Vuosi 2022, viikko 2: Vedetään henkeä Martiniquella

Maanantai 10.1.2022 satamapäivä, Marina Etang Z’Abricot, Fort de France

Aamulla heti kahdeksalta marssimme läheisellä teollisuusalueella sijaitsevaan autovuokraamoon, josta olimme onnistuneet perjantaina puhelimitse varaamaan vuokra-auton pariksi päiväksi. Vuokraamosta ei ulkoa käsin voisi aavistaa, että kyseessä on autovuokraamo. Olimme oven ulkopuolella jo hieman ennen kahdeksaa ja odotellessamme vuokraamon mies tuli töihin ja kutsui meidät sisään. Hän puhui hyvää englantia, mikä helpotti kovasti asioimista. Saimme kahdeksi vuorokaudeksi vuokralle Kia Sportagen 60 €/vrk. Halusimme autoon täyden vakuutuksen, joten laajennuksesta saimme maksaa lisää vielä 10 €/vrk. Kun auto oli vielä nopeasti pesty ja kunto tarkistettu, ajelimme takaisin satamalle, jossa jätimme auton parkkiin satama-aidan ulkopuolelle. Sen jälkeen palasimme veneelle aamupalalle, ennen kuin lähtisimme varsinaiselle ajelulle. Suomeen piti myös tietysti ottaa syntymäpäiväpuhelu, koska koirallemme, Tsikolle tuli 12 vuotta täyteen.

Ensimmäisenä tehtävänä olisi saada Tapiolle kolmas rokotus. Niinpä otimme suunnaksi perjantaina keskustan apteekkarilta saadun elokuvateatterin, josta pitäisi löytyä rokotuskeskus. Liikennettä oli Fort de Francen lähiteillä paljon, mutta niin vain tie elokuvateatterille löytyi. Jätimme auton tyhjälle parkkipaikalle ja läksimme kiertämään hiljaista rakennusta rokotuspistettä etsien. Kiersimme koko rakennuksen ja tulimme talon läpi sisäkautta takaisin etupuolelle, niin lopulta vartijan avustuksella huomasimme pienen kyltin, joka ohjasi rokotuksille sivuportaiden kautta. Sinne siis. Portaikon takaa löytyi tilat, joissa oli yksi hoitaja ottamassa vastaan ja rokottamassa ja yksi lääkäri haastattelemassa ja tekemässä kirjallisia töitä. Maria sai niukalla ranskallaan selvitettyä, että rokotus olisi Tapiolle mahdollista saada, mutta täältä saatavan rokotustodistuksen kanssa pitäisi mennä vielä paikalliseen apteekkiin, jossa tieto rokotuksesta vietäisiin 37 € maksua vastaan sähköiseen tietokantaan. Jonoa rokotukseen ei juurikaan ollut, odottamassa oli lisäksemme ehkä 10 muuta kaiken ikäistä henkilöä. Täytimme lyhyen odotusaikamme aikana tullessa jaetun kyselyn, jossa kysyttiin mm. aiemmin saaduista rokotteista, mahdollisista rokotusreaktioista ja sairastetusta koronasta. Pian tulikin Tapio vuoro mennä tapaamaan lääkäriä. Lääkäri oli nuori nainen, joka puhui erinomaista englantia. Hän kyseli erinäisiä lisätietoja mm. osoitettamme Martiniquella ja aiemmin saatujen rokotteiden ajankohtia ja kertoi rokotuksen mahdollisista haittavaikutuksista. Hän teki enemmän kuin hänen olisi tarvinnut ja vei Tapion rokotukset sähköiseen tietokantaan, joten meidän ei tarvitsekaan mennä enää apteekkiin rokotuksen rekisteröimiseksi. Tapio sai mukaan printatun ranskalaisen EU:n rokotuspassin QR-koodeineen. Viimeisessä huoneessa myös vastaanottoa hoitanut hoitaja pisti piikin Tapio vasempaan hauikseen. Emme edes joutuneet odottamaan rokotusreaktioiden varalta, joten palasimme autolle ja läksimme ajelemaan kohti saaren pohjoispäätä lännen puolesta rannikkoa kulkevaa tietä pitkin.

Matkalla ohitimme yhden saaren lukuisista rommitislaamoista ja päätimme poiketa sinne. Kiertelimme pihassa ja rakennuksissa, joissa oli rommintuotanto menossa. Kaikki opaskyltit olivat ranskaksi, joten vierailun anti rajoittui lähinnä pihan ja rakennusten ihailuun. Emme viitsineet myöskään mennä maistelutiloihin, koska Tapion pitäisi kuitenkin olla ratissa päivä. Rommia pitäisi ostaa, mutta se tehtäisiin marketista. Kun selvisimme pihatiellä auton edessä juoksentelevista kanoista, jatkoimme matkaa pohjoiseen. Kolmas pysähdys tehtiin Saint-Pierren kaupungissa. Kaupungin vieressä kohoaa 1397 m meren pinnan yläpuolelle Mount Pelée, aktiivinen tulivuori. Kaupunki ja vuori ovat surullisenkuuluisia 8.5.1902 tapahtuneesta purkauksesta, jonka yhteydessä vapautuneeseen pyroklastisen tuhkapilven purkautumiseen kuoli silmänräpäyksessä kahta lukuun ottamatta koko kaupungin 28 000 suuruinen väestö. Tuhkapilven vuoksi upposi myös 20 kaupungin edustalla ankkurissa ollutta laivaa. Jätimme auton parkkiin kaupungin laidalla olevalle pysäköintialueelle ja kävelimme koko kaupungin edustalla olevaa mustaa laavahiekkaista hiekkarantaa pitkin keskustaan. Useita rakennuksia ihan kaupungin keskustassa näyttää edelleen olevan raunioina ja enemmän tai vähemmän mustuneita. Kello alkoi näyttää lounasaikaa, joten poikkesimme ensimmäiseen vastaan tulleeseen ravintolaan, joka mainosti rantaterassia. Terassi olikin lähes tupaten täynnä lounastamassa olevaa väkeä. Hyvä merkki. Koronapassien näyttämisen jälkeen saimme kuin saimmekin pöydän, vaikka meillä ei ollut varausta. Tarjolla olisi ollut myös herkullisen kuuloinen kokin suositusmenu, mutta koska emme olleet vielä kovinkaan nälkäisiä, tyydyimme yksittäisiin pääruokiin. Tapio tilasi grillattua kalaa, Maria naudanlihapataa. Ruoka tuli melko pikaisesti ja molempien annokset olivat herkullisia. Marian naudanliha oli luullista ja aivan pehmeäksi kypsynyttä, Tapion kala mehevää. Ruokien hinnatkin olivat varsin kohtuulliset, 15–16 €/annos. Parasta ruokaa, mitä tähän mennessä olemme Karibialla ravintolassa syöneet.

Ruuan jälkeen kävelimme vielä kaupungin keskustaa ympäri. Ohitimme Esson huoltoaseman kävellen ja heillä näytti olevan myös Campin Gazin vaihtopulloja. Harmi vain, että emme ottaneet kahta tyhjää pulloamme aamulla peräkonttiin. Kun pääsimme takaisin autolle, läksimme ajamaan Mount Peléetä kohti. Autolla pääsi reilun 800 m korkeudelle, josta huipulle menevät vaellusreitit lähtevät. Läksimme ylös lähtevää polkua katsastamaan. Maisemat olivat mahtavat, vaikkakin pilviä oli huipun edessä lähes koko ajan ja pieniä sadekuuroja tuli tasaisin väliajoin. Polulla oli isoja uria veden valumisesta alas vuorelta, mutta ainakin ensimmäinen kilometri, jonka kuljimme, oli suhteellisen helppokulkuista. Polun vierustalla kasvoi upeita sammalpeitteisiä puita ja kukkia. Emme olleet huomanneet pakata mukaan kunnollisia vaelluskenkiä ja myöskään sadekuurot eivät olleet kovin rohkaisevia, joten käännyimme takaisin pienen maistiaisen jälkeen ja palasimme autolle.

Päätimme ajella saaren keskellä kulkevaa tietä pitkin ja poiketa matkalla vielä Balata Gardeniin, saaren parhaaksi nähtävyydeksi rankattuun kasvitieteelliseen puutarhaan. Puutarhassa kuljettiin määrättyä reittiä pitkin eri kasvialueiden poikki. Polku polveili mäenrinteessä ja alueella oli myös useita lampia, joissa oli lumpeita ja kaloja. Osan matkaa pääsi kulkemaan puihin kiinnitettyjä lavoja ja riippusiltoja pitkin ja ihailemaan puutarhaa lintuperspektiivistä.

Kierroksen kohokohta oli kolibrien näkeminen. Kotimatkalla ajelimme vielä Gallerie -ostoskeskukseen. Kiertelimme upeaa ostoskeskusta ja poikkesimme mm. kysymässä Digicelin dataliittymän hintoja puhelinkaupoista. Sen verran kallista oli data, että ei tullut kauppoja. Lopuksi kävimme ruokakaupassa ostoskeskuksen pohjakerroksessa olevassa marketissa ostamassa illaksi ruokia ja tarkistamassa valikoimaa seuraavaksi päiväksi suunniteltua isompia täydennysostoksia varten. Ostimme illaksi juustoja, suolakeksejä ja viinirypäleitä, Ranskassa kun kuitenkin ollaan. Veneelle palattuamme nautiskelimme juustoillallisesta ja painelimme nukkumaan.

Tiistai 11.1.2022 satamapäivä, Marina Etang Z’Abricot, Fort de France

Toinen päivä autoilua. To do listalla oli vielä kaasupullojen vaihto ja veneen ruokavarastojen laajamittaisempi täydennys. Aamupala syötiin veneellä ja sen jälkeen otettiin vaihteeksi autolla suunta etelään, Le Mariniin. Siellä saisimme varmasti kaasupullot vaihdettua ja kävisimme samalla venetarvikekaupoissa heräteostoksilla, vaikka mitään akuuttia tarvetta millekään varaosille ei juuri nyt ollut. Jätimme auton tien varteen parkkiin ja suuntasimme ensin venetarvikekauppoihin. Matkalla kauppaan törmäsimme rantakahvilassa Ella af Stockholmin Matsiin ja Helenaan, joiden kanssa jäimme hetkeksi juttelemaan ennen kauppareissua. He olivat saaneet juhlapyhämiehistönsä lähetettyä kotiin ja odottelivat nyt ankkurissa Le Marinin edustalla uutta osaa potkuriinsa. Mats oli tiedustellut potkuriremonttia varten hintoja veneen nostolle. Hintaa tulisi nostolle poskettomat 1000 €, joka ei sisältäisi edes pohjan pesua painepesurilla. Onneksi nostimme veneen Portugalissa, jossa homma hoitui reilusti edullisemmin. Voi tosin olla, että tarvitsemme myös vielä Karibialla pohjan siistimistä ennen Atlantin ylitystä takaisin päin, katsotaan. Venekaupasta tarttui mukaan uusi, kallis pätkä dyneemaa genaakkeripuomiin atlantilla katkenneen tilalle. Köysi löytyi jäännöspalojen joukosta, mutta siitä ei saanut silti mitään alennusta, vaikka Tapio sitä yritti saada. Toivottavasti kestää yhtä monta vuotta kuin vanha. Venetarvikekaupasta suuntasimme tankkauslaiturille kaasupullojen kanssa. Laiturilla törmäsimme pariin tuttuun ruotsalaisveneeseen ja heidän kanssaan kuulumisten vaihtoon tuhrautui sen verran aikaa, että bensa-asema oli ehtinyt mennä lounastauoksi kiinni, joten jouduimme odottamaan sen avautumista 20 min. Lopulta, 10 min ikkunaan kirjoitettuja aukioloaikoja myöhemmin asemaa pyörittävä kaveri saapui paikalle ja saimme kaasupullot vaihdettua. Se sentään oli edullista SVG:hen verrattuna, 17 €/pullo. Saimme 2 pulloa vaihdettua uusiin halvemmalla hinnalla kuin SVG:llä tuli yksi pullo täytettyä. Nyt riittää kaasu taas pitkäksi aikaa.

Le Marinista ajoimme edelleen etelään, saaren hienoimmaksi nimetylle rannalle, Les Salinakselle. Ensin suuntasimme lounaalle rantaravintolaan. Tällä kertaa Maria tilasi kalaa, Tapio katkarapuvartaita. Ruoka oli ihan OK. Ruuan jälkeen kävelimme pitkän rannan melkein päästä päähän ja Maria kävi uimassa. Kävimme myös pienellä kävelyllä läheiselle suolalammelle rakennetulla luontopolulla, jossa näimme kahlaajalintuja ja rapuja. Seuraavaksi ajoimme lähellä olevaan Saint Annen pikkukaupunkiin, jonka edustalla sijaitsi yksi saaren suosituimmista ankkuripaikoista. Ajelimme kylän läpi muutamana kertaan ja katselimme paikkoja ennen paluuta päätielle. Valoisaa aikaa oli vielä jäljellä, mutta totesimme, että emme enää ehdi eläintarhaan tai kokeilemaan uudelleen kenkien kanssa Mount Peléen vaelluspolkua, joten ajelimme saaren keskiosassa lenkin maisemia ihaillen ja suuntasimme sitten matkan varrella olevaan isoon Carrefouriin ostoksille. Kaupassa vierähti tovi jos toinenkin kun etsimme ja keräilimme mukaan veneellä tarvittavia säilykkeitä ja kuivatuotteita. Sulkemisaika alkoi jo olla lähellä, kun menimme kassajonoon. Olimme keräilleet reilulla kahdella sataa ostoksia mukaan, mutta kassalla odotti ikävä yllätys. Mikään neljästä pakkikortistamme ei toiminut depit eikä credit puolella eikä kummankaan korteilla saanut myöskään rahaa ulos viereisestä käteisautomaatista. Käteistä ei myöskään ollut tietenkään mukana tarpeeksi kattamaan niin valtavia ostoksia. Myöskään Apple Pay maksut eivät menneet läpi. Aikamme myyjien ja ilmeisesti myymäläpäällikön kanssa asiaa ihmettelimme. Pankista ei tietenkään saanut ketään kiinni, koska Suomessa elettiin täyttä yötä. Spekulaatioksi jäi, oliko pankilla mahdollisesti menossa jokin korttikatko tai päivitysajo, jonka vuoksi yhteydet eivät juuri sillä hetkellä toimineet. Nettipankissa ei kylläkään ollut asiasta mitään mainintaa. Olimme maksaneet Martiniquella kortilla kyseisenäkin päivänä jo useampia kertoja ongelmitta. Kauppakeskus meni kiinni ja jäljellä olimme enää me, meitä palveleva henkilökunta ja vartijat. Ei siinä muu auttanut, kuin myöntää, että maksu ei onnistu ja joudumme jättämään ostokset kauppaan. Lannistuneina ajoimme takaisin satamaan. Auto pitäisi palauttaa huomenna aamulla, joten ostokset pitäisi saada hoidettua ilman sitä. Iltaruuaksi kokkaaminen jäi puolitiehen vallitsevassa lamaantuneessa ilmapiirissä. Ainoastaan ylikypsäksi päässeistä banaaneista tehtiin karamellisoituja banaaneja.

Keskiviikko 12.1.2022 satamapäivä, Marina Etang Z’Abricot, Fort de France

Aamulla kello 8 olimme taas autovuokraamolla palauttamassa autoa ja palasimme veneelle aamiaiselle. Matkalla takaisin veneelle kävimme sataman pikkumarketissa testaamassa pankkikorttia ja nyt kortin toiminnassa ei ollut mitään ongelmaa. Meillä oli satamapaikka etukäteisvarattuna kyseiseen päivään asti. Nyt kun joutuisimme tekemään ostosreissun eilisen pankkikorttiongelman takia uudelleen, kävimme kysymässä, saisimmeko lunastaa 2 yötä lisää. Se onneksi onnistui. Maria oli jo edellisenä iltana kartoittanut lähellä olevia isompia kauppoja ja onneksi suurempi Carrefour Supermarket löytyi 2.4 km kävelymatkan päästä. Aamupalan jälkeen otimme jalat alle ja läksimme helteessä kävelemään kaupalle. Reitti kulki suurelta osin jo entuudestaan tuttua kaupunkiin potkuttelemaamme tietä. Kaupan edestä kulki vilkas nelikaistainen tie, jota ylittäessämme näimme hauskan näyn. Autojen seistessä punaisissa valoissa joku paikallinen miekkonen käytti pakenemiskyvytöntä yleisöä hyväkseen ja esitti suojatielle seisten punaisten valojen ajan kestävän taidokkaan veitsenheittoesityksen jonglööraten kolmella miekalla. Valojen vaihtuessa hän kiersi autoilla hattu kourassa keräten rahaa katselijoilta. Kun saavuimme kaupalle, edellispäivän kokemuksista viisastuneena kävimme ensin kaupassa ostamassa kylmät limut ja tarkistimme, että pankkikortti toimii edelleen. Toimihan se. Kun juomat oli varjoisalla penkillä saatu litkittyä, otettiin kärryt ja ruvettiin varsinaisiin töihin, keräämään ostoksia. Kauppa oli vähän pienempi kuin edellispäiväinen, mutta aika lailla kaikki tarvitsemamme tarvikkeet saatiin hankittua ja maksettua. Kantamuksia tuli sen verran reilusti, että kävellen palaaminen satamaan ei tulisi kyseeseen, joten läksimme etsimään taksia. Ystävällinen naisvartija auttoi ja pian pääsimmekin, ei aivan uusinta vuosimallia edustavan Mersun kyytiin. Kuskin lisäksi kyydissä pelkääjän paikalla istuskeli myös nuorempi naishenkilö, ehkäpä kuskilla oli perheyritys. Kyyti satamaan kustansi 15 €. Loppupäivä menikin melkeinpä ostosten käsittelyyn ja pakkaamiseen veneen uumeniin. Nyt pitäisi näillä sapuskoilla pärjätä taas tovi jos toinenkin. Ruuaksi tehtiin butter chickeniä riisin kanssa.

Torstai 13.1.2022 satamapäivä, Marina Etang Z’Abricot, Fort de France

Päivä kului siivouksen merkeissä, nyt kun vielä olimme juoksevan veden ja loputtoman sähkön äärellä. Koko vene imuroitiin huolella ja keulakajuuttaan ja vessaan suoritettiin perusteellisempi siivous sisältäen pintojen kuurauksen. Pilssi kuivattiin ja pyyhittiin kauttaaltaan kloriitilla. Tapio vaihtoi keulakajuutan oven pidikkeen uuteen, koska vanha pidike ei enää täyttänyt tehtäväänsä vaan väliovea oli aina purjehduksen aikana joutunut pitämään suljettuna. Iltaruualla jatkettiin kanalinjalla ja lämmitettiin kaupasta valmiina saatavia kypsiä kanansiipiä ja nautittiin ne salaatin ja patongin kanssa.

Perjantai 14.1.2022 Marina Etang Z’Abricot – Saint-Pierre (Martinique) matka 15 Nm, kokonaismatka 6924,4 Nm

Aamulla täytimme edellisistä kokemuksista viisastuneena vielä vesitankin piripintaan ja kävimme sataman pikkumarketissa hankkimassa vielä isosta kaupasta ostamatta jääneet pari artikkelia ja hiukan tuoretuotteita ja leipomossa ostamassa tuoretta leipää. Ennen puolta päivää olimme valmiita irrottamaan köydet. Lähtö ei sujunut ihan kuin Strömsössä. Molemmat keulaköytemme oli laitettu laiturin knaapin ympäri niin, että ne pitäisi saada pois keulakannelta vetämällä. Tällä kertaa tuulen puolen köysi oli kuitenkin jumissa niin, että se ei vetämällä tullut ja Maria joutui hyppäämään laiturille irrottamaan köyttä. Tapio ei kuullut Marian huutoa asiasta eikä huomannut perämiehen poistumista veneestä ja oli täyttä häkää jo peruuttamassa pois laiturista, ennen kuin huomasi asian ja joutui palaamaan laituriin. Kun sitten keula saatiin irti ja päästiin uudelleen pakittamaan pois, vauhtia ei ollut tarpeeksi ja tuuli pääsi painamaan venettä niin, että peräsin uhkasi jäädä naapuriveneen mooring lineen kiinni. Tapio nappasi nopeasti kiinni naapurin liinasta ja käännyimme käytännössä paikallaan 180 astetta ympäri ja poistuimme paikaltamme keula edellä. Onneksi olimme laiturissa reunapaikalla ja jonkin verran ylipääräistä tilaa oli tarjolla. Loppu hyvin kaikki hyvin. Puksuttelimme ulos satamasta ja vielä ennen lähtöä pysäkkinä oli sataman ulkopuolella oleva bensalaituri, josta tankattiin 30 litraa dieseliä ennen lopullista kokan suuntaamista kohti pohjoista. Tuuli oli alkumatkasta takaa ja pääsimme pelkällä genualla noin 5 Nm päähän kohteestamme. Sen jälkeen tuuli ensin loppui ja kääntyi sitten lopulta vastaiseksi, joten jouduimme moottoroimaan loppumatkan. Olimme suunnitelleen satamakirjan perusteella menevämme Saint-Pierren pohjoispuolelle ankkuriin, mutta siellä pyörähdettyämme totesimme, että tilaa oli niukanlaisesti ja syvyys hiukan liikaa meille, joten päädyimme kaupungin eteläpuolella olevan rannan eteen. Suunnittelimme ankkurin laskua löytämäämme sopivana paikkaan, mutta rannalla olevat miekkoset huutelivat meille sen verran voimallisesti ja viittoilivat jatkamaan matkaa vielä etelämmäs, joten katsoimme viisaammaksi tehdä niin. Laskimme ankkurin lopulta kalliojyrkänteen päällä olevan neitsyt Marian patsaan alapuolelle n. 7 m syvyyteen hiekkapohjaan. Maisemat olivat priimaa, Mount Pelée näkyi kauniisti laskevan auringon valossa. Ihailimme maisemaa auringonlaskun ajan ja sen jälkeen ruuaksi pyöräytettiin fetapastaa.

Lauantai 15.1.2022 ankkurissa Saint-Pierre (Martinique)

Aamulla saimme aikaisen herätyksen, kun puoli seitsemältä kuului veneen viereltä ranskankielistä huutoa, jossa huudettiin kapteenia. Tapio ponkaisi alta aikayksikön suoraan höyhensaarilta istumalaatikkoon kuulemaan, mistä huudot johtuivat. Vieressämme oli kalastusvene, jonka kolme miestä huusivat meille ranskaksi. Mariakin kömpi ylös sängystä ja ilmeni, että heidän oli tarkoitus harrastaa jotain kalastustoimintaa sillä paikalla, jossa olimme ankkurissa. Ilmeisesti emme illallisten huuteluiden perusteella olleet kuitenkaan menneet tarpeeksi kauas etelään. Myös molemmilla puolilla vieressämme olevat veneet olivat saaneet lähtöpassit. Tarkkaa käsitystä emme saaneet, kuinka kauaksi pitäisi siirtyä. Nostimme kuitenkin kiltisti ankkurin ja ajelimme vielä etelään päin seuraavan hiekkarannan edustalle paikkaan, jossa oli muitakin veneitä ankkurissa. Seurailimme silmä kovana, mitä kalastajat puuhailivat. Ensimmäisenä he virittivät mereen jonkinlaisen verkkopussin, joka vedettiin rantaan useiden rannalla olevien ihmisten voimin kahdesta köydestä. Paikalla oli myöskin videokuvaaja dokumentoimassa tätä toimenpidettä. Ilmeisesti kalaa tuli, ainakin pelikaanit ja tiirat olivat paikalla hyvin kärkkäänä vaanimassa saalista. Kun tämä proseduuri oli saatu hoidettua, kalastajat alkoivat ajella veneillään ympyröitä täyttä vauhtia heittäen samalla taas verkot veteen ja kiskoen ne sitten takaisin veneeseen. Ensimmäistä kertaa lukuun ottamatta verkkoja ei enää vedetty maihin. Tätä jatkui iltapäivään asti monen veneen voimin. Vähän oli pelko persiissä, joudummeko toistamiseen vaihtamana paikkaa, kun kalastajat pyörivät aika lähellä koko ajan. Enää paikanvaihtokäskyjä ei enää kuitenkaan kuulunut.

Ankkurimmekin näytti pysyvän, joten iltapäivällä jätimme aluksen oman ja meloimme maihin. Autoretkellä emme olleet ehtineet vierailla eläintarhassa ja nyt olimme onnekkaasti ankkuroituneet lähes sen eteen. Jätimme Kikan rannalle lukittuna puuhun ja kävelimme noin 300 m eläintarhaan. Säässä oli tänään luvassa sadekuuroja ja pilvistä, ja kävelymatkalla odottelimme hetken sateensuojassa puun alla. Sisäänpääsy eläintarhaan edellytti jälleen koronapassien vilauttamista ja 16,50 €/pää. Eläintarha oli hienosti rakennettu vanhan tehtaan raunioihin, jonka halki kulki yksisuuntainen reitti ohi eläinhäkkien ja aitausten. Puistossa oli myös hienot istutukset tehty yhteistyössä aiemmin vierailemamme Balata Gardenin kanssa. Pilvinen ja hiukan viileämpi sää oli oikein passeli eläintarhavierailulle, eläimet olivat aktiivisempia kuin hellepäivänä. Ihastelimme erilaisia kilpikonnia, papukaijoja, apinoita ja kohokohtana pariskunnat puumia, panttereita ja muurahaiskarhuja. Muurahaiskarhut olivat muuten yllättävän isoja, emme olleet aiemmin nähneet niitä ”livenä”. Eläimet näyttivät hyvinvoivilta, jopa ehkä hieman liian pulskan puoleisilta. Pari tuntia vierähti mukavasti kauniissa puistossa kierrellessä. Muita ihmisiä ei ollut paikalla ruuhkaksi asti. Palasimme kumiveneelle sopivasti auringonlaskun aikaan ja meloimme takaisin veneelle syömään päivälliseksi makkaraa ja maissia.

Sunnuntai 16.1.2022 ankkurissa Saint-Pierre (Martinique)

Aamulla saimme nukkua rauhassa, kalastajat pitivät ilmeisesti pyhävapaata. Vietimme rauhallista päivää veneellä ja menimme iltapäivällä Kikalla snorklaamaan läheisen kivikkorannan vierustalle, jossa olimme nähneet paljon muita snorklaajia edellisinä päivinä. Tuulta ei juurikaan ollut ei myöskään maininkia, joten vesi oli kirkasta ja näkyvyys hyvä. Jätimme Kikan kellumaan ankkuriin jonkin matkan päähän rannasta. Kohde oli todella kiva snorklauspaikka. Kaloja oli näkyvillä valtava määrä eri sateenkaaren väreissä ja myös kauniita kasveja. Kohokohtina Maria näki osittain hiekkaan kaivautuneen pikku ankeriaan ja molemmat näimme pikkuisen rauskun haravoimassa pohjaa. Valitettavasti Go Pro ei ollut tullut mukaan. Snorklasimme, kunnes koko ranta oli käyty läpi ja vilu alkoi yllättää. Kikka oli pysynyt kiltisti pikkuisessa ankkurissaan ja kuljetti meidät turvallisesti takaisin veneelle. Ruuaksi laitettiin Tapion bravuuria, pekoni-rommipastaa. Ankkuripaikkamme on tällä haavaa mukava, emme kiirehdi jatkamaan matkaa.