Maria kirjoittaa, pojat pelaa tikki-pokeria. Toisin kuin edellinen yö, tämä päivä on mennyt rauhallisesti. Tuuli on onnettoman ja kevyen välillä, tällä hetkellä klo 17:39veneaikaa 5.0kn. Tuulikulma on vastainen 45 astetta ja etenemme täydellä isolla ja genualla 2.5-3 kn. Aina välillä on ollut niin kevyttä, että on ajettu koneella. Konetunteja on yhteensä nyt 12 ajettu koko aikana. Päivä on ollut lämmin, mutta osittain pilvinen. Horisontissa on näkynyt koko päivän muutamia muita ARC veneitä. Maria ja Väinö nukkuivat aamupäivällä pitkät päiväunet vähäisiksi jääneiden yöunien jälkeen. Tapio näki sillävälin pari isoa möhkäkalaa heiluttelemassa evää pinnalla. Tapio viritti uudenkarheat kalavehkeet ja koko päivän on uitettu perässä mustekalaviehettä. Sopivan nälkäisiä fisuja ei ole osunut kohdalle eli Lounaaksi syötiin perunamunakasta vaihteeksi chorizolla ja kaali-appelsiinisalaattia, jälkkäriksi papaijaa. Pieniä puuhia on puuhasteltu ja vietetty aikaa istumalaatikossa.
Päivät ovat täällä yllättävän lyhyitä. Aurinko nousee 7:30 ja laskee 18.12. Kuu on onneksi lähes täysi ja valaisee yöllä mukavasti, tosin viime yö oli aika sumuinen ja kostea. Pitkää vaatetta pitää yöllä kyllä olla, jopa Tapiolla. Merivesi on kylläkin lämmennyt Kanarialta lähdön jälkeen jo 2 astetta ja on nyt 20.4. Olemme päätyneet sellaiseen vahtijärjestykseen, että pidämme vahtia yksi kerrallaan klo 22-08. Eka ja toka vahti ovat vähän lyhyemmät, kun kolmannessa jo lopuksi valostuu. Eka vahti on klo 22-01, toka klo 01-04 ja kolmas klo 04-08. Tänään ekassa vahdissa aloittaa Maria, tokassa on Väinö ja kolmannessa Tapio ja vuorot menevät joka yö aina yhden myöhäisemmäksi. Päivällä ei pidetä vuoroja vaan aina on joku/jotkut kuitenkin istumalaatikossa, kun sisällä ei voi juuri oleskella kun molemmat sohvat on viritetty meripunkiksi ja peräkajuutta varastona. Väinö ja Tapio ovat ajaneet käsin jonkun verran, Maria on tähän mennessä hoitanut kokkailut ja siivoilut. Kunhan päästään rytmiin, jaetaan vielä päivittäiset ruuanlaitto-, siivous- ja tiskausvuorot. Autopilotti on nyt hommissa ja toimii hyvin. Sähköstä ei ole ollut pulaa, kun on ajettu aina välillä koneella.
Merellä on tuullut välillä yllättävän paljon ennusteesta huolimatta. Iltapäivällä virisi ennustamaton 10 kn etelätuuli, jonka avulla jatkoimme luovimista. Illalliseksi tarjoiltiin thai- kanaa, joka nautittiin kirkkaan tähtitaivaan alla istumalaatikossa. Veneellä ja miehistöllä kaikki hyvin.