Kevyttuulinen päivä. Aamulla ensi töiksemme ennen aamupalaa vaihdoimme goose wingin tilalle genaakkerin. Alitimme 500 Nm rajan St Lucialle aamupäivällä. Tuuli on niin kevyttä ja vanhaa maininkia on vielä meressä, joten aallon reunaa lasketellessa vauhtituulemme oli sen verran kova, että genaakkeri ei pysynyt tasaisesti vedossa vaan nyki jonkin verran.
Neljän tunnin genaakkeriajon jälkeen UV:ta reilusti saanut genaakkeripuomin köysi sai tarpeekseen nykimisestä ja katkesi. Ei muuta kuin keltainen genaakkeri alas ja tilalle nostimme täyden ison ja virsikirjalle spinnupuomilla viritetyn genuan. Ison nostin yritti ihan tosissaan saada miehistön hermot menemään kiilaamalla itsensä nanosekunnissa milloin mihinkin mielenkiintoiseen paikkaan mm. tutkaheijastimen taakse, saalinkien taakse ja lazy bagin taakse. Kerran se jopa yritti päästä ylös mastoon, mutta Maria kiipesi yllättävän ketterästi puomin päälle ja sai siitä kiinni ennen kuin vahinkoa ehti tapahtua. Lopulta nostin saatiin ruotuun ja iso onnellisesti ylös.
Aamupalalle keitettiin pitkästä aikaa kunnon kahvia mutteripannulla maitovaahdon kera. Päivä on kunnon hellepäivä. Uimaan tekisi mieli, mutta vauhtia on liikaa. On tyydyttävä uittamaan jalkoja laidalta. Sargassolevää on nyt enemmän, isoina lauttoina. Sitä on jonkin verran jäänyt kiinni hydrogenun varteen ja itse generaattoriin, mutta olemme saaneet sen ongelmitta pois nostamatta genua vedestä. Lounaaksi syötiin viimeinen bataatti bataatti-kikherne-fetapaistoksessa. Jäljellä on tuoreista enää reilusti sipulia ja valkosipulia ja pari vihreää omenaa. No säilykkeitä ja kuivamuonaa ja vettä olisi kyllä vielä toista kolmea viikkoa varten. Olemme purjemanööverien lisäksi lähinnä lueskelleet, pelailleet ja Väinö aamuvahtilaisena otti päiväunet. Iltapäivällä näkyi purjevene paapuurin puolella kaukana horisontissa, mutta AIS:sta ei nähty kuka se mahtoi olla. Joka tapauksessa se jäi taakse. Kaikki edellämme menevät sen sijaan menevät omia menojaan, heitä emme saa kiinni. Mutta näytämme sentään ehtivän maalilinjalle ennen kuin se sulkeutuu. Pelkäsimme ennen lähtöä jopa että emme ehdi ajoissa maaliin. Monilla veneillä on ARC:n mukaan rikiongelmia. Meillä on siinä mielessä asiat mallillaan, että mitään isoja vikoja ei ole tullut. Pidetään peukkuja, että loppumatka menee vielä turvallisesti ja säästymme hajoamisilta.