Kuudes viikko: Hollannin ihmeitä ja Belgia

Maanantai 5.7.2021 Vlieland – Den Helder 52 Nm, kokonaismatka 1143 Nm

Aamulla herätyskello soi 6:30 ja luvassa oli rapsakka purjehduspäivä. Köydet irtosivat aamurutiinien jälkeen noin klo 9. Pääsimme pois Vlielandin satamalta parin solmun myötävirrassa ja saari jäi nopeasti horisonttiin. Tuuli oli täysin vastainen noin 9-10 m/s ja taivas oli pilvessä ja hieman vettä ripsautteli. Luovimme pitkin Friisinsaarten rannikkoa väistellen kalastusveneitä ja ampuma-alueita. Melko pian virta kääntyi vastaiseksi ja tuulikin hiukan laski aallokon pysyessä kuitenkin isona. Meno muuttui varsin tukkoiseksi. Genua oli pidettävä kokonaan auki jonkinlaisen vauhdin saamiseksi, mikä teki taas vendoista työläitä. Lopulta virta kääntyi taas myötäiseksi ja homma alkoi taas edetä. Pilvetkin väistyivät ja aurinko alkoi paistaa. Taas kuulimme jonkin hätäsanoman VHF:stä. Ei ilmeisesti ollut taaskaan kovin akuuttitilanne kyseessä, sillä rannikkovartiosto neuvoi kädestä pitäen, miten saa tilattua apua kaupallisen firman kautta. Mitä lähemmäs Den Helderiä pääsimme, alkoi helikoptereita pörrätä taivaalla ja yksi ”Drakenkin” lensi ylitsemme. Ihmettelimme, että mitähän olemme mahtaneet tehdä väärin, kun saimme tällaisen vastaanoton. Ilmeisesti runsas liikenne johtui vain siitä, että Den Helderissä on laivaston tukikohta. Sisäänajo Texelin ja Den Helderin välistä näytti taas hiukan hankalalta, mutta ei aiheuttanut sen enempää ongelmia kuitenkaan. Päätimme mennä KMJC:n satamaan, jonne päästäkseen ei tarvitse ajella kääntösiltojen eikä muiden kommervenkkien kautta.

Satama on armeijan alueella ja laivaston ylläpitämä. Kaupungilta tullessa pitää soittaa ovikelloa, jolloin porttia valvova armeijan ihminen päästää veneen nimeä vastaan takaisin alueelle. Huvivenesatamaan mennessä viereisessä satama-altaassa oli melkoinen kokoelma pieniä ja isoja sotalaivoja ja yksi sukellusvenekin näkyi. Satamaan menevä suuaukko oli varsin kapea ja satamassa oli yllättävän hyvin tilaa. Paikat ovat kylkikiinnityspaikkoja ja aisapaikkoja. Erittäin ystävällinen satamakapseeni oli vastassa laiturilla ja neuvoi meille hyvän kylkikiinnityspaikan, johon rantautuminen sujui ongelmitta suojaisessa satama-altaassa. Matka linnuntietä Vlielandista Den Helderiin oli vain 30 Nm, mutta vendoineen kaikkineen etenimme lähes kaksinkertaisen matkan 52 Nm. Illalla kokkasimme jääkaapista kanafileet ja viimeiset ruotsalaiset uudet perunat, jotka nautittiin peston ja salaatin kanssa. Tapio vuokrasi katsottavaksi Amelie-elokuvan, että Maria voi kerrata ranskaa, koska sinne meno on edessä lähipäivinä ja kieli pitäisi saada käyttökuntoon. Uni maistui reippaan purjehduspäivän jälkeen makoisalta.

Tiistai 6.7.2021 satamapäivä Den Helder

Säätiedotus lupasi pariksi päiväksi kovia tuulia, joten aikomuksena olisi viettää pari satamapäivää Den Helderissä. Aamulla kävimme lainaamassa satamakonttorista kaksi polkupyörää euron tuntihinnalla. Suunnitelmissa oli pyöräillä netistä bongattuun Yanmar-huoltoon kysymään, voisivatko he tilata meille varalle uuden makeavesipumpun. Tapio kysyi pyörälainauksen yhteydessä mukavalta satamamestarilta, onko kyseessä asiallinen huoltoliike. Satamamestari ei suositellut kyseistä huoltoa vaan järjestikin osan tilauksen toisen liikkeen kautta parilla puhelinsoitolla ja lupasi toimittaa osan meille satamaan ylihuomenna, vaikka hänellä olisi vapaapäivä. Pääsimme siis moottorihuollon sijasta pyöräilemään kaupungille. Pyörät olivatkin hyvät, sillä kävellen satamasta olisi ollut keskustaan melkoinen matka. Hollanti on kyllä pyöräilijöille mahtava maa! Kaikkien teiden ja katujen varrella menee hyvät pyörätiet ja pyöräilijöille on omat liikennevalotkin. Kukaan ei näytä kuitenkaan käyttävän kypärää, eivät edes lapset. Keskustassa oli meneillään jotkin markkinat ja kuljimme ja katselimme tarjontaa. Kävimme aamupalalla kävelykadulla olevassa kahvilassa ja ruokakaupassa. Ruokakauppaa oli vaikea löytää. Täällä ei tunnu olevan mitään ketjukauppoja ja kaupat oli ovelasti naamioitu niin, että niitä oli hankala kadulta huomata. Lopulta löysimme kuitenkin kelvollisen kaupan ja saimme osan ostoksista tehtyä. Veneellä tehtiin vähän siivous- ja huoltohommia ja lähdettiin sitten lenkille tulvavallille Tapio juosten ja Maria potkulaudalla. Tuuli oli kovaa ja puuskaista, mittari näytti satamassa enimmillään 20 m/s ja vantit vinkuivat. Oli ihan mukava olla suojaisessa satamassa eikä merellä.

Lenkin jälkeen käytiin suihkussa ja suunnitelmana oli mennä juhlimaan 1000 Nm ylitystä sataman ravintolaan. Se oli kuitenkin jostain syystä suljettu ja menimme sitten potkulaudoilla satama-altaan toiselle puolelle hotellin ravintolaan. Paikka näytti aivan kuolleelta ulospäin, mutta sisällä oli tupa lähes täynnä ja kova meteli. Oli outoa olla ihan sisällä ravintolassa, kun tähän asti olimme olleet joka kerta terassilla. Ravintolasta avautui mahtava näkymä myrskyävälle merelle. Ruoka oli ihan hyvää, paras osio olivat alkajaisiksi otetut Gin Tonicit, joissa oli jäitä, kurkkua ja limettiä.

Keskiviikko 7.7.2021 satamapäivä Den Helder

Odottelemme tuulten heikkenemistä ja tilattua makeavesipumppua, joten Den Helderissä vierähtäisi vielä tovi. Paikallinen merimuseo sijaitsi kivenheiton päässä satamasta ja olimme varanneet sinne liput klo 11. Koronamääräykset Hollannissa ovat taas aivan erilaiset kuin Saksassa. Täällä ei juuri kukaan taas käytä maskia, mutta joka vessassa on rätti ja desinfiointiainetta, jolla ilmeisesti pitäisi desinfioida paikat käytön jälkeen ja myös museoon oli tarkasti määritelty, montako ihmistä pääsee sisään samaan aikaan. Otimme taas pyörät lainaan satamatoimista ja hurautimme museolle. Museo oli käymisen arvoinen. Kohokohtana oli sukellusvene ja kaksi museolaivaa. Museon kiertämisessä vierähti huomaamatta kolme tuntia.

Sen jälkeen kävimme katsastamassa kylän toisen vierasvenesataman, johon olisi pitänyt ajaa sulkujen kautta ja kevyellä lounaalla Willemsoordin entisellä telakka-alueella, jossa oli paljon erilaisia ravintoloita ja kuppiloita. Iltapäivällä hyödynsimme sataman ilmaisia pesukoneita ja pesimme pari koneellista pyykkiä ja Tapio vaihtoi moottorista laturinhihnan, joka oli käyttöikänsä päässä. Sataman ravintola oli nyt auki, joten poikkesimme siellä lasillisilla. Merinäköala oli täälläkin hieno. Se hyvä puoli on suljetulla sotilasalueella sijaitsevassa satamassa, että öisin on hiljaista, kun paikallinen nuoriso ei pääse ilakoimaan ja meluamaan alueelle.

Torstai 8.7.2021 satamapäivä Den Helder

Uuden makeavesipumpun olisi määrä tulla tänään, joten emme arvanneet lähteä satamasta mihinkään vaan aloitimme uuden yhteisen harrastuksen, kannen irronneiden tiikkitappien vaihdon uuteen. Kahdestaan homma sujui joutuisasti ja vaihdoimme noin 20 kriittisintä tappia uusiin. Iltapäivään mennessä osasta ei ollut kuulunut vielä mitään, joten Tapio soitti osan tilanneelle satamamestarille. Osa oli kuin olikin tullut ja hän tuli tuomaan sen satamalle. Kiitokseksi järjestelyistä lahjoitimme hänelle varastoistamme viimeisen Hartwallin lonkeron. Lainasimme taas satamasta pyörät ja läksimme tällä kertaa pyöräilemään rannikkoa pitkin etelään kohti Lange Jaap majakkaa, joka on 63 m korkeudessaan Pohjanmeren korkein. Majakan juurelle päästiin, mutta sinne ei päässyt ylös, mistä Tapio ei ollut pahoillaan.

Jatkoimme rannikkoa pitkin ja näimme paikallisen dyynialueen, jonka läpi meni paljon pyöräreittejä. Valitsimme Den Helderin keskustaan menevän reitin, joka oli hiekkainen ja kapea ja kulki lehmälaitumien läpi. Pyörällä pääsi kuitenkin polulla hyvin ja yhtään lehmää ei nähty. Kaupungilla käytiin limuilla kävelykadun terassilla ja ruokakaupassa. Tällä kertaa löysimme jonkin lähiömarketin, jossa oli parempi valikoima, mutta kirjavampi asiakaskunta. Illalla tehtiin kaupasta löytyneistä valmiista pitsapohjista pitsat. Satamaan oli tullut Kielin kanavassa tapaamamme ruotsalainen yksinpurjehtijamies (hän otti meistä kanavapostauksessa ja Instagramissa olleen yhteiskuvan), jonka kanssa kävimme vähän juttelemassa ennen nukkumaan menoa.

Perjantai 9.7.2021 Den Helder-Scheveningen (Haagin rantakaupunginosa) 59 Nm, kokonaismatka 1202 Nm

Aamulla nousuvedet ja virrat menivät niin, että kello oli soimassa klo 5:30 ja nopeiden aamutoimien jälkeen köydet irtosivat klo 6:15. Aamupala nautittiin vauhdissa. Liikkeellä oli aikaisesta lähtöajasta huolimatta jo kalastusveneitä ja useampi sotalaiva, joita ihmeteltiin syönnin lomassa. Merellä meitä kutsuttiin VHF:llä ja kutsujana oli suomalainen pariskunta, jotka tulivat vastaan matkalla pohjoiseen. He olivat palaamassa Välimereltä Suomeen ja olivat nähneet meidät AIS:ssa. Oli mukava jutella suomeksi VHF:ssä ja kuulla muista suomalaisista. Emme ole nähneet ketään suomalaisia reissun päällä. Parin tunnin moottoroinnin jälkeen tuuli nousi ja vieläpä juuri sopivasti lännen puolelta. Emme olleet päättäneen, jäämmekö IJmuideniin vai jatkammeko Scheveningeniin, mutta tuuli oli niin hyvä, että päätimme jatkaa.

Pääsimme ajamaan sileällä merellä täysillä purjeilla suoraan kohti Scheveningenin sisäänmenoväylän päätä. Tuuli oli noin 6-7 m/s ja tuulikulma 50-70 astetta. Meno oli niin rauhallista, että Maria pääsi ottamaan nokkaunet kun virta alkoi kääntyä vastaan. Scheveningenin satamaan piti pyytää Port Controllilta lupaa VHF:ltä ennen satama-altaaseen ajoa, vaikka satama ei ollutkaan mikään järin iso. Näin tehtiin ja lupa saatiin heti. Vierasvenesatama oli viimeisessä satama-altaassa noin 10 m levyisen pitkän rännin päässä. Onneksi kapeikossa ei kuitenkaan ollut juuri virtausta.

Myös vierasvenesatamasta oli ohjattu, että satamamestariin on oltava yhteydessä ennen paikan valintaa. Meidän suomalaisessa VHF:ssä ei kuitenkaan ollut sataman kanavaa, joten Tapio soitti hänelle puhelimella. Hän oli kumiveneellä vastassa kapeikon jälkeen ja ohjasi meille vapaan paikan. Laiturit olivat taas hyviä aisapaikallisia laitureita ja vesi ja sähkö kuuluivat hintaan. Satamapaikka kustansi kahdelta yöltä 58€, maksu hoidettuun kännykällä Blue Water appilla. Satama ja laituriverkosto oli valtava. Meiltä tuli kävelyä omalta laituripaikalta täysin vastakkaisella puolella satama-allasta olevalle vessalle 1990 askelta. Suihkut olivat siistit ja hiukan tilavammat kuin Saksassa, suihku kuului myös satamapaikan hintaan. Veden paine oli vain melko olematon suihkussa. Satama-altaan vieressä oli jonossa ravintoloita ja terasseja ja kävimme yhdellä terassilla ottamassa rantautumisdrinkit. Ruoka laitettiin veneessä, ruokana oli fetapastaa. Nukkumattia ei taas tarvinnut houkutella illalla.

Lauantai 10.7.2021 satamapäivä Scheveningen

Aamupala syötiin veneessä ja tehtiin pieniä venehommia mm. pestiin kansi. Huomasimme, että samassa laiturikompleksissa meidän kanssa oli 2018 Golden Globe Raceen Tapio Lehtisen kanssa osallistuneen ja kisassa toiseksi tulleen hollantilaisen Mark Slatsin vene Ohpen Maverick, jolla hän kyseiseen kilpailuun osallistui. Vene ei näyttänyt kovinkaan merikelpoiselta vaan aika pieneltä ja rähjäiseltä.

Sitten lähdettiin kävelemään ja tutkimaan ympäristöä. Purjehtiessamme kohti sataman suuaukkoa olimme sataman pohjoispuolella nähneet rannan ja rantakadun, joten suuntasimme sinnepäin. Pienen kävelyn jälkeen rantabulevardi löytyi. Ranta oli pitkä kuin mikä ja sitä reunusti toinen toistaan viihtyisämmän näköiset ravintolat ja terassit. Miten ihmeessä kaikkiin riittää asiakkaita? Melko pitkän kävelyn jälkeen tulimme komealle rantalaiturille, jossa oli lisää kuppiloita mutta myös laiturin päässä nosturi, josta voi hypätä benji-hypyn ja pitkä vaijeriliuku laiturin päässä olevasta tornista laiturin alkuun. Asiakkaita näytti sinnekin riittävän ja katselimme tovin hurjapäitä näissä aktiviteeteissa. Myös maailmanpyörä näytti laiturin takana olevan. Me suunnistimme KFC:lle hankkimaan Tapion himoitsema ämpärillinen kanaa. KFC:n ulkopuolella oli ratikkapysäkki, joten päätimme lähteä ratikka-ajelulle.

Liput sai ostettua kännykkäsovelluksella, kahden tunnin lippu maksoi 4 €. Tarkoitus oli käydä Haagin keskustassa, mutta matkalla alkoi sataa, joten päätimme ajella vielä edemmäs Delftin kylään asti. Istuminen ratikassa ja maisemien katselu oli varsin hypnoottista puuhaa. Kanavia ja yksi tuulimyllykin näkyi. Delftissä hyppäsimme pois ja ajoimme toisella ratikalla takaisin Haagin keskustaan. Siellä oli ihmisiä liikkeellä tosi paljon. Kävimme farkkukaupassa ja Tapio löysi itselleen uudet farmarit, joita oli etsinyt. Muuten lähinnä kävelimme ja ihastelimme paikkoja. Takaisin satamalle ajeltiin vaihteeksi bussilla. Vähän kastuttiin matkalla ja veneelle päästyä pidettiin pieni kuivattelutauko. Illalla oli vielä tarkoitus mennä syömään, mutta kanaämpäri oli niin täyttävä, että ei tehnyt mieli mennä mihinkään ravintolaan. Käytiin läheisessä hyvin varustellussa marketissa ruokaostoksilla ja otettiin take away pitsat kulman italialaisesta ravintolasta. Parhaat pitsat tällä matkalla.

Sunnuntai 11.7.2021 Scheveningen-Zeebrugge (Belgia) matka 65 Nm, kokonaismatka 1267 Nm

Ja herätykset sen kuin aikaistuvat, nyt kello soi 4:30. 2000 askeleen vessareissun ja lähtövalmisteluiden jälkeen köydet irtosivat vajaan tunnin päästä ja taas piti pyytää Port Controllilta lupa mennä satama-altaaseen ja ulos. Lupa tuli taas heti, hiljaista oli vielä satamassa. Merellä näkyi kyllä jo muutamia purjeveneitä, mutta tuulta ei ollut nimeksikään.

Jouduimme moottoroimaan koko päivän. Sää oli vaihteleva, vähän sadekuurojakin tuli ja näkyvyys oli aika ajoin heikko. Vaikka ei päästy purjehtimaan, päivä oli jännittävä, koska jouduimme ylittämään Euroopan vilkkaimpaan Rotterdamin Europort-satamaan menevän laivaväylän. Väylä piti pienveneiden ylittää tietystä kohtaa ja pyytää lupa ylitykseen VHF:llä VTS-keskuksesta. Laivoja tuli satamasta ulos ja meni sisään jatkuvalla syötöllä. Saimme luvan ylitykseen ja väistelimme laivoja. AIS:sta oli kyllä suuri apua arvioidessa, ehtiikö laivan editse. Kesken väyläajon VTS kutsui meitä VHF:llä. Kun vastasin kutsuun, jostain syystä heidän ohjeensa eivät kuuluneet, koska VHF-yhteys pätki niin kovasti. Tapio ruorissa teki omat päätöksensä ja väistä paria rahtilaivaa perän puolelta. Pääsimme lopulta onnellisesti laivaväylän yli.

Loppumatka moottoroitiin tyynellä merellä ja otettiin vuorotellen nokkaunet. Zeebruggen satama oli vielä isompi kuin edelliset. Sataman edustalla meni vielä laivaväylä poikittain rannikkoa pitkin ja taas meitä kutsuttiin VHF:llä. Paikallinen VTS-keskus varmisti, että näimme pari tulossa olevaa rahtilaivaa ja että väistämme heitä perän puolelta. Itämerellä on aika selvää, että huviveneet aina väistävät rahtilaivoja, joten moinen holhoaminen tuntuu hiukan oudolta. Tällä kertaa satamaan sisään sai ajaa pelkkien merkkivalojen perusteella, siihen ei tarvinnut kysyä lupaa keneltäkään. Ajoimme useiden satama-altaiden läpi huvivenealtaaseen, jossa olikin kolme erillistä satamaa. Kysyimme paikkaa VHF:llä heti ensimmäisestä uusimmasta BZYC-satamasta, jossa satamamestari oli vastassa laiturilla ja sopiva aisapaikka löytyi. Sähkö, suihkut ja hyvä wifi kuuluivat hintaan, kahdesta yöstä sai pulittaa tällä kertaa 57 €. Maksu tehtiin laiturilla paikan edessä olevan QR-koodin avulla. Suihkut ja vessat olivat varsinaista luksustasoa. Vesiletkuja ei enää täällä ole, pitäisi hankkia oma letku vesitäydennyksiä varten. Illalla kävimme kävelyllä sataman ympäristössä. Tällä kertaa satamamakasiinien takana oli rivissä kalaravintoloita, joista yksi, vähän kaksimielisesti nimetty Octo Pussy näytti olevan erityisesti paikallisten suosiossa. Niinpä mekin menimme sinne ja tilasimme gambas ranskalaisilla. Hyvää oli kaikessa yksinkertaisuudessaan. Sitten pitikin kiirehtiä takaisin veneelle katsomaan Euro 2020 finaalia Englanti-Italia. Sitten täytyykin odotella seuraavaksi olympialaisten alkamista.