Saint Lucia- palautumista Atlantin ylityksestä

Atlantin ylityksen jälkeinen viikko Saint Lucialla, Atlantin ylitys 2948 Nm, kokonaismatka 6627.4 Nm

Maanantai 13.12.2021

Saavuimme Saint Lucialle Rodney Bayn satamaan pimeimpään mahdolliseen aikaan juuri ennen auringonnousua. Ylitimme ARC:n maalilinjan maanantaina 13.12 klo 4:58 paikallista aikaa (St. Luciassa on Keski-Atlantin aika, kello on 6 tuntia vähemmän kuin Suomessa). Linjalla oli onneksi miehitys yölläkin, samoin valokuvaaja oli meitä vastassa kumiveneellä ja näpsi meistä kuvia, kun ylitimme maalilinjaa. Rodney Bayn satama sijaitsee laguunissa, johon ajetaan sisään ruopattua kapeaa kanavaa pitkin. Hiukan hämmennystä aiheutti, että sataman sisäänajoaukon reunoilla olevista punaisesta ja vihreästä valosta vihreä valo ei ollut toiminnassa. Aukkoa oli todella hankala pimeässä löytää. Lisäksi oikean laituripaikan löytäminen isosta satamasta pimeällä aiheutti vähän haasteita. Onneksi ARC:n keltapaidat olivat otsalamppuineen vastassa laiturilla näyttämässä oikeaa paikkaa. Meidät sijoitettiin kahden veneen väliin kolmanneksi aisapaikoilla olevien veneiden väliin. Toiselle puolellemme sattui suomalainen Swan 44 Carissa Oceanladies-miehistöineen. Kiinnityimme heidän kylkeensä ja pari miehistön jäsentä heräsi hurraamaan maaliintulollemme. ARC:n keltapaidat toimittivat meille tervetuliaisiksi hedelmäkorin, pullon paikallista rommia ja lasilliset kylmää rommipunssia. Aurinko nousi kuuden jälkeen. Mietiskelimme, pitäisikö mennä pienille unille vai valvommeko siihen asti, että pääsemme klo 8 käymään Port Health Officessa. Lopulta aika meni niin nopeasti, että emme ehtineet nukkumaan ennen viranomaisten toimistojen aukeamista. Onneksi olimme yöllä pitäneet lyhennetyt 2 h vahtivuorot ja jokainen oli nukkunut edes hetken aikaa ennen kuin St Lucia alkoi näkymään merelle.

Aamulla toimistojen avauduttua kiirehdimme tuloprotokollan mukaan ensin koko miehistö terveystoimistoon. Siellä suojavarusteisiin pukeutunut sairaanhoitaja mittasi koko miehistöltä lämmöt ranteesta infrapunamittarilla ja tarkisti koronarokotustodistuksemme. Sen jälkeen saimme valkoiset rannenauhat merkkinä saaduista rokotuksistamme ja saimme luvan liikkua saarella. Tämän jälkeen kapteeni riensi satamatoimistoon, tulliin ja imigrationiin tekemään loput maahantulovelvollisuudet. Nämä hoituvat melko nopeasti ja sen jälkeen menimme satamassa auki olevan ravintolan terassille aamupalalle. Ai että kylmä mango-passionhedelmäsmoothie ja pekoni maistuivat hyvältä! Suihkuun teki mieli, mutta kapteenin määräyksellä teimme veneessä ensin raivausta ja siivousta saadaksemme veneen taas satamamoodiin ja tietysti tuli myös vertailtua ARC-tuttujen kanssa ylityskokemuksia. Iltapäivällä pääsimme siihen odotettuun suihkuunkin lopulta ja lämmintä vettäkin tuli. Tulopäivänämme sattui olemaan pyhäpäivä, St. Lucian kansallispäivä. St. Lucialla on koronatilanteen takia voimassa ulkonaliikkumiskielto arkisin ja lauantaisin klo 22–04 ja sunnuntaisin ja pyhinä klo 17–04. Eli tulopäivänämme kaikki kaupat ja ravintolat olivat menossa ajoissa kiinni. Läksimme iltapäivällä kuitenkin kävelemän noin kilometrin päässä olevaan Rodney Bayn kylään tarkoituksena käydä kaupassa ja syömässä. Ruokakaupat ja ravintolat menivät kuitenkin kiinni ennen kuin ehdimme niihin ja palasimme satamaan ajatuksella, että täytynee jatkaa veneessä säilykkeiden syömistä vielä yksi ilta. Osoittautui kuitenkin, että sataman alueella sijaitsevat ravintolat eivät olleet yhtä tiukkoja karanteeniaikojen kanssa kuin kylän ravintolat. Suurin osa ravintoloista näytti olevan auki. Pysähdyimme sushiravintolan kohdalle kyselemään, voimmeko saada sushia mukaan, mutta saimmekin lopulta syödä ihan ravintolassa terassilla. Sushi maistui kyllä hyvältä. Sitten painelimmekin nukkumaan korjaamaan edellisen yön univelkoja. Kyllä tuntui hyvältä nukkua puhtaissa lakanoissa peräkajuutan Tempur-patjalla kaikkien nihkeissä lakanoissa meripunkassa vietettyjen öiden jälkeen.

Tiistai 14.12.2021

Tiistaina ulkoistimme veneen ulkopuolen kuurauksen paikalliselle pariskunnalle, jonka olimme maanantaina nähneet kuuraavan toisella puolellamme olevaa puolalaista venettä. Mies oli kuvitellun stereotyyppinen paikallinen mies rastoissa, jamaika-shortseissa ja hän lauleskeli kuuratessaan täydellä teholla Bob Marleytä. Hän kertoi, että heidän kotinsa oli tuhoutunut edellisessä hurrikaanissa ja he yrittävät kerätä rahaa uuden talon hankintaan. He kuurasivat kaikki metalliosat, jotka olivat suolaisen merimatkan aikana keränneet melkoisesti ruostetta, ja pesivät kannen. Jälki oli erinomaista. Me kävelimme sillä välin Rodney Bayhin kauppaan ja kävimme KFC:llä syömässä kanaa. Sää St Lucilla on helteinen. Lämmintä on päivisin noin 30 astetta, joskin jatkuva tuuli viilentää mukavasti. Sadekuuroja tulee joinakin päivinä aika tiheään ja ne alkavat ja loppuvat äkisti. Yöllä lämpötila laskee 20 korville. Vesi on 25–26 asteista. Satama-allas on tosin sen verran likainen, että uimaan veneen perästä ei tee mieli.

Rahan käyttö St. Lucialla on erikoista. Virallinen rahayksikkö on Itä-Karibian dollari, mutta lähes kaikkialla hinnat ilmoitetaan ja maksaminen onnistuu myös US-dollareilla, jotka ovat arvoltaan paljon enemmän kuin Itä-Karibian dollarit. Hintoja kysyessä pitää olla tarkkana, kummasta yksiköstä puhutaan. Lisäksi suomalaisten pankkikorttien toiminnassa on ollut häikkää joillakin pankkiautomaateilla ja esimerkiksi kaikki kaupat eivät hyväksy MasterCardia, vaikka se pääosin kelpaa. Satamassa roskapussit jätetään laiturille veneen eteen, josta satamahenkilökunta käy ne keräämässä kottikärryillä. Sataman alueella on pesula, jonka henkilökunta kävi myös laitureilta keräämässä pyykkikassit golfkärryllä. Annoimme pestäväksi kolme kassillista Atlanttipyykkiä, jotka pitäisi saada seuraavana päivänä takaisin pestynä ja kuivattuna.

Illalla oli vielä Rodney Bayn sataman päällikön järjestämät tervetuliaisjuhlat ARC-veneille. Kaikki veneet saivat lahjakassit, joissa oli paria eri paikallista maustekastiketta ja jälleen pieni pullo paikallista rommia. Sataman baarin edustalla oli paikallinen bilebändi soittamassa ja tarjolla oli kuinkas muuten kuin rommipunssia. Juttelimme illan ruotsalaisten tuttujemme kanssa ja tutustuimme myös englantilaiseen pariskuntaan, jotka olivat tulleet maihin meidän jälkeemme kärsittyään autopilottiongelmista merellä. Meno osalla vieraista oli varsin vauhdikasta, me sen sijaan olimme suht koht rauhallisesti ja menimme nukkumaan ajoissa ilman jatkoja.

Keskiviikko 15.12.2021

Aamupäivä meni lähinnä WA puheluita puhuessa ja odottaessa pyykkejä pesulasta. Päivällä kuulimme naapuriveneeltä, että pesulatäti oli käynyt aamupäivällä veneellämme, mutta ei ollut kunnolla koputtanut kylkeen, joten emme olleet kuulleet hänen olevan paikalla, kun puhuimme puhelimessa. Hän oli luullut, että emme ole paikalla ja poistunut. Illan suussa Maria ei jaksanut enää odotella ja käveli sataman toiseen päähän hakemaan pyykit itse. Puhtaita olivat, mutta melko suolainen oli pesulan hinta, 150 Itä-Karibian dollaria eli noin 50 €. Kävimme päivällä myös satamassa olevassa venetarvikekaupassa, jossa osoittautui olevan erinomainen valikoima kaikenlaista, paljon myös sellaisia tuotteita, joita ei EU:ssa saa venetarvikekaupasta. Ostimme kassillisen kaikenlaista pientä mm. uudet täyttösäiliöt DanBoyun. Ostokset sai verovapaana, kun kävi kaupassa esittelemässä veneen paperit ja tullilomakkeet.

Iltapäivällä Maria ja Väinö kävivät jollalla Rodney Bayssa kaupassa täydentämässä veneen varastoja ja samaan aikaan Tapio tarkisti veneellä impellerin ja öljyt. Maria ja Väinö menivät jollapojan suosituksesta eri kauppaan kuin edellisellä kerralla. Kauppa oli saman omistajan kuin toinenkin marketti, mutta valikoima oli selvästi parempi. Kaupassa oli erityisen paljon tuontituotteita USA:sta ja Briteistä, mutta myös paikallisia tuotteita. Kasasimme mukaan kärryllisen tavaraa, mutta kassalla odotti ikävä yllätys, mikään kolmesta pankkikortistamme ei käynyt kassalle (vaikka toisessa saman omistajan marketissa asiassa ei ollut ongelmaa). Käteistä ei tietysti ollut mukana läheskään tarpeeksi. Ei auttanut muuta, kuin Väinö jäi ostosten kanssa odottamana ja Maria lähti juoksemaan toiseen kauppakeskukseen pankkiautomaatille nostamaan rahaa. Huonoksi onneksi automaattikin takkuili ja vaaditun summan ulos saamiseen tarvittiin useampia nostoja eri korteilla. Jono automaatilla kasvoi. Vähän jo sydän löi tyhjää, mutta onneksi lopulta tarvittava summa tuli ulos ja ei muuta kuin takaisin markettiin suorittamaan velat. Noloa, mutta myyjät olivat ystävällisiä ja ymmärtäväisiä. Kuulimme edellisenä päivänä ruotsalaisilta, että heillä oli myös ollut ongelmia nostaa rahaa automaatista ja he olivat yrittäneet montaa eri automaattia ennen kuin nosto onnistui. Illalla kokkasimme veneellä tacoja oikein jauhelihasta ja söimme istumalaatikossa. Hyvää oli.

Torstai 16.12.2021

Vapaapäivä venetöistä. Läksimme aamupäivällä tutustumaan Rodney Bayn lahden pohjoispuolella olevaan Pigeon Islandin luonnonpuistoon. Alueella on 1800-luvulla ollut englantilaisten linnake, josta on voinut valvoa pohjoispuolella sijaitsevalla Martiniquella olevaa Ranskan maaperää. Alueella on raunioita opastauluineen, kaksi kukkulaa, joille voi kiivetä tähystelemään merimaisemaa ja hiekkaranta snorklailupaikkoineen. Luonnonpuistoon oli pieni pääsymaksu, jonka tuella aluetta pidetään kunnossa. Kiersimme alueen ensin kävellen ja kiipesimme molemmille näköalapaikoille. Korkeammalle mäelle oli merijaloilla jo vähän kipuamista kivikkoista polkua pitkin. Näköalat huipulta palkitsivat. Rauniot olivat kaikki aika huonossa kunnossa, niissä ei ollut juuri nähtävä. Kiipeilyurakan jälkeen menimme rannalle viilentymään.

Rannalla oli myös läheiseltä pieneltä risteilyalukselta tuotuja risteilymatkustajia aurinkotuoleissaan. Heitä varten oli rannalle tilattu soittamaan steel pan-bändi, josta mekin pääsimme siinä sivussa nauttimaan. Heillä oli myös lounastarjoilu järjestettynä rantaan. Hetken ajan mietimme, saisimmeko mekin ruokaa, jos vain menisimme jonon jatkoksi. Emme kuitenkaan uskaltaneet yrittää vaan ostimme rantaan veneellä tulleelta hedelmäkauppiaalta mangoja välipalaksi. Tarjolla olisi ollut myös muun muassa ananaksia tai kookospähkinöitä rommilla ja olutsankoja paikallista Piton-olutta, mutta ne skippasimme.

Uimme, kävimme Tapion kanssa snorklaamassa läheisellä kivikolla ja heittelimme rantavedessä palloa. Rannalta päästyämme pojat heittelivät vielä laajalla nurmikentällä frisbeetä, Maria kävi lukemassa kaikki näkyvillä olevat opastaulut. Sen jälkeen poistuimme puiston alueelta ja menimme syömään portin ulkopuolella olevan ravintolan terassille. Maria ja Tapio söivät päivän saaliin, joka oli blue marlin, Väinö otti pulled pork leivän. Ruoka oli hyvää, palvelu kylläkin paikalliseen tapaan melko hidasta, mutta ystävällistä. Jälkiruuaksi otimme vielä paikan massiiviselta drinkkilistalta drinkit ennen kuin huristelimme taksilla takaisin kotisatamaan.

Illalla oli vielä ohjelmassa ARC:n järjestämät naamiaiset teemalla kivikausi. Maria oli viimeiset päivät miettinyt kuumeisesti meille pukuja. Las Palmasissa läksiäisjuhlissa oli ollut teemana Karibia ja emme sinne keksineet oikein mitään pukuja ja se harmitti, joten nyt oli revanssin aika. Meillä on veneessä Ikean pörröiset vaaleanruskeat torkkupeitot, jotka saivat nyt käydä turkiksista. Väinö ja Tapio pukeutuivat niihin esittäen kivikauden miehiä. Marialle oli hiukan vaikeuksia keksi pukua, mutta lopulta hän sai esittää kivikauden miesten tekemää tulta pukeutumalla mustiin vaatteisiin ja kietomalla päähän patterikäyttöiset jouluvalot. Köytimme vielä tassuista vartaaseen Marian Belgiasta tuliaiseksi saadun uninallen, joka sai nyt esittää metsästettyä luolakarhua, joka oli ripustettu nuotion yläpuolelle vartaaseen paistumaan. Pukumme herättivät vieraissa ansaittua huomiota ja saimme poseerata monissa kuvissa ja myöskin lipukkeet ilmaisiin juomiin. Voitimme lopulta parhaiten pukeutunut miehistö – palkinnoksi taas uuden pullollisen rommia. Oli hauska ilta.

Perjantai 17.12.2021

Toinen turistipäivä. Tänään ohjelmassa oli retki viidakkoon saaren keskiosaan köysiliukuihin. Kuljetuksemme saapui 9:20 hakemaan meidät satamasta ja ajelimme tilataksilla parin hotellin kautta paikallisen asutuksen läpi viidakkoon rakennettuun elämyspuistoon. Hotelleista tuli kyytiin lisää väkeä. Seurasimme huvittuneina paikallisen koronaprotokollan helmiä. Kuskimme ajoi taksillaan sisään erään hotellin porteista. Portilla oleva vartija kyseli häneltä yhteystiedot kaavakkeeseen, mittasi ranteesta lämmön ja suihkautti käsidesiä. Sitten ajoimme ympyrän hotellin pihassa ja otimme kyytiin kaksi ihmistä. Parin minuutin kuluttua ajoimme ulos toiselta puolelta porttia, jossa kuskiltamme taas mitattiin lämpö ranteesta. Ei ollut ilmeisesti kahden minuutin aikana noussut kuumetta, kun pääsimme jatkamaan matkaa. Ajomatkalla oli ihan mielenkiintoista katsella ikkunasta paikallisia maisemia. Asutus näytti olevan aika huonokuntoista ja teiden varsilla oli liassa laiduntamassa vuohia ja lehmiä. Noin 45 minuutin ajon jälkeen saavuimme kohteeseen viidakkoon. Siellä jätimme reput säilytyslokeroon ja puimme henkilökunnan avustuksella päälle kiipeilyvaljaan ja kypärät ja läksimme kävelemään viidakkoon. Sinne oli rakennettu eri korkeuksille 16 lavaa, joiden väliin oli tehty köysirata, jota pitkin olisi tarkoitus liukua radalta toiselle.

Olimme vähän jännittäneet aktiviteettia ennalta, mutta osoittautui, että kaikki radat olivat aika matalalla, joten mitään pelättävää ei ollut. Oppaamme kertoilivat samalla hiukan ympärillämme näkyvistä kasveista ja maisemista. Koko touhu oli ohi vajaassa kahdessa tunnissa ja saimme vielä mehumaistiaiset ennen kyytiä takaisin satamaan. Satamaan tultuamme kävimme lounaalla sataman thaimaalaisessa ravintolassa, jossa ruokien tulo kesti taas kerran ikuisuuden.

Illalla oli taas ohjelmassa juhlat, tällä kertaa ARC:n palkintojenjako. Koronarajoitusten takia juhlaa ei ollut mahdollista järjestää paikallisessa urheiluhallissa, kuten tavallista, vaan ohjelmassa oli laiturijuhlat omalla laiturilla. Laitureille oli pari päivää koottu massiivista äänentoistojärjestelmää ja screenejä ja myös väliaikainen esiintymislava oli tehty laiturimme alkupäähän. Päivällä poissa ollessamme ja ravintolassa ollessamme olimme missanneet ARC:n toimittamat juomat, mutta onneksi ruokatarjoilu tuli vasta kun olimme palanneet veneelle. Saimme annoksen paikallisia naposteltavia: liha-vihannesvartaita, erilaisia täytettyjä piiraita, mausteisia lihapullia ja kookosmuffinsseja. Seurasimme oman veneen kannella istuen palkintojenjakoa ja hurrasimme asiaankuuluvasti palkituille. Mekin saimme palkinnon, yllätys yllätys ”Pienin vene” palkinnon.

Varsinaisissa kisatuloksissa olimme ihan OK luokassamme 10/18 ja kokonaistuloksissa 42. Ehkä hiukan nolo kategoria voittaa, mutta saimme palkinnoksi herkkukorin (jälleen rommia). Palkintojenjaon välissä ja lopussa laitureilla kierteli paikallisia esiintyjäryhmiä tanssimassa, kävelemässä puujaloilla ja tekemässä tulitemppuja. Ohjelman loputtua nautiskelimme ARC:n tarjoamat eväät ja palkintokorissa olleen punaviinipullon. Sen jälkeen läksimme laitureille ihmettelemään juhlahumua.

Rantakuppilassa bongasimme pöydällisen suomalaispurjehtijoita monista eri veneistä ja liityimme heidän seuraansa tekemään tuttavuutta. Valomerkki tuli ulkonaliikkumiskiellon takia jo 22 aikaan ja tällä kertaa Väinöä lukuun ottamatta jatkoimme muun porukan kanssa vielä jatkoille viereisessä laiturissa olevalle isolle suomalaisveneelle. Juttua riitti menneistä ja tulevista Atlantin ylityksistä aamuneljään asti. Onneksi ei ollut pitkä kotimatka.

Lauantai 18.12.2021

Lyhyiden yöunien jälkeen kello soi aamulla jo kello 7. Olisi aika mennä jonottamaan satamassa tehtävää koronatestiä, joka vaaditaan, jotta pääsemme jatkamaan matkaa Martiniquelle. Olimme saaneet muilta vinkkejä, että kannattaa olla jonossa ajoissa. Niinpä menimme paikalle jo klo 7:35. Muut olivat kuitenkin saaneet saman vinkin, ja jono oli jo pitkä kuin nälkävuosi. Jonotimme noin 1,5 tuntia ennen kuin pääsimme sisään parakkiin, jossa paikallinen lääkäri otto koronanäytteitä. Hänellä ei ollut ketään apulaista ja hän itse valokuvasi passimme, teki kaiken paperityön, ja otti näytteet ja vielä rahasti niistä. Ilmankos jonossa vierähti aikaa. Täällä lähes jokainen saari on oma valtionsa ja jokaiseen maahan on tietysti erilaiset saapumiskriteerit, jotka pitää selvittää ennen kuin saarta voi vaihtaa. Menemme seuraavaksi Ranskaan kuuluvalle Martiniquelle St. Lucian pohjoispuolella, koska Väinö lentää sieltä kotiin tiistaina 21.12 ja maanantaina 20.12 miehistöömme liittyy sieltä Tapion kummityttö Annika, joka tulee Rotterdamista viettämään joulua ja uutta vuotta kanssamme lämpimään.

Martiniquelle on melko helppo protokolla saapua, kun on saanut 2 rokotusta koronaan. Tarvitaan 48 tuntia ennen saapumista otetut negatiiviset koronatestit kaikille ja yksi lomake piti täyttää ja lähettää sähköpostilla paikalliselle meripelastukselle. Lisäksi satamaan saavuttua pitää tietysti käydä tullissa ja immigrationissa, mutta selvitys maahan tehdään siellä itse tietokoneella ja henkilökunnalta saa vain leimat papereihin. Nyt on tuo testiosio hoidettu, kunhan saamme vielä tulokset testeistä. Olimme kuulleet ruotsalaiselta venepariskunnalta, että St. Lucialta on mahdollista saada Tapiollekin kolmas koronarokotus. Hänen oli tarkoitus mennä klinikalle rokotusta hakemaan, mutta testijonossa tuhrautui niin paljon aikaa, että se valitettavasti jäi, koska meidät oli kutsuttu aamukahville jo Las Palmasissa vieressämme olleeseen 45 jalkaiseen ranskalaiseen katamaraaniin, joka oli täällä Rodney Bay:ssa vastapäätä meitä. Kiirehdimme suoraan testistä heille ihailemaan hulppeita 100 neliön valoisia tiloja. Lisäksi saimme hyvät kahvit ja vertailimme kokemuksiamme Atlantin ylityksestä. Heillä oli onneksi mennyt myös mukavasti, ja he olivat myös välttyneet isoilta välinerikoilta. Toivottavasti tapaamme vielä jatkossa, kun jatkamme cruisailua Karibialla.

Kahvittelujen jälkeen pitikin rientää takaisin omalle veneelle, koska naapurimme Carissa, johon olimme kiinnittyneet, oli aikeissa jatkaa matkaansa ja meidän piti siirtyä heidän kyljestään aisaan. Tuuli oli melko puuskainen, mutta saimme köysillä ja venenaapureiden avulla turvallisesti siirryttyä kylki aisaan ja Carissa pääsi jatkamana kohti Martiniqueta. Iltapäivällä huristelimme jollalla toiselle puolelle laguunia Rodney Bayn kylän jollalaiturille, jotta pääsemme ruokakauppaan ja Tapio halusi parturiin päästäkseen eroon Atlantilla kasvaneesta komeasta parrasta. Saimme ostoksen suoritettua ja Tapio jätettiin keskustaan jonottamaan parturiin Marian ja Väinön palatessa veneelle. Hetken päästä kylältä palasi kävellen muuttunut kapteeni lyhyessä tukassa ja ilman partaa. Satamasta on monia veneitä lähtenyt jatkamaan matkaa ja meno kovasti hiljentynyt. Maria ja Tapio kävivät muodon vuoksi kokeilemassa sataman uima-allasta, jossa uiskenteli kylläkin myös kaikenlaisia lehtiä ja vesi ei näyttänyt kovin puhtaalta, ei kuitenkaan ollut suolaista kuten vesi Las Palmasin Club Varaderon uima-altaassa. Iltaruuaksi värkättiin fetapastaa tuplafetalla. Illalla Maria ja Tapio puhuivat vielä WA-puhelun S/Y Zeldan Sherylin ja Hessun kanssa. Ehkä tapaamme taas uuden vuoden jälkeen St. Vincent ja Grenadiineilla tai aiemmin Grenadalla. Nukkumassa oltiin varmaan kymmeneltä.

Sunnuntai 19.12.2021 Rodney Bay Marina (St. Lucia) – Le Marin (Martinique) 31 Nm, kokonaismatka 6658.4 Nm

Meillä olisi myös edessä saaren vaihto. Koronatestituloksemme olivat saapuneet yöllä Tapion sähköpostiin negatiivisina, kuten odottaa sopi. Täällä vedestä ja sähköstä maksetaan kulutuksen mukaan, joten ensimmäinen tehtävä lähdössä oli kutsua VHF:llä satamamiehet lukemaan kulutuksemme mittareista. Ennen sitä piti vielä tietysti täyttää vesitankit ja imuroida, kun kerran vielä olimme maasähkössä. Tapio riensi heti sen jälkeen hoitamaan muodollisuuden satamatoimistossa, tullissa ja imigrationissa. Kun nämä oli hoidettu, kurvasimme vielä tankkauslaituriin, jossa täytimme dieseltankit verovapaalla dieselillä. 46 litraa tankkeihin meni, litrahinnaksi tuli Tapion laskujen mukaan noin 0,90 €. Saimme tankkauksen aikaan niskaamme tietysti sadekuuron, mutta täällä todella kesä kuivaa sen minkä kastelee hyvin pian. Tankkauksen jälkeen suuntasimme ulos laguunin aukosta, joka olikin päivänvalossa hiukan paremmin näkyvillä kuin yöllä.

Heti päästyämme taas merelle nostimme isopurjeen 2. reiviin ja avasimme hiukan genuaa. Tuuli tuli tarkalleen sieltä, mihin halusimme. St. Lucian kärjessä oli myöskin tarjolla ikävää ristiaallokkoa Atlantin aaltojen ja paikallisen merenkäynnin törmätessä. Meno oli siis varsin kallistelevaa, kosteaa ja kuoppaista. Väinö otti kaiken irti viimeisestä legistään ja ohjasi käsin koko matkan. Lisäksi saimme vielä reunat useammasta Martiniquen yli kulkevasta puuskapilvestä sadekuuroineen. Iloisena yllätyksenä näimme kaksi isoa parvea delfiinejä. Toinen parvi uiskenteli keulamme vieressä melkoisen tovin ja niitä oli hauska seurailla keulakannelta. Näimme myös upean sateenkaaren Martiniquen yllä. Noin kolme mailia ennen sisäänajoa Le Marinin lahteen kyllästyimme luovimiseen ja laskimme purjeet ja putputtelimme loppumatkan moottorilla, että ehdimme ankkuroida ennen pimeän tuloa.

Täällä on kaikenlaisia koralliriuttoja ja matalikkoja, joita pitää varoa ja ne näkyvät paremmin valoisalla. Saaren edustalla ja satamalahdessa oli ankkurissa varmaan 500 eri kokoista venettä ja myöskin yksi laiva, joka kuljettaa veneitä kannellaan takaisin Eurooppaan, jos purjehduskiintiö on tullut täyteen tullessa. Olimme vähän ihmeissämme, että mistä löydämme sopivan kolon ankkuroitua, mutta onneksi sellainen löytyi. Täällä on kylläkin totuttava siihen, että ankkurissa veneet ovat lähempänä toisiaan kuin Euroopassa. Edeltävät 6 viikkoa oli kulunut edeltävästä ankkuroinnista. Vähän saimme siis alkuun jännittää pitoa, mutta hyvin ankkuri tuntui asettuvan. Lahdella osa veneistä näyttää siltä, että ne ovat jo olleet sijoillaan hetken jos toisenkin, mutta asukkaita tuntuu olevan lähes joka veneessä. Ihmettelimme vilkasta jollaliikennettä lahdella. Tulli oli jo kiinni, joten kirjautuminen maahan jäisi seuraavaan päivään. Päivälliseksi laitoimme pasta carbonaraa kunnollisesta pekonista (jota muuten sai St. Lucialta vain 450 g paketissa, ei pienemmässä) ja söimme istumalaatikossa. Mukavaa olla vaihteeksi ankkurissa ja vielä svellittömässä sellaisessa. Tuuli kyllä puhkuu koko ajan ja tuuligeneraattori jauhaa sähköä, hyvä niin. Ankkurihälyytin ei onneksi yöllä herättänyt, Maria kävi tosin kerran istumalaatikossa tarkistamassa, että naapuriveneet ovat pysyneet paikoillaan.