Paluu Ranskaan ja normaaliin miehistövahvuuteen

Maanantai 3.1.2022 Ankkurissa Port Elizabeth, Bequia (SVG)

Aamulla heräsimme varhain ja hyppäsimme Kikkaan tavoitteena saada antigeenitestit otettua Martiniquelle siirtymistä varten. Olimme S/Y Ellalta saaneet vihjeen, että niitä tehdään aamulla klo 8 alkaen paikallisella sairaalalla, jonka olimme nähneet ensimmäisellä reissullamme maihin. Testipaikkoja ja käytäntöjä on täällä vaikea löytää, kun mitään informaatiota ei ole netissä. Lisäksi uuden vuoden aiheuttama tuplapyhä vaikeutti taas tiedustelutoimia. Juuri kun olimme saaneet Kikan parkkiin ja lähteneet kävelemään kohti kaupunkia, Tapio sai viestejä, joissa kirjoitettiin, että joidenkin ohjeiden mukaan Martiniquelle pitäisi riittää täysin rokotetuilta pelkkä rokotustodistus. Maria oli juuri eilen selannut hiki hatussa hallituksen nettisivuja ja sieltä löytyi kyllä aivan selvä ohje, että alle 48 h vanha antigeenitesti pitää olla SVG:lta tullessa, joten päätimme kaikesta huolimatta mennä etsimään testipaikan. Annikan pitäisi päästä lennolleen 6.1, joten mitään yllätyksiä emme halunneet matkalle.

Käppäilimme sairaalalle ja Ellan ohjeiden mukaan sairaalan sivusta ylös mäelle. Siellä parveili jo ennestään joukko ihmisiä. Jäimme myös odottelemaan, vaikka olimme hiukan epätietoisia, miten systeemi toimii. Hetken päästä sairaalan vieressä olevasta mustasta kontista tuli ulos sairaanhoitajan vaatteisiin sonnustautunut nainen, joka maskin takaa hyvin epäselvästi kuulutti jotain ohjeita testeihin liittyen. Ihmisjoukko parveili lähemmäs kuuntelemaan ohjeita, jolloin hän kehotti kaikkia pitämään turvavälit. Sen verran kuulimme, että jotakin lähtevien matkustajien antigeenitesteistä ohjeistettiin ja nainen keräsi ihmisiltä passeja. Mekin annoimme hänelle passimme ja jäimme pihaan odottamaan. Koko testaustilanne oli varsin huonosti organisoitu. Ensimmäisenä puhunut nainen pysyi pihassa ja liikuteltavan pöydän avulla täytti ihmisillä jotain papereita. Ilmeisesti kyseessä olivat ihmiset, jotka tarvitsivat PCR testejä. Välillä nainen lähti sisään hakemaan tavaratäydennyksiä ja sillä välin tuuli lennätti pöydältä kaikki paperit ja testiputket pitkin pihaa, josta avuliaan ihmiset niitä keräilivät. Sillä välin mustaan konttiin meni jollain logiikalla ihmisiä sisään. Yritimme kysellä muilta jonottajilta, miten homma toimii. Osa pihalla odottajista kertoi, että heiltä oli jo testi otettu ja he odottivat 15 minuutin kuluessa tulevia tuloksia. Niinpä mekin vain lopulta koputimme kontin ovelle ja menimme sisään. Siellä oli toinen sairaanhoitaja, joka olikin meille passiemme perusteella jo täyttänyt valmiiksi testikaavakkeet ja pääsimme nenänkaivuuseen. Testi oli täysin samanlainen testi, mitä meilläkin on marketista ostettuina kotitesteinä veneellä monta kappaletta. Hän otti kaikista näytteet ja laittoi ne testikasettiin odottamaan ja saimme passimme ja menimme vuorostamme pihaan odottamaan tuloksia. Ehdimme noin vartin istuskella, kun nainen tuli mukanaan käsin kirjoitettuun lappuun täytettyine vastauksinemme. Kaikki tuloksemme olivat odotetusti negatiiviset. Vähän aikaa vielä ihmettelimme pihassa, että mihin kyseinen lysti kuuluisi maksaa. Kukaan ei kuitenkaan tuntunut olevan kiinnostunut rahastamaan meitä, joten kymmenen minuutin odottelun jälkeen poistuimme paikalta hiukan huonoa omaatuntoa kokien.

Seuraavaksi suuntasimme aamupalalle Maria’s cafeseen (ihan oikeasti se oli paikallisen kahvilan nimi, emme menneet vain veneelle aamupalalle). Palvelu oli niin hidasta paikalliseen tapaan, että mahan mouruna meinasi yltyä kauheaksi. Lopulta kuitenkin saimme aamiaisemme, joka oli ihan OK, ei loistava. Wifi sentään toimi. Aamupalan jälkeen marssimme kokeilemaan, voisimmeko jo tehdä uloskirjautumisen maasta, vaikka lähtisimme vasta huomenna aamulla. Tullin ja immigrationin toimistot olivat kätevästi samassa talossa vierekkäin ja paperihommien teko onnistui, kunhan lähtisimme seuraavana aamuna ennen kello kymmentä. Tämän jälkeen etsimme vielä kauppaa viime hetken hankintoja varten. Purjehdusoppaan suosittelema kauppa oli kiinni, mutta onneksi toinen auki oleva löytyi. Ostimme vähän vihanneksia ja leipää. Kaupungilla kävellessämme näimme hauskan kukon, joka käveli hädissään erästä puutarhaa ympäröivät korkean portin ulkopuolella edes takaisin. Ihan selvästi se halusi puutarhaan ja meille tuli sellainen olo, että sitä pitäisi auttaa. Emme kuitenkaan uskaltaneet avustaa sitä, mutta onneksi se rohkaisi mielensä, otti vauhtia ja pääsi aidan yli ilmeisesti takaisin kotiinsa. Kun päivän velvollisuudet oli hoidettu, suuntasimme takaisin veneelle. Maria kävi vielä jollalaiturin viereiseltä rannalta uimassa ennen jollamatkaa, sen verran hikinen päiväpuhde oli ollut. Pienen huilitauon jälkeen suuntasimme veneeltä läheiselle rannalle Lower Beachille viettämään vielä rantapäivää ennen huomista lähtöämme. Annikan mielestä Maria ja Tapio olivat huonoa rantaseuraa, koska makoilivat vain varjossa. Ranta oli hieno ja siisti. Yksi kivan näköinen ja suosittu rantaravintolakin löytyi ja muutamia yrittäjiä, jotka olisivat vuokranneet rantatuoleja. Tyydyimme kuitenkin makoilemana vain pyyhkeillä. Maria ja Tapio myös kävivät käppäilemässä rannan päästä päähän, Annika otti vielä ilon irti auringosta. Kun nälkä alkoi taas painaa, suuntasimme Kikan takaisin venettä kohti ja laitoimme linssibolognesea pastan kanssa. Illalla hipsittiin ajoissa nukkumaan, koska aamulla olisi taas luvassa herätys ajoissa ja kokka piti suunnata takaisin Martiniquelle.

Tiistai 4.1.- keskiviikko 5.1.2022 Port Elizabeth (Bequia, SVG) – Marina Etang Z’Abricot, Martinique, Matka 118 nm, Kokonaismatka 6909 nm.

Aamulla heräsimme ajoissa ja kävimme vielä viimeisellä uinnilla ennen tulevaa satama-aikaa. Satama-altaat ovat usein niin likaisia, että niistä ei todellakaan tulisi mieleen mennä uimaan. Sitten söimme aamupalaa ja Tapio lähetti samalla kaikki tarvittavat paperit Martiniquen ohjeiden mukaan Ranskan meripelastukselle. Sitten vain SUP-lauta ja kumivene kyytiin, vene purjehdusvalmiiksi ja ankkuri ylös. Vähän kymmenen jälkeen olimme matkalla pohjoiseen. Tuuli oli odotetusti lännestä ja nostimme heti ankkurilahdella 2. reivatun ison ja avasimme genuan kokonaan. Tuuli oli noin 4–12 m/s. Tuulikulma oli tiukka vastainen. Vene oli reilusti kallellaan, mutta vendailemaan ei sentään tarvinnut ruveta. Purjehdus sujui leppoisasti. Tällä kertaa luontohavainnot rajoittuivat lentokaloihin ja lintuihin. Yksi lintu lenteli pitkään vierellämme ja syöksyi siitä monta kertaa tavoittelemaan kaloja. Pari kertaa näytti, että se tekee arviointivirheen ja törmää etustaagiin tai vantteihin, mutta vahinkoja ei onneksi sattunut.

Saint Vincentin ohitimme päivänvalolla. Yksi poijupoika veneile viereemme jo tarjoilemaan poijua Wallilabousta, mutta sanoimme jatkavamme matkaa Martiniguelle. Saint Vincentin maine ei varsinaisesti houkuttele poikkeamaan siellä. V. 2016 erään huviveneen kapteeni oli ammuttu siellä kuoliaaksi ryöstön yhteydessä ja rikollisuudesta on muitakin mainintoja purjehtijoiden nettifoorumeilla.

Päivällä vessakäynnillä Maria huomasi, että vessan lavuaarin läpivienti oli jäänyt auki ja koska olimme sinne päin reilusti kallellaan, vettä oli noussut kylppärin pöydälle. Jouduimme siis pieniin kuivaushommiin kesken matkan. Ruuaksi laiteltiin pussista hawaijin pataa höystettynä soijarouheella ja maissilla. Yön vahtivuorot jaettiin jälleen Marian ja Tapion kesken, Annika sai vapautuksen. Kallistuksen takia vapaavuorolaisia varten piti ihan virittää meripunkat. Tuuli pysyi tällä kertaa vakaana koko yön ja pääsimme purjeilla myös St Lucian tauksen. Joitakin rahti- ja risteilylaivoja puksutteli ohi, mutta mitään väistöliikkeitä vaativaa liikennettä ei ollut. Lentokaloja räpisteli yön aikana kannelle vaikka kuinka monta. Maria heitti 5 ensimmäistä takaisin mereen, mutta loput saivat jäädä oman onnensa nojaan. Aamulla kannelta löytyi vielä 6 kuollutta lentokalaa. Aamun valjetessa olimme vielä noin 20 Nm päässä kohteestamme ja tuuli tuntui taas tulevan suoraan satamastamme päin. Matka ei oikein edistynyt, joten laskimme purjeet ja aloimme moottoroida noin 15 Nm ennen satamaa. Annikalle pitäisi vielä saada etsittyä lentoa varten paikka, josta saisi koronatestin. Marina Etang Z’Abricotin edustalla olimme lopulta 12:30 aikaan päivällä. Kutsuimme satamaa ohjeen mukaan VHF:llä, mutta vastaukseksi tuli vain ranskaksi ”kymmenen minuuttia”. Ajelimme aikamme ympyrää sataman edustalla ja lopulta kun mitään ei tuntunut tapahtuvan, otimme poijun ja laitoimme lounaaksi nuudelikupit. Kanssamme samaan aikana tuli myös saksalainen vene, jolla oli sama kohtalo kuin meillä. Kun olimme syöneet, kaivoimme sataman puhelinnumeron purjehdusoppaasta ja Tapio yritti onneaan puhelimella. Muutaman yrityksen jälkeen tärppäsi ja saimme paikkanumeromme tietoon ja pääsimme ajamaan sisään satamaan. Satamapoika tuli polkupyörällä vastaanottamaan köysiä ja rantautuminen sujui tyynessä kelissä ongelmitta. Kiinnitys tapahtui mooring lineen. Muodollisuudetkin saatiin lopulta hoidettua pienoisesta kielimuurista huolimatta. Olimme etukäteen varanneet paikan viikoksi ja se kustansi 92 € sisältäen veden ja sähkön. Satama oli ihan moderni ja hyvä. Ainoa pieni miinus oli pienet sosiaalitilat (naisille ja miehille vain yhdet suihkut ja vessat kummallekin) ja toimimaton wifi. Pienen kävelymatkan päässä oli Carrefour, jossa oli kohtalaisen hyvä valikoima, leipomo, apteekki ja itsepalvelupesula.

Kun muodollisuudet oli saatu hoidettua, läksimme kävelemään ympäristöön ja etsimään paikkaa Annikalle koronatestiä varten. Onneksi antigeenitesti olisi riittävä, se olisi helpompi ja halvempi saada tehtyä. Lähiapteekki teki testejä, mutta heidän kaikki testiaikansa olivat varattuja lähipäiviltä. Läksimme kävelemään Fort de Francen keskustaa kohti ja törmäsimme matkalla toiseen apteekkiin. Siellä oli mukava apteekkari, joka puhui kuin puhuikin englantia. Heillä olisi ollut testiaikoja seuraavana päivänä vapaana, mutta testi ei jostain syystä onnistunutkaan, koska Annika ei ollut ranskan kansalainen. Apteekkari oli kuitenkin todella ystävällinen ja kirjoitti meille lapulle keskustassa olevan apteekin nimen, jossa testejä tehtäisiin muillekin kuin ranskalaisille seuraavana aamuna klo 7 alkaen. Hän oikein näytti apteekin sijainnin kartasta. Ainoa miinuspuoli asiassa olisi se, että apteekille olisi satamasta yli 4 km kävelymatka. Ihan sataman lähellä oli myös paikallisen laboratorion toimipiste, joka oli jo tältä päivältä suljettu, mutta aukeaisi aamulla klo 6:30. Sieltä kannattaisi ehkä käydä kysymässä testimahdollisuutta ennen kuin lähtee pitkälle kävelylle kaupunkiin. Tyydyimme tähän selvittelytyöhön ja palasimme veneelle kaupan kautta. Menussa oli fetapastaa ja oikein pullopunaviiniä Annikan viimeisen illan kunniaksi. Illalla pääsimme pitkästä aikaa makeavesisuihkuun! Ai että se tuntui mukavalta pitkästä aikaa. Saint Vincent ja Grenadiineilla vesi olisi ollut niin kallista ostaa tankkeihin (0,33 €/litra, veneen tankkeihin mahtuu rapiat 200 litraa), joten käytimme koko ajan vain suolavettä. Maria oli käynyt viimeksi suihkussa St. L ucialla 18.12 viime vuonna. Olimme toki peseytyneet ja uineet merivedessä myös väliaikana, mutta kyllä suihku tuntui luksukselta ja samoin tiskaaminen makealla vedellä.

Torstai 6.1.2022 satamapäivä, Marina Etang Z’Abricot

Herätyskellot soivat aamulla jo ennen kukon heräämistä ja Annika laittautui matkaan antigeenitestimetsälle lähilaboratorioon jo ennen seitsemää. Maria lähti samalla kolme pyykkisäkkiä mukana pesulaan. Annikan onnistui onneksi saada aika antigeenitestiin samalle aamulle klo 10, joten kaupunkiin ei tarvinnut lähteä käppäilemään. Pesula oli mainio ja pyykit olivat pestyt ja kuivatut puolessatoista tunnissa, jonka jälkeen tarjoiltiin aamupalaa veneellä.

Veneellä Tapio oli ehtinyt tiskata ja siivota. Annika lähti kymmeneksi testiin ja sai negatiivisen tuloksen ja todistuksen lentoa varten. Lysti kustansi 25 €. Loppu hyvin, kaikki hyvin. Iltapäiväruuaksi tehtiin sienirisottoa ja pian olikin Annikan aika lähteä odottamaan taksia lentokentälle. Satamatoimistosta oli luvattu tilata taksi, mutta sitä ei alkanut kuulua, vaikka sovitusta ajasta oli jo 10 minuuttia. Ei muuta kuin uusi auto tilaukseen ja se onneksi tuli tovin odottelun jälkeen. Samaan taksiin pääsi myös saksalainen herrasmies, jonka kahdesti tilaamaa taksia ei myöskään ollut kuulunut. Annika pääsi turvallisesti lentokentälle ja koneeseen. Mokomaa antigeenitestitulosta, joka oli vaivalla hankittu, ei kuulemma edes tarkistettu! Kiitos Annikalle juhlapyhäseurasta!

Meidät oli vielä illaksi kutsuttu auringonlaskudrinkeille S/Y Ellaan, joka oli matkallaan pohjoiseen pysähtynyt myös samana satamaan, niinpä suuntasimme heille. Saimmekin oikein herkulliset drinkit, hurrikaanit, joissa oli sekä tummaa että vaaleaa rommia ja useita mehuja ja paljon jäitä. Oli mukava vaihtaa taas kuulumisia Beritin ja Andersin kanssa ja kuulla heidän suunnitelmiaan USA:n Itärannikolle suuntautuvasta purjehduksesta. Saimme lisäksi Martiniquen kartan ja vinkkejä, missä kannattaa vierailla, jos vuokraamme auton. Ilta venähti hyvässä seurassa sen verran pitkälle, että emme enää veneelle palattuamme jaksoimme ainoastaan pikaisesti paistaa puolet illaksi vaatuista makkaroista, ennen kuin kiirehdittiin tapaamiseen nukkumatin kanssa.

Perjantai 7.1.2022 satamapäivä, Etang Z’Abricot

Aamulla nautittiin rauhallisesta aamiaisesta herkullisen vasta leipomosta haetun leivän kera. Päätimme lähteä potkulaudoilla Fort de Francen keskustaan katsomaan, millainen paikka on kyseessä. Matkaa tulisi se reilu 4 km, ihan kunnon potkuttelumatka helteessä. Reitti kulki erilaisten pienteollisuus- ja asuntoalueiden halki. Osa alueista oli todella rähjäisen näköisiä kerrostaloja, joista Marialle tuli mieleen lähinnä Liepajan lähiöt Latviassa. Missään ei kuitenkaan ilmapiiri tuntunut uhkaavalta, vaikka paikallisia seisoskeli bussipysäkeillä ja teiden varsilla. Kertaalleen menimme harhaan, mutta keskusta löytyi lopulta.

Ensimmäisenä poikkesimme apteekkiin kysymään, olisiko Tapio mahdollista saada sieltä kolmas koronarokotus. Ihmeellistä kyllä, saimme taas Marian vähäisellä ranskalla ja apteekin miehen vähäisellä englannilla selville, että apteekissa olisi seuraava rokotuspäivä vasta reilun viikon päästä. Sen sijaan mies ohjasi meidät esikaupunkialueella olevaan elokuvateatteriin, jossa olisi ilmeisesti rokotuskeskus. Sinne oli matkaa toiset 5 km, joten se reissu olisi luvassa vasta kun saisimme auton vuokralle. Oli kuitenkin hyvä tietää, mistä rokotuksen voisi saada. Täkäläiset testaus- ja rokotuskäytännöt vaikuttavat kovin erilaisilta kuin Suomessa. Apteekista lähdettyämme suuntasimme kohti rantaa tarkistamaan paikallisen ankkurointipaikan myöhempää tarvetta varten. Matkalla poikkesimme ostamana kylmät limut jostain matkalla olevasta kuppilasta ja suuntasimme rantapuistikkoon juomaan niitä. Kaupunki näytti pikavilkaisulla oikein mukavalta. Rannassa oli pitkä kumivenelaituri, kävelytie ja puisto ja joitakin veneitä ankkurissa. Nälkä alkoi jo olla, joten suuntasimme läheiseen McDonaldsiin hakemaan ateriat, jotka nautittiin jälleen tutuksi tulleessa rantapuistikossa. Sen jälkeen kiertelimme kaupungilla ja poikkesimme paikallisessa ostoskeskuksessa ja Carrefourissa, jossa ei kylläkään ollut juuri paremmat valikoimat kuin omassa lähikaupassamme. Vähän hedelmiä tarttui mukaan veneelle vietäväksi, siinä kaikki. Löysimme kauppakeskuksesta myös sisustuskaupan, josta mukaan tarttui veneeseen kaksi uutta kumipohjaista mattoa. Olimme jo pitkään etsineet sisääntulon eteen lattialle uutta mattoa, koska vanha alkoi olla jo todella huonossa kunnossa. Edes Ikeasta tai Las Palmasista tavaratalosta ei sopivaa mattoa löytynyt, mutta kärsivällisyys palkittiin nyt. Olimme ajatelleen mennä taksilla takaisin satamaan, mutta koska kaupasta ei tullut mitään isompia ostoksia mukaan, päätimme sittenkin potkutella myös takaisin. Ilta alkoi hämärtää sopivasti, kun saavuimme takaisin satamalle.

Illalla soittelimme vielä S/Y Zeldalaisten kanssa. Valitettavasti aikataulumme tuntuvat menevän ikävästi ristiin. He ovat vasta ensi viikolla siirtymässä Grenadalta Saint Vincent ja Grenadiineille, ja me olemme kaikki koronakuviot huomioiden päättäneet, että emme lähde enää etelään päin vaan pysymme nyt jonkin aikaa Ranskan saarilla. Harmi, Hessua ja Sheryliä olisi mahtava taas nähdä. Hyvä päivä. Olimme päivällä onnistuneet myös puhelimitse varaamaan meille vuokra-auton maanantaista aamusta alkaen sataman läheisestä autovuokraamosta. Viikonloppu olisi pyhitetty venehommille.

Lauantai 8.1.2022 satamapäivä, Etang Z’Abricot

Päivä kului lepäillessä ja pienissä venehommissa, kuten joulukoristeiden poistossa ja tiskauksessa. Ruuaksi oli natsopelti lähikaupasta löytyneestä pakastejauhelihasta.

Sunnuntai 9.1.2022 satamapäivä, Etang Z’Abricot

Venetyöt jatkuvat. Tapio oli reipas ja kävi aamulla juoksulenkillä. Päivän pääaktiviteettina Maria hinattiin mastoon tarkistamaan rikin kunto ja kaikki näytti olevan kunnossa muutamaa uusittavaa suojateippiä lukuun ottamatta. Tutkan ruuvit olivat pysyneet kireällä ja Windeksi pysyi paikallaan Las Palmasin rikimiesten korjauksella edelleen. Tapio paikkasi kolmanteen kertaan kumiveneessämme (Kikka) olevan ikuisuusreiän ja Maria kuurasi pitkän kaavan mukaan hellan ja keittiön. Sapuskapuoleksi lämmitettiin kypsiä kanansiipiä lähikaupasta ja tehtiin uuniperunoita, esikypsytys tosin toteutettiin painekattilassa kaasun säästämiseksi.