Vuosi 2022 viikko 7: Guadeloupelta Saint Martinille, vieraita veneellä pitkästä aikaa

Maanantai 14.2.2022 – tiistai 15.2.2022 Deshaeis (Guadeloupe) – Marigot Bay (Saint Martin, Ranska) matka 139 Nm, kokonaismatka 7238 Nm

Tapion sisko Niina ja hänen nuorin tyttärensä Henriikka ovat tulossa vieraiksemme hiihtolomaviikoksi, joten meidän oli nyt aika jättää Guadeloupe taa ja suunnata yön yli purjehduksella Saint Martinille, jonne he saapuvat 18.2, mikäli korona ei aiheuta yllätyksiä. Matkaa tulisi noin 130 Nm eli pyöreästi luvatuilla tuulilla olisi luvassa hiukan vajaan vuorokauden purjehdus. Mitään testauksia ei siirtymän vuoksi tarvita, kun olimme molemmat kolmesti rokotettuja. Saint Martin on siinä mielessä erikoinen kohde, että puolet saaresta kuuluu Ranskalle ja puolet Hollannille. Hiukan oli epäselvää, mitkä ohjeet koskivat mitä puolta saaresta. Lopulta täytimme edeltävästi netissä terveysselvityksen, johon liitettiin rokotustodistukset. Mahdollisesti tämä olisi ollut tarpeen vain Hollannin puolelle purjehtiville, mutta ei ollut iso homma. Erikoista järjestelyissä on se, että maitse ja kumiveneellä saa joka tapauksessa saarella vapaasti siirtyä puolelta toiselle ilman mitään kontrollia. Vene kannattaa kuitenkin pitää Ranskan puolella saarta byrokratian minimoimiseksi näin korona-aikaan.

Aamupalan jälkeen laitoimme Kikan vesille ja hurautimme rantaan kirjautuaksemme ulos Guadeloupelta. Rannassa oli jälleen hyvä dinghylaituri, johon Kikka jäi odottelemaan. Ranskan saarilla sisään ja uloskirjautumisen hoituvat huomattavasti helpommin kuin itsenäisillä Karibian saarilla. Ei tarvitse vierailla erillisissä tullin ja maahantuloviranomaisten toimistoissa vaan clearance tehdään itsenäisesti siihen tarkoitukseen olevalla tietokoneella, joka on sijoitettu johonkin kaupan, kahvilan tai vierassataman nurkkaan. Niin oli nytkin ja clearancetietokone löytyi Le Pelican nimisestä matkamuistomyymälästä. Näpyttelimme itsemme ulos maasta ja saimme siitä ilosta kustantaa 4 € ja leiman paperiin. Tarkoitus oli lähteä vasta puolen päivän aikaan, joten ehdimme vähän kierrellä kylällä ja käydä leipomossa ottamassa aamupalaksi pientä haukattavaa ja evästä purjehdukselle. Deshaies osoittautui varsin sieväksi ja siistiksi kyläksi, jossa oli ilo kulkea. Raitilla nähtiin myös peruskanat tipuineen ja kolibri. Pari postikorttiakin ehdittiin pitkästä aikaa kirjoittaa. Niitä on Karibialla ollut melko huonosti myynnissä ja vielä vaikeampi on löytää Eurooppaan vaadittavia postimerkkejä. Nyt asia hoitui sillä, että laitoin kortteihin 2 tavallista postimerkkiä. Pian suuntasimme takaisin valmistelemana venettä purjehdukseen. Ankkuri nostettiin suunnitelman mukaan klo 12 ja kokka käännettiin jälleen kohti pohjoista. Olimme tasaisempien tuulten toivossa päättäneet tällä kertaa mennä reitille osuvien saarten, Montserratin, Saint Kitts and Nevisin, Saint Eustatiuksen ja Saban itäpuolelta. Strategia toimi hyvin ja koko purjehduksen ajan saimme nauttia tasaisesta noin 10 m/s sivutuulesta ja maltillisesta aallokosta. Ajoimme koko matkan 2. reivatulla isolla (se nyt sattuu olemaan siinä asetuksessa aiempien purjehdusten jäljiltä) ja lähes täydellä genualla. Purjeita ei juuri tarvinnut säätää koko matkan aikana. Myöskin laivaliikenne oli hiljaista. Kuu oli lähes täysi ja yö oli todella valoisa. Paras legi tähän mennessä koko reissulla. Ruuaksi kokattiin italianpataa soijarouheella ja nautittiin säilykemaissin kanssa. Yön vahtivuorot jaettiin perinteiseen tapaan Tapiolle alkuyö, Marialle loppuyö. Meno oli niin mukavaa, että edes meripunkkaa ei tarvinnut virittää vaan salongin sohvalla pysyi hyvin. Ainoa pieni häiriötekijä oli yöllä klo 2:30 Marian unet keskeyttänyt USA: lainen vene, joka oli tulossa meitä vastaan ja kutsui meitä VHF:llä. Hän halusi tietää, nostammeko vai laskemmeko kurssiamme. Periaatteessa olimme styyrpuurin halssilla ja hän paaralla, joten heidän olisi pitänyt ilman muuta väistää ilman mitään VHF-yhteydenottojakin. No vahdin vaihto osui sopivasti siihen kohtaan, että ei tullut kuitenkaan turhaa herätystä.

Loppuyö meni taas rauhallisesti ja ilman mitään ylimääräisiä häiriöitä. Mitä lähemmäs Saint Martinia tultiin, sitä enemmän superjahteja alkoi näkyä AIS:ssa ja horisontissa. Kiersimme Saint Martinin länsipään ympäri ja menimme etsimään ankkuripaikkaa Marigotin lahdelta. Siellä oli jo ennestään paljon veneitä ankkurissa, mutta onneksi tilaakin lahdelta löytyi. Syvyyskin oli ankkurointiin oikein hyvä, reilusti alle 10 m. Löysimme pienen hakemisen jälkeen sopivan kolon suomalaisen Milla Magian vierestä. Ensimmäisellä yrityksellä vene pyörähti hiukan liian lähelle peräpuolellamme olevaa naapurivenettä, joten nostimme vielä kertaalleen ankkurin ja toisella yrityksellä olimme tyytyväisiä sijaintiin. Hetken aikaa seurasimme, pitääkö ankkuri ja sen jälkeen läksimme Kikalla maihin etsimään toimistoa, jossa voimme tehdä sisäänkirjauksen uudelle saarelle. Matkalla huomasimme, että myös S/Y Ella oli pitkästä aikaa samalla ankkuripaikalla ja vaihdoimme heidän kanssaan pikaiset kuulumiset. Sisäänkirjautumistietokone löytyi venetarvikekaupasta ja tällä kertaa lysti oli vielä kaiken kukkuraksi ilmaista. No kaupasta tarttui mukaan vähän heräteostoksia. Kävimme hiukan kävelemässä kaupan lähistöllä ja ostimme juomat lähikaupasta ennen paluuta veneelle. Veneellä haukkasimme välipalaa ja sousimme naapuriin vaihtamaan kuulumisia ja juomille. Ilta vierähti niin rattoisasti, että illallinen vaihtui munakkaaksi.

Keskiviikko 16.2.2022 ankkurissa, Baie de Marigot

Hyvien yöunien, uinnin ja aamupalan jälkeen hyppäsimme taas Kikkaan ja menimme Marina Fort Louisiin katsomaan, mistä kiikasti, että kahdesta tekemästämme varauksesta ja 14 lähetetystä dokumentista huolimatta emme olleet saaneet vahvistusta varauksellemme. Tapio oli jo edellisenä päivänä tiedustellut, miksi varauskyselyymme ei ole vastattu mitään ja satamasta vastattiin, että he eivät edelleenkään ole saaneet kaikkia dokumentteja, jotka he ovat pyytäneet. Niinpä marssimme toimistolle ja siellä ilmeni, että toimiston naiset eivät ilmeisesti osaa avata ja tulostaa kaikkia liitetiedostoja useamman liitetiedoston sisältävästä sähköpostista. Heidän mielestään vika ei ollut tietenkään heidän vaan meidän. Ei auttanut muu, kuin täyttää puuttuvat 4 kaavaketta vielä uudelleen käsin. Sen jälkeen he olivat tyytyväisiä, mutta tietenkään, koska he eivät olleet saaneet ajoissa tarvittavia dokumentteja, he eivät enää tienneet, oliko meille paikkaa vai ei. Saimme ohjeeksi mennä takaisin veneelle ja kutsua satamaa VHF:llä kanavalla 16 klo 14:15-14:20, jolloin selviäisi, onko meille paikka vai ei. Kiertelimme vähän kaupungissa ja torilla ja jollailimme takaisin VHF:n ääreen. Maria kutsui sovittuna kellonlyömänä satamaa ja meille oli kuin olikin löytynyt paikka. Ei muuta kuin ankkuri ylös ja nokka kohti satamaa. Sataman kumivene oli vastassa ja näytti tietä oikealle paikalle. Pääsimme kylkikiinnityspaikalle kapeaan väliin ison katamaraanin taakse. Vene taipui väliin yllättävänkin hyvin ja marinerojen avulla saimme köydet tuota pikaa kiinni. Sataman ja muiden veneiden koosta kertoo se, että kun olimme laiturin vieressä, kantemme oli matalammalla kuin laituri. Harvoin niin päin. Pienen säätämisen jälkeen saatiin vettä ja sähkö tulemaan ja pääsimme jälleen kerran asioimaan satamatoimistoon. Tällä kertaa kaikki sujui yhteisymmärryksessä. Satamaksu oli meiltä reilu 30 €/ yö ja sähkö ja vesi vielä erikseen kulutuksen mukaan laskutettuna. Hurrikaani Irma oli tehnyt vahinkoa satamallekin vuonna 2017 ja korjaustyöt olivat vielä vaiheessa. Vessa oli toiminnassa, mutta suihku toimi välillä ja siitä tuli pelkkää kylmää vettä. Myös sähkön tulomme katkesi vuorokausi ennen lähtöä satamasta. Vesitankit saatiin sentään täytettyä. Fort Louisin satamassa näytti olevan myös S/Y Lintu, joka on TV:stä tuttu Atlantin yli ohjelmista. He olivat saapuneet jokin aika sitten uuden kauden jälkeen tänne. Kävimme veneen vieressä katselemassa, olisiko ketään paikalla. Hiljaiselta näytti. Saimme mukavilta samassa laiturissa olevilta hollantilaisilta kuulla, että omistaja oli lentänyt Suomeen ja matkustaisi takaisin vasta maaliskuussa. Heillä oli veneessä myös kaksi kissaa, Litmasta tuli ikävä. Ensimmäinen ilta satamassa meni muuten rauhallisissa merkeissä. Tapio kävi tutustumassa paikallisen marketin valikoimiin ja ruuaksi laitettiin homejuustopunajuuria, entrecoteta ja kastiketta crême fraichesta. Yöllä nukutti makeasti, vaikka yöllä laiturilla tallustelevien ihmisten äänet kaikuivatkin suoraan veneeseen.

Torstai 17.2.2022 satamassa Marina Fort Louis, Marigot (Saint Martin)

Pidimme siivouspäivää veneessä vieraiden tulon ja maasähkön kunniaksi ja imuroimme ja kuurasimme veneen pilssistä kattoon, keulasta perään. Aamupäivällä kävimme myös pyykillä kolmen pyykkikassillisen kanssa. Ensimmäisessä itsepalvelupesulassa tuli vesiperä, koska maksuautomaatti oli pimeänä. Onneksi toinen löytämämme pesula oli toiminnassa ja kaiken kukkuraksi ilmastoitu ja olimme ainoita asiakkaita. Tapio kävi pyykkien peseytyessä paikallisessa parturissa, joka leikkasi hiukset ja parran uuteen kuosiin pieteetillä hintaan 15 €. Tapio oli edellisenä iltana Super U-kaupassa käydessään nähnyt matkalla ruokarekkoja ja illalla menimme sinne katsomaan, saisimmeko ruokaa. Kärryn toiminta oli simppeliä. Edustalla oli puolikkaisiin tynnyreihin tehtyjä grillejä, joissa paistui kanaa ja ribsejä, joita myytiin lisukkeineen viereisestä ruokarekasta. Otimme yhden annoksen ribsejä, yhden annoksen kanaa ja lisäksi paikallisten miesten suosittelemia Johnny cakes-kakkuja. Kakut olivat litteäksi kaulittuja taikinakakkuja, jotka paistettiin upporasvassa. Maku oli suolainen, mutta hiukan makeutta oli mukana. Liha-annosten lisäkkeeksi sai valita kastikkeen ja lisäksi tuli kaalisalaattia. Ruoka oli hyvin grillattua ja herkullista. Limuineen annosten hinnaksi tuli 14 €, varsin kohtuullista. Saint Martinilla näyttää käyvän eurojen lisäksi tasapäisesti myös US-dollarit, joilla paikalliset näyttävät usein maksavan. Me pitäydyimme euroissa.

Perjantai 18.2.2022 satamassa Marina Fort Louis, Marigot (Saint Martin)

Tapio kävi taas aamulla ensi töikseen hakemassa leipomosta patonkia ja tuliaisena oli myös leivokset jaettavaksi. Sen jälkeen viimeistelimme vielä eilen aloitetut siivoushommat. Niinan ja Henriikan lento saapuisi iltapäivällä. Euroopassa oli luvassa myrsky, vähän saimme jännittää, ehtisikö kone ilmaan ennen pahimman myrskyn saapumista. Alkuillasta vieraamme pääsivät onnellisesti perille ja pikaisen vene-esittelyn jälkeen suuntasimme heti kauppaan hankkimaan ruokia saarikierroksellemme. Kaupassa oli loppuviikon kunniaksi hyllyt kiitettävän tyhjänä mm. kananmunat ja jugurtit ja kana loppu. Suurimman osan kauppalistan tuotteista saimme kuitenkin ostettua. Veimme ostokset veneelle ja suuntasimme syömään sataman läheisyydessä olevalle kattoterassille. Tarjoilija oli varsinainen show-mies, mutta ruoka ei ollut kovinkaan ihmeellistä. Miljöö oli kuitenkin oikein miellyttävä. Ruuan jälkeen olimme koko poppoo valmiita nukkumaan.

Lauantai 19.2.2022 Marina Fort Louis – Baie de Grand Case matka 5 nm, kokonaismatka 7243 nm

Aikaero herätti vieraamme jo ajoissa ja he poistuivat ”hiljaa ja huomaamatta” veneestä leipomoreissulle. Sataman säännöissä oli tiukat ukaasit, että satamasta pitää poistua klo 12 mennessä, tai joutuu maksamaan seuraavan yön satamapaikan. Niinpä heti aamupalan jälkeen rupesimme puuhaamaan lähtöä. Niina ja Henriikka poikkesivat vielä toisessa ruokakaupassa metsästämässä eilisellä kauppareissulla puuttumaan jääneitä tuotteita, kun Maria ja Tapio laittoivat venettä lähtökuntoon. Satamassa laskutetaan vesi ja sähkö käytön mukaan. Niinpä ensimmäinen steppi lähtöön oli kutsua marinerot lukemaan sähkö- ja vesimittarit, että pääsisimme satamatoimistoon maksamaan itsemme ulos. Marinerot olivat vain kovasti kiireisiä. Tapio pyysi heitä lukemana mittarimme puoli kymmenen aikaan ja odottelimme puolitoista tuntia heitä. Kaiken kruunasi jättikokoinen luksusmoottorivene, jonka ankkuri oli juuttunut satama-altaan pohjaan. Marineroilla meni tovi, kun yksi heistä puki sukellusvarusteet ja kävi avustamassa ankkurin nostossa pohjasta. Lopulta saimme kuitenkin 6,14 € vesi- ja sähkölaskumme maksettua ja pääsimme liikkeelle ennen puoltapäivää. Sen verran töykeää palvelu marinassa oli, että emme halunneet varata sieltä paikkaa seuraavaksi viikonlopuksi. Moottoroimme akkujen lataamismielessä lyhyen matkan Baie de Grande Case ankkurilahdelle Marigotin pohjoispuolelle. Lahtea reunustivat vihreät kukkulat ja rantaa kiersi valkoinen hiekkaranta. Tilaa ankkuroinnille oli runsaasti, vaikka osa lahdesta oli rajattu pois ankkurointikäytöstä, koska Saint Martinin toisen lentokentän laskeutumisalue ulottui lahden yläpuolelle. Saimme etsittyä hyvän paikan katamaraanien ja luksusjahtien välistä ja laskimme ankkurin noin 5 metriin. Lahti oli melko tuulinen, mutta aallokko oli maltillista. Pohja oli hiekkaa ja ankkuri upposi hyvin pohjaan, minkä Tapio kävi toteamassa snorkkeloimalla. Lahdella oli ankkurissa useita isoja moottorijahtia ja myös muutama yli 100 jalkainen purjepaatti. Seurattuamme hetken, että ankkuri pitää ja käytyämme uimassa, läksimme kumiveneellä katsomaan, mitä kylällä on tarjota meille. Kikka kuskasi ensimmäistä kertaa neljää henkeä kerrallaan. Vähän olimme etukäteen pelänneet, että vene ei moisen kuorman kanssa pysy pinnalla, mutta matka meni lopulta ihan hyvin. Ei edes juurikaan kastuttu. Mereltä käsin paikka näytti pikkuiselta, mutta päästyämme maihin miellyimme kaikki paikkaan.

Jollille oli tarjolla pitkä ja hyväkuntoinen laituri. Rannassa oli useita ravintoloita ja baareja ja pidemmällä pikkuisia boutiquehotelleja, jotka olivat toinen toistaan viihtyisämmän näköisiä. Menimme ankkurointilasillisille jollalaiturin vieressä olevaan viihtyisään rantabaariin. Piña Coladassa oli ainakin riittävästi rommia. Juomien jälkeen läksimme kävelemään rantakatua ja rantaa pitkin. Kylästä löytyi hotellien lisäksi lukuisia grilliravintoloita, pari markettia ja leipomo. Syömään menimme yhteen tien varressa olevaan grilliravintolaan. Paikalliset naiset grillasivat kalan, ribsit ja kanat isoissa grilleissä ja jokainen sai valita haluamansa lisukkeet lihoille. Paikallinen SXM-olutkin oli oikein maukasta ja kylmää. Annokset olivat edullisia, 20 € molemmin puolin. ainoa huono puoli ateriassa oli, että jälkiruokaa ei enää mahtunut mahaan. Ruuan jälkeen kiertelimme vielä hetken kylällä ja palasimme sitten jollalla veneelle sulattelemaan ruokaa. Ilta kului pelaillessa ja Niina otti tuntumaa SUP-lautaan. Auringonlasku näkyi upeasti ankkuripaikkaamme.

Sunnuntai 20.2.2022 ankkurissa Baie de Grand Case

Ankkuripaikka ja kylä olivat niin mukavat, että päätimme jäädä paikallemme vielä toiseksi yöksi. Aamulla saimme vähän jännittää, kun vieressämme lähinaapurina ollut luksusjahti nosti ankkuriaan vieressämme. Onneksi mitään läheltä piti tilanteita ei tullut. Aamupäivän nautiskelimme auringonpaisteesta ja rauhaisasta olemisesta ja uimisesta veneellä. Iltapäivällä läksimme maihin etsimän leipomoa. Ehdimme paikalle juuri 5 minuuttia ennen leipomon sulkeutumista, mutta myyjä ei halunnut enää tehdä kauppaa kanssamme, oli jo kuulemma laskenut kassan. Kävimme myös viereisessä marketissa, mutta siellä hyllyt olivat lähes tyhjät ja leivät näyttivät niin kuivilta, että ei tullut kauppoja. Ei auttanut muu kuin suunnata takaisin rannalle kävelylle. Kävelimme koko valtavan pituisen rannan päästä päähän rantahiekkaa pitkin. Muutamia kilpikonnia näimme uiskentelemassa. Kylään palattuamme päätimme taas mennä ulos syömään ja valitsimme tällä kertaa toisen grilliravintolan ja hiukan eri annokset. Hyvää oli jälleen eikä kukkarokaan keventynyt mainittavasti. Veneelle ehdimme taas sopivasti ihailemaan auringonlaskua.