Viikot 14 ja 15

Viikko 14 Tapio kirjoittaa poikien purjehduksesta

Antin ja Markon kanssa on jo useampana vuonna käyty purjehtimassa Anskulla saaristomerellä pitkä viikonloppu. Jotta perinne ei katkeaisi, niin tämä vuosi vaati hieman erikoisjärjestelyjä. Muuttuvia tekijöitä oli paljon Portugalin purjehduksen toteuttamiseksi, mutta lopulta kaikki saatiin järjestymään ilman suurempia kevätjuhlaliikkeitä.

Viikko Suomessa vierähti todella vauhdikkaasti, varsinaisesti ei tarvinnut miettiä mitä tekisi seuraavaksi. Mutta olihan se kieltämättä outoa olla ikään kuin vieraana omassa kotimaassaan. Päädyttiin siihen, että on mukava vielä olla reissussa, mutta on kyllä mukava sitten palata takaisinkin Suomeen, kun sen aika on.

Perjantaina Marko ja Antti nyppäsivät minut kyytiin Pirkkalasta. Matkalla Helsinki Vantaalle hoidin vielä matkavakuutuksen päivityksen ja pysähdyttiin hakemaan Zeldalle tarvikkeita Hyvinkään Motonetista.

Minulla oli toisena ruumamatkatavarana uusi tuuligeneraattori ja kassi täynnä kaikenlaista tarpeellista Suomesta. Metrossa moisen tavaramäärän roudaaminen ei huvittanut, joten otimme kentältä Uberin satamaan. Hessu ja Sheryl olivat vastassa laiturilla ja he saivat Suomen tuliaisena tarvitsemansa osat, jotta saivat moottorin kiinnitysurakan loppuun. Me lähdimme poikien kanssa syömään kaupungille. Ravintolaa ei paljoa valkattu, mentiin ensimmäiseen, jossa näytti olevan tilaa. Ravintolahenkilökunta luki koronapassit, minun tuore koronarokotustodistukseni ei mennyt läpi, mutta PCR- testin QR- koodi kelpasi. Pidettiin elämä yksinkertaisena ja tilattiin pihvit pippurikastikkeella ja sipseillä. Hieman erikoista, että täälläpäin useasti lisäkkeenä tarjotaan perunasipsejä.

Lauantaina herättiin ajoissa ja pojat lähtivät ostoksille ja jäin itse järjestelmään venettä. Kauppa ei ole ihan lähellä satamaa, mutta pojat kantoivat sitkeästi ostokset perille. Nautittiin myöhäinen aamupala, ja puolen päivän aikoihin irrotettiin köydet. Keli oli varsin kevyttä, mutta lopulta päästiin ajamaan mukavasti purjeilla sivutuuleen Via

Viana Do Castelo sataman aallonmurtajalle. Matkaa kertyi noin parisenkymmentä mailia. Satamamestarina oli hauska tyyppi, jolta tuli perinteiseen tapaan suositukset kylän baareista ja ravintoloista. Söimme veneellä kevyen välipalan (paistettuja paprikoita ja naudan fileen siivuja, ruokajuomana samppanjaa) ja tämän jälkeen lähdimme tarpomaan kylän kirkolle. Noustuja askelmia en laskenut, mutta näkymät auringonlaskun aikoihin olivat komeat kukkulan päältä. Illalla lähdimme syömään Marineron suosittelemaan paikkaan. Tilaus karkasi ehkä hieman lapasesta ja siinä vaiheessa, kun meille tuotiin lisäpöytää syötäville, olisi hälytyskellojen pitänyt soida. Tilasimme puolivahingossa valtavan äyriäisvadin ja sitten surf&turf- tyyppisen annoksen, joka tarjoiltiin miekasta. Sanotaan nyt näin, että nälkä ei ainakaan jäänyt. Kävimme vielä ruuan jälkeen kävelemässä keskustassa ja drinkeillä, mutta vanhuus alkoi painaa silmäluomia ja painelimme nukkumaan.

Sunnuntaina tehtiin päätös, että johtuen surkeista tuulista, jäämme toiseksi yöksi samaan satamaan. Päivän ohjelmaksi muodostui rannalla uuden spike ball pelin pelaaminen. Kyseessä on hieman lentopallon tyyppinen peli, mutta verkon sijasta, palloa lyödään eräänlaiseen trampoliiniin. Peli on tarkoitettu neljälle, joten jouduimme hieman modifioimaan sääntöjä, jotta saimme kolmistaan voittajan selville. Päivä vierähti mukavasti pelaillen ja uiden komeassa auringonpaisteessa. Illalla kokkailimme veneellä illalliseksi pasta carbonaran.

Maanantaina oli ajatuksena lähteä hyvissä ajoin kohti kotisatamaa. Köydet irti ja pakki päälle. Ihmettelin, kun vene alkoi vääntäytymään poikittain. Ihmettelin, että onko meillä joku köysi kiinni vai miksi emme pääse sormiponttoonista irti. Levittelin siinä käsiäni ja tajusin vilkaista kaikuun, se näytti 1,6 metriä. Olimme mudassa kiinni. Noh, ei muuta kuin vene takaisin aisaan kiinni ja lukemaan vuorovesitaulukoita. Reilun tunnin odotuksella vettä olisi niin paljon, että pääsisimme satamasta pois. Tämän vuoksi satamassa olikin niin hyvin tilaa.

Alkumatka kohti ”kotisatamaa” päästiin purjeilla, mutta sitten tuuli kuoli ja maininki jäi. Kone päälle ja nokka kohti Varzimia. Matkan kohokohta oli suuri delfiiniparvi, joka tuli leikkimään veneen keulan viereen. Varzimissa olimme hieman kuuden jälkeen. Nopea veneen siivous, kaupoille ja syömään. Poikien lento lähtisi seuraavana aamuna aikaisin, joten loppuilta meni pakkaustohinoissa.

Enpä olisi uskonut, että poikien purjehdusreissu saadaan järjestymään, sen verran monta mutkaa matkassa oli. Mutta lopulta kaikki meni hienosti suunnitelmien mukaan.

Saattelin tiistaina aamusta Antin ja Markon metroasemalle. Maria tulikin sitten muutaman tunnin päästä metrolla takaisin Suomen reissultansa!

Ja Maria takaisin miehistössä, viikko 15 jatkuu

Tiistai 7.9.2021 satamapäivä Povóa de Varzim

Tiistaina miehistö palasi normaalikoostumukseen, kun pojat lennähtivät takaisin Suomeen ja Maria palasi kantamusten kanssa takaisin kotiin eli veneelle. Tiistai meni Marialla lähinnä toipumiseen, koska herätyskello oli Suomessa soinut aikaista lentoa varten klo 04:00. Lisäksi purettiin ja järjesteltiin matkatavaroita, käytiin kaupassa ja aloitettiin asennusharjoitukset uuden tuuligeneraattorin kanssa. Generaattorin kokoaminen sujui vanhalla rutiinilla. Tapio päätti myös tarkastaa kannatusputken läpi tulevan johdon kunnon ja se osoittautui hyväksi. Ongelmaksi sitten muodostui vain johdon saaminen takaisin putken sisään putken alapäässä olevasta kapeasta aukosta. Sitä yritettiin huonolla menestyksellä tovi jos toinenkin, kunnes kärsivällisyys tältä päivältä oli lopussa. Ruuaksi tehtiin suosikkiveneruokaa fetapastaa. Uni maittoi omassa venesängyssä taas mainiosti.

Keskiviikko 8.9.2021 telakkapäivä Povóa de Varzim

Olemme olleet nyt reissussa sen verran aikaa, että veneen pohjassa on alkanut näkyä jonkun verran kasvustoa ja olimme sopineet Povóan Marinan ja telakkafirma Vagan kanssa veneen nostosta ja pohjan kevyestä hionnasta ja uuden pohjamaalin laitosta. Vene nostettiin sovitun aikataulun mukaan keskiviikkona aamulla klo 8 kuiville. Telakkafirman mies oli täsmälleen sovitun aikataulun mukaan Anninan kannella. Täällä nostot menevät aina niin, että vene ajetaan neliön muotoiseen altaaseen ja veneen pohjan alle laitetaan kaksi liinaa, joiden avulla vene nostetaan pyörillä kulkevan nosturin varaan, ajetaan nosturilla rantaan ja laitetaan pukki alle. Nosto sujui erittäin ammattitaitoisesti ja sovitussa aikataulussa. Telakkamiehet pesivät pohjasta suurimmat ryönät painepesurilla. Pohja oli yllättävän siisti, olisi vielä mennyt ehkä Kanarialle asti vanhoillakin maaleilla. Noston jälkeen alkoi sopivasti sataa ja ilmassa oli loppupäivänkin sateen uhkaa, joten maalaushommaa ei päästy vielä samana päivänä aloittamaan. Me sen sijaan jatkoimme tuuligeneraattorin asennusta. Hessun ehdotuksesta irrotimme koko tuuligeneraattorin tolpan ja saimmekin näin johdon pujotettua takaisin putkeen ja Tapio laittoi uudet hienot liitokset tolpan yläpäähän. Tuuligeneraattori asennettiin tolpan nokkaan maankamaralla. Naapuriveneen norjalaisen ystävällisellä avustuksella saimme tolpan generaattoreineen takaisin veneen perään ja Tapio laittoi vielä uudet liitokset alapään johtoihin ja asensi paikoilleen uuden lataussäätimen. Ja genuhan alkoi saman tien jauhaa sähköä, mahtavaa! Sen sijaan uuden ison aurinkopaneelimme kiinnitystarrat olivat suomenvierailumme aikana irronneet tuulisuojasta ja se tarvitsee jatkossa vähän ompelutoimenpiteitä.

S/Y Zelda on odottelemassa parempia tuulia edelleen Povóa de Varzimissa ja illalla saimme kutsun heille syömään, koska kokkailu ja tiskaus on kuivilla olevassa veneessä hiukan hankalaa. Otimme ilolla kutsun vastaan ja oli mukavaa vaihtaa heidän kanssaan taas kuulumisia. Ruokana oli makkaroita, karibian bataattia (bataattia ja kookosta) ja salaattia. Ilta meni taas turistessa kuin siivillä ja pian oli aika hipsiä takaisin veneelle treffeille nukkumatin kanssa. Hyvin nukutti, vaikka vene oli kuivilla ja ei tullut lempeää keinutusta merestä.

Torstai 9.9.2021 Povóa de Varzim telakkapäivä

Aamulla Vagan miehet ilmestyivät veneen alle aloittamaan hommiaan. Ensin he aivan kevyesti hioivat pohjan. Kölin etureunaan oli kölisauman kohdalle tullut millin halkeama, jonka he myös kuiduttivat ja maalasivat siihen epoksiprimeria muutaman kerroksen. Tämä ylimääräinen homma ja keskiviikon sade saivat aikaan sen, että venettä ei suunnitellusti saataisi vesiin perjantaina aamulla vaan vasta seuraavan viikon tiistaina. Satamasta oli meille selitetty, että jostain syystä, jota emme ymmärtäneet, veneitä ei voisi laskea eikä nostaa perjantai aamun ja tiistai aamun välillä. Ei ollut kuin siihen tyytyminen. Päätimme, että emme jää satamaan kuivilla olevaan veneeseen koko viikonlopuksi ja päätimme vuokrata auton lauantaista maanantaihin ja lähteä vähän katselemaan ympäristöä. Torstai kului muuten taas normaaleissa kotitöissä. Maria raahasi kaksi isoa kassillista pyykkiä pesulaan reilun kilometrin päähän ja käytiin kaupassa.

Tähän väliin täytynee muuten kirjoittaa sataman eläinkunnasta. Sataman alueella pitää majaa kaksi kulkukoiraa, jotka usein päivällä nukkuvat satamassa ja käyvät sitten illalla ja yöllä kaupungilla pyörimässä. Toinen on vaalea matala takkuinen koira, jonka Maria on nimennyt Pullaksi ja toinen on sympaattinen kolmijalkainen kiltin ja valppaan näköinen kaveri, jonka Zelda nimesi Kolmijalaksi. Kolmijalka oli saanut selkäänsä melko syvän haavan satamaoleskelumme alkupäivinä ja olimme vähän suruissamme siitä, miten se pärjää. Haava on kuitenkin nyt hyvin paranemassa ja koira näyttää ihan virkeältä. Yllättävän nopeasti se pääsee juoksemaan kolmella jalalla.

Perjantai 10.9.2021 Povóa de Varzim telakkapäivä

Aamulla selvisi, miksi venettä ei voi laskea takaisin vesiin viikonlopun aikana. Satamassa järjestetään crossfit -kilpailut ja kilpailuareena näyttää rakentuvat veneemme ja satamanosturin väliin. Aamusta paikalle tuli rekallinen tavaraa ja miehiä rakentamaan kilpailupaikkaa. Samaan aikaan telakan miehet maalasivat pohjaamme ensin yhden kerroksen sinistä Hempelin Hard Racingiä ja myöhemmin päivällä toisen kerroksen punaisena. Olemme kuulleet huhuja, että miekkavalaat eivät tykkää käydä punapohjaisten veneiden kimppuun. Toivotaan, että näin todella on. Lisäksi potkuri sai puhdistuksen ja suojasuihkeen ja vaihdoimme myös potkuriakselin sinkit uusiin. Maria aloitti aurinkopaneelitarrojen ompelu-urakan tutustumalla sewing awl -ompelulaitteeseen. Vähän YouTube-videon katselua ja kokeilua se vaati, mutta laite vaikuttaa kätevältä. Sen avulla saa ommeltua paksumpaakin materiaalia hitaasti, mutta varmasti. Sain perjantaina ommeltua kaksi neljästä tarrasta tuulisuojaan, tehtävää jäi siis vielä road tripin jälkeenkin. Koska telakkavierailumme venyi, olemme vähän alkaneet miettiä, jos aloittaisimme ylityksen Madeiralle suoraan täältä Povóa de Varzimista. Miekkavalaat ovat alkaneet tulla hyökkäysuutisten perusteella Gibraltarilta pohjoiseen päin, muutamia hyökkäyksiä on ollut jo Lissabonin eteläpuolella ja lisäksi ensi viikon keskiviikosta alkaen näyttäisi alkavan sopiva tuulirako ylitystä varten.

Lauantai 11.9.2021 Road Trip Peneda-Gerês kansallispuisto

Heti aamusta lähtien satamassa oli varsinainen vilinä, kun crossfitkilpailijat alkoivat pyöriä veneiden alla ja valmistautua kisasuorituksiinsa. Samalla me valmistauduimme parin päivän irtautumiseen telakalla kuivilla olevasta kodistamme. Tapio kävi hakemassa vuokraamamme Renault Clion läheisestä autovuokraamosta aamuyhdeksältä. Sillä välin Maria siisti venettä siihen kuntoon, että siihen on mukava palata parin päivän poissaolon jälkeen. Kuivilla olevassa veneessä esim tiskaaminen on monimutkaisempaa kuin tavallisesti. Veneen lavuaarista ei voi laittaa vettä alas kuivalla maalla ollessa, vaan tiskit pitää kuljettaa kassissa tai vadissa Marinan tiskipaikalle tiskattavaksi. Muuten hyvä, mutta siellä hanasta tulee vain kylmää vettä, joten jos haluaa tiskata lämpimällä vedellä, myös kuumaa vettä pitää viedä paikalle ämpärissä. Ja kaikki pitää tietysti viedä alas tikkaita pitkin. Onneksi meillä on lainassa telakan portaat, jotka ovat helpommat kuin tikkaat. Vähän crossfittaajat ihmettelivät, kun kömmin veneestä alas tiskien ja höyryävän ämpärin kanssa. Ensimmäiset kuvaajat kyselivät jo Tapiolta, saisiko veneemme kannelle tulla kuvaamaan kisoja. Valitettavasti tästä ilosta kieltäydyimme, emme halua hiekkaa ja jalanjälkiä kannelle. Näkymät kisa-areenalle olivat kyllä keulakannelta oikein hyvät.

Kun vene saatiin kuosiin ja auto haettua vuokraamosta lastasimme tavarat autoon ja laitoimme navigaattorin raksuttamaan ja suuntasimme Zeldan suosittelemaan Peneda-Gerêsin kansallispuistoon Portugalin ja Espanjan rajalle. Tiet osoittautuivat mutkaisiksi ja mäkisiksi ja ajonopeudet isoiksi. Maisemat alkoivat muuttua pikkuhiljaa vuoristoisemmiksi matkan edetessä. Teiden varsilla oli lähes kaikilla levennyksillä ihmisiä myymässä kasvattamiaan tuotteita. Melonit, viikunat, sipulit ja kastanjat näyttivät olevan hyvin edustettuina. Olimme varanneet Peneda-Gerêsin kansallispuiston keskeltä Sao Bentosta edullisen hotellihuoneen yhdeksi yöksi. Hotellimme osoittautui olevan kansallispuistossa olevan kirkon pihapiirissä. Saimme kuulla, että kyseinen kirkko on Portugalin toiseksi vierailluin, ja paikalle mennessä siellä olikin täydet karnevaalit päällä. Ihmisiä tungeksi ympäriinsä ja kadunvarret olivat täynnä myyntikojuja. Paikalla oli vanhan kirkon lisäksi 2002 valmistunut uusi kirkko, joka oli rakennettu vastaamaan paikan suosioon. Paikallinen tapa pyhiinvaellukselle näytti olevan kiertää vanhaa kirkkoa polvillaan kävellen. Näimme useita ihmisiä tekemässä niin.

Löysimme onneksi parkkipaikan ja kävimme pikaisella lounaalla tien varren kanaravintolassa. Ravintolaan päästäkseen piti esitellä koronatodistuksia ja Tapiokin pääsi nyt käyttämään omaansa. Ruokana oli kokonainen grillattu kana riisin, ranskalaisten ja salaatin kanssa ja juomana 1,5 litraa 7Up: a. Koko lysti kustansi 18 €, ei paha. Maha täynnä oli hyvä lähteä sulattelemaan ruokaa ja kävelemään ylös ja alas rinteitä. Läksimme ensin yhdelle polulle, mutta emme arvanneet lähteä kiertämään vuorten ympäri menevää 17 km reittiä vaan läksimme omille teillemme ja yhdistelimme poluista 5,4 km mittaisen lenkin, jossa oli noin 300 m nousua.

Kansallispuiston keskellä on tekojärvi, jonka reunustaa reitti kulki osan matkaa. Sää oli aurinkoinen ja helteinen, joten hikeä pukkasi. Paikallisesta eläimistöstä havaitsimme lähinnä sisiliskoja, jotka vilistivät polulta piiloon meidän lähestyessämme. Kun pääsimme takaisin lähtöpaikkaan, läksimme vielä toiselle lenkille tavoitteena käydä korkeammalla huipulla katsomassa maisemia. Alkumatka edettiin hyväkuntoista kiemurtelevaa hiekkatietä pitkin, loppumatka kivistä vedenvalumisuraa pitkin. Ihan huipulle emme jaksaneet taivaltaa huonokuntoisella polulla, mutta ihan hyvät maisemat saatiin katsastettua. Toiselle lenkille tuli pituutta 6 kilometriä ja nousua 450 metriä. Sen jälkeen kävimme hakemassa huoneemme avaimet läheisen ison hotellin respasta. Huone oli hintaansa (55 €) nähden todella siisti ja meillä oli oma parvekekin tekojärvelle päin. Kävimme pesemässä kävelyn hiet pinnasta ihanan kuumassa suihkussa, josta tuli vettä kovalla paineella.

Sen jälkeen suuntasimme syömään illallista hotellin ravintolaan. Ovella tarjoilijalady huomautti, että Tapion Covid-todistus oli kahta päivää vaille virallista suositusta, mutta päästi meidät kuitenkin sisään. Paikka henki vanhan ajan charmia. Lautasissa oli kylän logo, jossa paimensauvan päällä istuva korppi piteli nokassaan kultarahaa ja ruokailuvälineet näyttivät olevan hopeiset. Päädyimme tilaamaan seafood-rice kahdelle, koska meiltä jäi Espanjassa paellan syöminen väliin. Ruoka tuli valtavan kokoisessa keraamisessa padassa tarjolle. Varsinaisesta paellasta ei ollut kyse, vaan ruuassa oli riisiä jonkinlaisessa punertavassa herkullisessa liemessä ja kahdenlaisia simpukoita ja kuorellisia katkarapuja. Ruoka oli oikein maukasta, mutta liemessä olevien rapujen kuoriminen oli aika sottaista puuhaa. Jaksoimme tällä kertaa syödä myös jälkiruuat, Tapio otti suklaakakkua ja Maria juustokakkua. Palan painikkeeksi joimme pullollisen paikallista valkoviiniä, pullollisen vettä ja jälkiruuan kanssa lasilliset portviiniä. Koko lysti maksoi yhteensä 50 €. Vielä halvempaa kuin muualla Portugalissa.

Kävimme vielä ruokailun jälkeen 24 h auki olevassa kirkon takahuoneessa, johon ihmiset päivällä jonottivat. Eipä ollut jonoa yöllä. Huoneessa oli pyhimyksen patsas, jolle oli tuotu laatikoihin lahjaksi neilikoita ja erilaisia valkoisia ruumiinosia esittäviä figuureja. Ehkä ihmiset olivat tuoneet niitä ja rukoilleet parannusta kyseisiin ruumiinosiin liittyen? Huoneessa oli myös hienot seinämaalaukset. Onneksi kävimme katsomassa paikkaa illalla, koska aamulla sinne oli jälleen yli 100 metrin jono ihmisiä. Kirkon ympärillä näimme myös lentelemässä paljon lepakoita.

Sunnuntai 12.9.2021 Road Trip Douro -joen laakso

Sunnuntaina otimme rauhallisen lähdön ja hotellihuoneesta poistuessa tungos kirkon ympärillä oli, jos mahdollista, vieläkin pahempi kuin lauantaina. Olimme ajatelleet mennä aamupalalle läheiseen kahvilaan, mutta koska parkkipaikkaamme jonotettiin jo, päätimme hotellista uloskirjautumisen jälkeen jatkaa matkaa ja mennä rauhallisempaan paikkaa aamupalalle. Ajoimme alas vuorelta tekojärven rantaan ja poikkesimme kahvilaan paahtoleiville, appelsiinimehulle ja kahville. Sen jälkeen uudet koordinaatit navigaattoriin ja huristelimme reilut sata kilometriä etelään Douro-joen laaksoon ihailemaan viiniviljelmiä. Tiet olivat edelleen mutkaiset ja mäkiset, mutta navigaattorilla löysimme sukkana perille. Olimme varanneet jälleen yöksi majoituksen viinitarhan rinteestä. Sisäänkirjautumisaika alkoi vasta kolmelta, joten kävimme vähän ajelemassa lenkkiä vuorella ja kävimme myös syömässä lounasta ja jäätelöt läheisessä kaupungissa. Sää oli aurinkoinen ja kuuma, sisämaassa tuntuu olevan kuumempaa kuin merenrannalla. Tämän jälkeen läksimme etsimään majapaikkaamme ja se olikin vähän haastava löytää. Kääntyminen pihaan oli jyrkkää ylämäkeä keskeltä mutkittelevaa joenreunustietä, jossa oli 90 km/h nopeusrajoitus. Muutenkin liikenne tuntuu täällä olevan melkoisen hullua. Ihmiset ajavat valtavalla nopeudella mutkittelevia kapeita teitä, ja jos joku näkyy horisontissa, pitää tietysti päästä ohi paikasta riippumatta.

Majapaikkamme oli tällä kertaa vähän kalliimpi, 110 €/yö. Hintaan kuului oma iso huone omalla kylpyhuoneella ja terassilla ja lisäksi uima-allas maisemilla ja myös aamupala kuului hintaan. Helteisen iltapäivän vietimmekin uima-altaalla, jossa vesi oli ihanan virkistävää.

Majoituspaikkaa pyöritti iäkkäämpi pariskunta, joista erityisesti rouva antoi hyviä vinkkejä ruokapaikoista ja suositteli sopivaa viinitarhaa vierailua varten. Illalla läksimme käymään läheisessä pikkukylässä syömässä. Majoituspaikan rouva oli jo varoittanut, että paikat olisivat hiljaisia sunnuntaina illalla. No niin olivat, mutta pienen hakemisen jälkeen löysimme kahvilan, josta saimme mahat täyteen, ei tarvinnut mennä nälkäisenä nukkumaan.

Maanantai 3.9.2021 Road Trip Douro -joen laakso

Aamulla heräsimme ajoissa ja kävimme syömässä aamupalaa. Sää oli vaihteeksi pilvinen ja vähän sateli. Sade kuitenkin loppui, kun pääsimme taas liikkeelle. Majoituspaikan rouva oli suositellut käyntiä vielä Douro-jokea itään sijaitsevalla Quinta Do Seixo-viinitilalla, jossa valmistetaan sekä Sandeman -merkin portviiniä, että tavallisia viinejä. Niinpä ajelimme sinne upeissa maisemissa aivan jokivartta pitkin. Loppureitti kulki kivetyillä pengerretyillä teillä viiniviljelmien välissä. Pääsimme tilalla pienen odottelun jälkeen englanninkieliselle esittelykierrokselle, jossa kerrottiin viinin viljelemisestä ja Portviinin ja viinien valmistuksesta ja koska nyt oli sadonkorjuu parhaillaan menossa, näimme valmistusta livenä ja saimme maistaa rypäleitä, joista viini tehdään. Opastus ja visiitti olivat todella informatiiviset, kannatti ehdottomasti mennä paikalle! Kierrokseen kuului maistaa kahta eri Portviiniä. Tapio pääsi valitettavasti vain vähän siemaisemaan omista näytteistään, koska autoilua oli vielä edessä. Tilan kaupasta ostimme veneelle vähän lisää maistiaisia. Kierroksen jälkeen huristelimme takaisin kotisatamalle.

Kun auto oli vielä käytössä, kävimme vielä marketissa ostamassa painavia ostoksia veneelle. Vene oli tallella ja jäljet Crossfit-kisoista olivat jo satamasta siivottu. Oli ihan mukavaa päästä hetkeksi pois satamaoloista ja Road Trip oli oikein onnistunut. Annina pääsee toivottavasti takaisin vesiin huomenissa.