullutta vaihtelua. Kun asiat oli hoidettu, suuntasimme takaisin veneelle ja Sheryl ja Hessu tulivat pitkästä aikaa syömään. Ruokana oli tällä kertaa pestokanaa, riisiä ja salaattia. Kaikki olivat ruokailun jälkeen niin väsyneitä, että emme jaksaneet enää pelailla vaan nukkumattia riennettiin tapaamaan.

Lauantai 26.3.2022 ankkurissa Jolly Harbour

Zelda ei ollut poikkeuksellisesti onnistunut saamaan kalaa purjehduksellaan Barbudalta Antigualle, joten aamulla ensimmäinen tehtävä oli mennä maihin satamassa pidettäville lauantaimarkkinoille. Sieltä saalista tuli ja illan ruokalistalle ui komea wahoo ja jälkiruuaksi ananasta. Sitten takaisin veneelle, aamupalaa poskeen ja reput pakattiin päivälle sovittua patikointireissua varten.

Sitten pääsimme taas Sepin kyydissä maihin ja suuntasimme bussipysäkille ja bussilla kohti Case Baytä, josta lähti eilen saamamme vinkin mukaan patikointireitti saaren korkeimmalle huipulle, Mount Obamalle. Onnistuimme jäämään bussissa oikeassa kohdassa ja läksimme kävelemään huipulle menevää huonokuntoista tietä pitkin ylös. Sää oli helteinen ja nousukulma paikoitellen jyrkkä, vaikka tietä pitkin kävelimmekin. Juomataukoja jouduttiin pitämään melko tiheästi. Huipulla sijaitsevat kännykkätornit kuitenkin lopulta tavoitettiin ja kierrettiin aidanvierustaa pitkin ihailemaan maisemia Jolly Harbouriin päin.

Huipulla pidettiin evästauko, jota haittasivat vain innokkaat muurahaiset. Eväiden haukkaamisen jälkeen oli aika lähteä takaisin alas. Tällä kertaa suunniteltu reitti kulki huipun eri puolelle polkua pitkin. Polkua ympäröi metsä ja polut oli onneksi hyvin merkattu ja hyväkuntoinen. Muita patikoijia ei näkynyt liikkeellä. Polku laskeutui vuoren sisämaan puolella olevalle vehreälle alueelle, jossa oli paljon paikallisten hedelmäviljelmiä. Ihmettelimme tovin puita, joissa olevat hedelmät räjähtelivät ilmeisesti auringon vaikutuksesta ja siemeniä kopisi maahan. Kävelymatkalla takaisin tien varteen myös nuoruuden omenavarkausgeeni pääsi taas valloilleen, kun tien varressa oli sopivasti mango- ja papaijapuita. Mukaan tarttui yksi raaka papaija ja neljä pientä mangoa. Emme jääneet varkaudesta kiinni. Näimme ja haistoimme tien varressa myös paikallisen kanalan, jossa näytti olevan vähän pienemmät tilavaatimukset kanaa kohti kuin suomalaisissa kanaloissa. Useita mangusteja näimme myös vilistämässä tien yli. Lopulta saavuimme St Johniin menevän tien varteen, josta saimme taas pienen odotuksen jälkeen napattua bussin takaisin Jolly Harbouriin. Kävelyllemme tuli mittaa noin 9 km ja nousua 589 m. Peseytymisen jälkeen kurvasimme Zeldalle, jolla ruokalistalla oli aamulla torilta pyydettyä wahoota, perunoita ja salaattia. Tuuli oli ollut koko päivän poikkeuksellisen vähäinen, joten tarkenimme pitkästä aikaa ruokailla istumalaatikossa. Pelailuun ei taaskaan ollut energiaa.

Sunnuntai 27.3.2022 ankkurissa Jolly Harbour

Olimme suunnitelleet tälle päivälle toista vaellusta Zeldalaisten ja heidän tuntemansa ARC + pariskunnan kanssa. Marialla oli kuitenkin yöllä kolottanut rannetta sen verran, että unet olivat jääneet sen verran huonoiksi, että peruimme oman osallistumisemme. Sen sijaan Maria lepäili ja Tapio tarkisti kaikki aurinkopaneelimme, joiden olimme huomanneet viime aikoina tuottaneen sähköä huonommin kuin ennen. Tarkastuksen lopputulema oli, että neljästä aurinkopaneelistamme vain yksi toimi. Tapio myös huomasi, että toinenkin paneeli toimii, mikäli sitä painaa tietystä kohdasta sivussa. Kaikki paneelit olivat suhteellisen uusia. On kyllä pettymys, että ne menivät rikki näin lyhyessä ajassa. Biminin päällä oleville paneeleille olimme vielä hakeneet lisätukea ompelemalla kunnollisen tarrakiinnityksen biminiin. Mutta ei auta, rikki mitkä rikki. Ei tee kyllä mieli ostaa kovin hevillä enää lisää taipuisia paneeleja. Onneksi meillä on kohtuullisen hyvä tilanne sähkön kanssa varsinkin liikkeellä ollessamme, jolloin hydrogeneraattori tuottaa hyvin. Karibialla myös ankkuripaikat ovat olleet niin tuulisia, että tuuligeneraattori on ollut ankkuripaikoilla hyvä sähkönlähde. Joudumme kuitenkin varmaan ostamaan Saint Martinilta ainakin yhden lisäpaneelin loppumatkaa varten. Lisäksi Tapiolle tuli sähköhommia tehdessä epäilys, että moottorilaturimme ei toimi kunnolla. Jännite akuissa moottorilatauksen aikana on matalampi kuin aiemmin ja lisäksi laturi on alkanut pitää kovempaa ääntä kuin aiemmin. Hessu ja Sheryl tulivat illalla fetapastalle ja Tapio ja Hessu sopivat seuraavalle aamulle sähkölaitteiden mittaussession. Tämä oli todennäköisesti viimeinen iltamme Zeldan kanssa ennen kuin me jatkamme pohjoiseen. Ilta sujui vähän haikeissa merkeissä sen vuoksi. Tällä kertaa pakottauduimme jaksamaan yhden papupelin. Hessu selvisi voittajana pavunkasvatuksesta.

Zeldan ja hänen miehistönsä tapasimme ensimmäistä kertaa viime heinäkuussa Ranskassa. Tämän jälkeen olemme kohdanneet säännöllisen epäsäännöllisesti pitkin matkaa. Karibialla kohtaaminen meinasi tehdä tiukkaa, mutta lopulta saimme järkättyä miltei kahden viikon eskaaderipurjehduksen Antigualla ja Barbudalla. Kiitokset Hessulle ja Sherylille snorklausretkistä, vaelluksista ja lukemattomista kyydeistä rantaan Sepillä. Mukavaa vaihtelua venearkeen ovat tuoneet vuoroperiaatteella toimineet yhteiset illalliset. Ja kiitokset myös siitä henkisestä tuesta, jota tämmöisellä reissulla aina silloin tällöin tarvitaan!