Viikko 17: Madeiralla

Maanantai 20.9.2021 ankkuripäivä Porto Santo, Madeira

Aamulla oli kyllä mahtava herätä ja nähdä päivänvalossa, että olimme pimeässä ankkuroituneet pitkän, valkohiekkaisen rannan edustalle ja takana kohosivat Porto Santon terävähuippuiset kukkulat 500 m korkeuteen. Yö oli ollut hiukan levoton, vaikka olimme ankkurissa. Valtamerimoodi oli jäänyt päälle ja Tapio kävi ainakin muutamaan kertaan katsomassa, näkyykö lähellä laivoja. Nukuimme aamulla pitkään ja nousimme vasta 10:20 kun Madeiralta tuleva laiva jymisteli sisään Porto Santon satamaan ja potkurivirrat kuuluivat voimakkaasti veneelle sisään.

Vesi veneen ympärillä oli kristallinkirkasta ja lämpömittari näytti uimariystävällistä lämpötilaa 22 astetta, joten ensimmäisenä hyppäsimme aamu-uinnille. Vesi tuntui sen verran mukavalta, että uimme oikein veneen ympäri. Uinnin jälkeen sitten syötiin aamupalaa ja sekin oli oikein mukavaa pöydän ääressä niin, että astiat pysyivät pöydällä. Aamupalan jälkeen Zeldan porukka jollaili poikkeamaan, ja suunnittelimme vähän tulevien päivien ohjelmaa. Tarkoitus olisi olla nyt useampi yö ankkurissa tässä lahdella ja rentoutua ja palautua ylityksestä. Pumppasimme ensimmäistä kertaa sitten Paraisten jollan, koska satamatoimistossa täytyy käydä kirjautumassa sisään, vaikka olemme aallonmurtajan ulkopuolella ankkurissa. Zeldalaisilta kuulimme, että Madeiran terveysviranomaiset haluavat rekisteröidä koronatodistuksemme ja lähetimme ne sähköpostitse satamalle. Puolen päivän aikaan myös viranomaisten kumivene kävi pyörimässä ankkuripaikalla ja otti veneiden nimiä ylös. He informoivat myös lähettämään sähköpostia satamaan ja odottamaan vastausta, ennen kuin menee rekisteröitymään. Mitään vastausta ei mailiin kuulunut, joten iltapäivällä läksimme kuitenkin kokeilemaan jollaa ja ajelimme satamaan. Sähkömoottori toimi ihan mukavasti, jolla kulki sillä noin 3 solmua. Laituripaikkoja näytti olevan vähäisesti vierasveneille, ja myös aallonmurtajan sisällä oli useita veneitä ankkurissa ja poijussa. Nato oli käyttänyt joskus aiemmin saaren lentokenttää ja satama oli rakennettu 1980-luvulla tukemaan Naton tukikohtaa. Satamakahvilaa ja satamakonttoria lukuun ottamatta palveluita ei näyttänyt olevan. Kävimme pyörähtämässä satamatoimistossa, jos saisimme hoidettua sisään kirjauksen. Satamatoimistoon mennessä oli ensimmäinen lämmönrekisteröintipiste tällä matkalla. Infrapunalämpömittari oli kiinnitetty käytävän seinään ja se vilkutteli ohikulkijoiden lämpötiloja. Satamatoimistossa parveili sellainen joukko ranskalaisia, että päätimme saman tien yrittää myöhemmin uudelleen.

Läksimme kävelemään rantabulevardia myöten kohti läheistä kylää ja ruokakauppaa. Emme uskaltaneet jättää sähkömoottorin litiumakkua jollaan, koska sitä ei saa lukittua mitenkään. Niinpä Tapio kipitti koko matkan 8 kg painava akku repunpohjalla. Hyvää treeniä kaupanpäälle. Tieltä oli varsin mukavat näköalat 9 km pitkälle rannalle ja ankkurilahdelle. Kasvillisuus näytti ensisilmäyksellä aivan erilaiselta kuin manner-Portugalissa. Tien varrella kasvoi isoja kaktuksia ja muuten maasto näytti hyvin kuivalta ja karulta. Noin kilometrin kävelymatkan päässä satamasta oli hyvä Pingo Doce Supermarketti, jossa oli todella hyvät valikoimat kaikkea mitä voi kuvitella haluavansa. Niinpä mekin täydensimme ruokavarastoja ja hankimme illaksi ateriatarpeita, koska olimme sopineet, että Sheryl ja Hessu tulevat meille syömään. Marketissa oli myös paikallinen lounasruokala. Lämpövitriineissä oli erilaisia lämpimiä ruokia, joista sai valita lautaselleen sopivia ja maksu meni painon mukaan. Haukkasimme ruokalassa lounasta, jolla tuli hintaa 4 €. Satamaan takaisin päästyämme kello oli jo lähes 18 ja satamatoimisto oli jo siltä päivältä kiinni. Veneelle päästyämme aloimmekin heti taas laittaa ruokaa. Zeldassa oli kalastettu hyvällä menestyksellä avomerellä ja heillä oli vielä bonitoa, joten he toivat alkupalaksi kalatartaria. Pääruuaksi me teimme Butter Chickeniä riisillä ja jälkiruuaksi portviinissä haudutettuja luumuja ja mascarponevaahtoa. Juhlistimme samalla molempien veneiden onnistunutta ylitystä ja meillä oli myös mennyt 3000 Nm kokonaismatkan raja yli ylityksellä (jälki Porto Santolle tullessa 3010 Nm). Korkkasimme siis myös pullollisen kuohuvaa palanpainikkeeksi. Kuulumisia riitti taas vaihdettavaksi ja lopuksi pelasimme vielä erän Unoa, koska olemme lähes kokonaan unohtaneet tällä reissulla pelata mitään pelejä. Olimme kohteliaita isäntiä ja annoimme vieraiden viedä parhaat sijoitukset. Yö sujuikin sitten vielä rauhallisemmin kuin edellinen, Tapio ei enää käynyt tarkistelemassa lähestyviä laivoja.

Tiistai 21.9.2021 ankkuripäivä Porto Santo

Tiistaina aamu valkeni edellisen päivän tapaan pilvisenä. Olimme suunnitelleen päiväksi pientä kävelyretkeä saaren sisäosiin, mutta ensin meidän pitäisi hoitaa sisäänkirjautuminen satamaan ja Madeiralle. Niinpä herätyskello soi klo 7 ja heti aamupalan jälkeen laitoimme jollan veteen ja kurvasimme satamakonttoriin heti sen aukeamisen jälkeen klo 9. Nyt olimme ensimmäisenä jonossa ja pääsimme heti tiskille. Vaikka emme olleet vaihtaneet maata – Madeira kuuluu Portugalille – papereita piti näytellä runsaasti ja lomakkeita täytellä. Henkilökunta oli oikein ystävällistä ja kielitaitoista, joten homma hoitui hyvin. Vaikka olemme ankkurissa rannan edustalla, ankkuroinnista saa maksaa 6,5 €/vrk. Vastineeksi saa käyttää telakka-alueen vessoja ja suihkuja. Satamakonttorin rakennuksessakin olisi ilmeisesti saniteettitilat, mutta siellä oli jotain remonttia meneillään ja ne olivat pois käytöstä. Kävimme katsastamassa tilat ja ne olivat vanhat, mutta aivan siistit. Tuskin tulee kuitenkaan käytettyä, kun olemme ankkurissa. Satamatoimiston lisäksi piti käydä samassa rakennuksessa GNR:n eli poliisin toimistossa. Siellä täytettiin taas lisää kaavakkeita ja otettiin kopioita, mutta meno oli yhtä ystävällistä kuin aiemminkin. Noin puolen tunnin kuluttua muodollisuudet oli hoidettu ja pääsimme jollailemaan takaisin veneelle, jossa vaihdoimme kävelyvaatteet päälle ja otimme hiukan evästä ja Zeldalaiset tulivat isommalla jollallaan pian noutamaan meitä maihin kävelyretkeä varten.

Olimme All Trails apista katsoneet sopivan, osittain ympyränmuotoisen reitin päivän kävelyä varten. Reitti alkaisi saaren keskustasta, jonne pitäisi ensin ottaa taksi. Kävelimme siis alkulämmittelynä kylälle taksiasemaa kohti, mutta saimmekin napattua paikallisen terveysaseman edestä lennosta juuri tyhjentyneen tilataksin. Matka kävelyn lähtöpisteeseen Miradouro de Pico de Castellolle ei montaa minuuttia autolla kestänyt ja matka kustansikin vain 7,5 €. Saimme taksikuskilta myös kortin ja lupauksen, että hän tulee tarvittaessa meitä hakemaan kävelyn jälkeen. Lähtöpisteessä sijaitsi näköalapaikka noin puolessa välissä kukkulanrinnettä. Maisemat jo lähtöpisteestä olivat huikaisevat yli Porto Santon ja merelle. Hetken ihastelun jälkeen halusimme karistaa paikalle tulleen turistibussin ihmiset kannoiltamme ja aloimme kiivetä reittiä ylös kohti kukkulan huippua. Jyrkkään rinteeseen oli taidokkaasti pinottu kiviä penkereiksi ja alkumatka nousi kivistä tehtyjä portaita. Penkereille oli istutettu puita ja kasveja, muuten Porto Santo on hyvin karua. Aurinkoinen rinne näytti olevan hyvin mieluinen paikka sisiliskoille, joita vilisi polun vieressä eri koisina ja värisinä runsaasti. Sää oli kävelyretkeen mitä sopivin, pilvinen ja lämpöä hiukan yli 20 astetta. Hetken kipuamisen jälkeen saavutimme Pico de Castellon huipun reilun 400 m korkeudessa. Huipulla oli tasanne, jossa oli joitakin evästelypöytiä, vessa ja pari tyhjillään olevaa rakennusta, mutta ei palveluita. Ensimmäiset kanssaretkeilijät näimme nauttimassa eväitään huipulla. Me jatkoimme vielä jonkin matkaa alas ennen omaa evästaukoamme. Sisiliskot olivat kovasti kiinnostuneita repuistamme tauon aikana. Pitänee ennen jollamatkaa varmistaa, että mikään liskoperhe ei ole muuttamassa mukanamme veneelle. Huipulta alas polku kulki jyrkkien kiviseinämien ohi kiertäen kukkulan. Kukkulan takana polku lähti kiertämään Porto Santon korkeinta huippua Pico de Fachoa (516 m). Maisema muuttui pengerretystä kiveyksestä hiekkaiseksi poluksi. Maisemat yli saaren olivat todella hienot ja avarat. Kasvillisuus oli suurelta osin kuivunut, mutta ihastelimme komeita kaktuksia ja polunvarrella kasvoi kirsikkatomaatteja, joissa oli kypsymässä olevia tomaatteja. Mietimme, että ovatko linnut levittäneet siemenet maastoon vai mistä tomaatit olivat villiintyneet kasvamaan karulla mutta aurinkoisella rinteellä.

Kävely oli miellyttävää pitkin tasaista polkua ja reitti kulki osan matkaa havupuiden varjossa. Vastaantulijat olivat laskettavissa yhden käden sormilla, uskaliain kaveri ajoi kapeaa polkua jyrkänteen vieressä kovaa vauhtia maastopyörällä. Näimme rinteen yläpuolella leijumassa useita tuulihaukkoja, joiden taidokasta leijailemista paikallaan oli mukava seurata. kävely oli niin mukavaa, että muutimme vielä suunniteltua reittiä ja kävelimme koko kukkulan ympäri ja takaisin lähtöpisteellemme näköalapaikalle, johon soitimme taksin noutamaan meidät alas. Meidät tuonut taksikuski oli itse kiireinen, mutta hän lupasi hoitaa jonkin muun hakemaan meidät. Parin minuutin kuluttua hän vielä soitteli takaisin ja kertoi, että toinen taksi on tulossa. Loistavaa palvelua!

Paluumatkalla poikkesimme vielä marketissa hankkimassa illaksi tuoretta kalaa. Sovimme Zeldalaisten kanssa yhteisestä kokkailusta ja kalatiskistä läksi mukaan paikallinen erikoisuus, mustahuotrakala (espanjaksi espada, englanniksi scabbardfish). Kyseinen otus asustelee Atlantissa syvissä vesissä 200–1700 m välillä. Niitä pyydetään siimalla ja kala kuolee pinnalle nostettaessa paine-eron vaikutuksesta. Otus oli vajaan metrin mittainen, musta, isosilmäinen pitkula ja hammaskalusto oli vaikuttava. Kalatiskin mies laittoi Hessun mukaan otuksen vaa’alle kerälle pyrstö omien hampaiden väliin punnitusta varten. Kalan sai onneksi perattuna mukaan, miten moisen otuksen olisi itse saanut perattua veneessä. Sitten vielä kävely ja jollamatka takaisin veneelle. Olimme juuri saaneet lounasmunakkaan pannulle niin Tapio ilmoitti, että pari sammakkohenkilöä lähestyy venettä merestä. Hessu ja Sheryl siellä olivat ja kävelyn päälle saimme ensimmäisen snorklausoppitunnin veneen vieressä. Vesi oli niin kirkasta, että näkymät olivat hyvät ja opettelussa päästiin hyvään alkuun. Ankkuri saatiin ensimmäisen tunnin opeilla tarkistettua ja se oli hyvin uponnut pohjaan. Illalla sitten soudettiin toiminnantäyteisen päivän jälkeen Zeldalle maistelemaan espadaa, lisukkeeksi perinteiseen tapaan keittobanaania ja myös perunoita ja salaattia. Aika mieto maku ja pehmeä rakenne, ruotoja ei perkuun jäljiltä kalassa ollut. Terveisiä Hannulle, nyt on syvänmerenkalaa maistettu! Illan saldona oli myös se, että jollamme sai puolivahingossa nimen. Jollastamme tuli Kikka, jotta se rimmaa Zeldan Sepi IV kanssa yhteen. Pitänee hankkia nimitarra, jos sellainen tulee vastaan.

Keskiviikko 22.9.2021 ankkuripäivä Porto Santo

Olimme päättäneet jatkaa matkaa eteenpäin Madeiran pääsaarelle torstaina. Aamupäivällä vietimme hiljaiseloa kirjallisten töiden parissa ja samalla selvittelimme mahdollisia satamapaikkoja pääsaarelta. Ilmeni, että satamat olivat kaikki täynnä ja missä tahansa joutui jonotuslistalle. Kuulimme huhuja, että veneet eivät uskalla edetä Kanarialle La Palman tulivuorenpurkauksen takia, vaikka sen ei pitäisi vaikuttaa purjehdukseen muualla Kanarialla. Kävimme päivällä jälleen Hessun snorklausoppitunnilla numero 2. Tällä kertaa menimme jollalla sataman aallonmurtajan viereen. Aallonmurtajan juurella kivikossa näkyi jopa kaloja ja merisiilejä. Tuuli on edelleen navakka, joten snorklauksen jälkeen ainakin meikäläiselle tuli ihan kunnolla vilu. Iltapäivällä kävimme satamatoimistolla kirjautumassa ulos satamasta seuraavan päivän lähtöä varten ja hakemassa kaupasta vielä täydennystä jääkaappiin, sillä tarkoituksena on jatkaa ankkurointia Madeiralla satamapaikan puuttuessa.

Torstai 23.9.2021 Porto Santo – Madeira Baia d’Abra matka 30 Nm, kokonaismatka 3040 Nm

Aamulla heräsimme herätyskelloon klo 7 ja aamupalan jälkeen kello 8:50 nostimme ankkurin Porto Santon kirkkaasta vedestä lähes samaan aikaan S/Y Zeldan kanssa. Tuuli puhalsi pohjoisesta 10–20 Kn. Ajelimme Porto Santon kärkeen pelkällä isopurjeella ja sen jälkeen spiirasimme genuan virsikirjalle. Purjehdus sujui aurinkoisessa säässä ja kummempia tapahtumia ei legille sattunut, ainoastaan virta kääntyi vastaiseksi Madeiran koilliskulmaan tultaessa. Baia d’Abran ankkurilahdella Madeiran koillispäässä oli ennen meitä kaksi muuta venettä ja paikka löytyi hyvin. Ankkuri pudotettiin 9 metrin syvyyteen ja se tarttui jälleen hyvin. Ankkurilahtea ympäröivät korkeat upean raidalliset kalliojyrkänteet ja jyrkänteiden alla on ranta, joka on Madeiran tapaan kivenlohkaretta eikä hiekkaa. Joitakin ihmisiä rannalla näkyi olevan nauttimassa auringosta. Madeiralle tulevat lentokoneet kaarsivat aivan ankkurilahtemme yli laskeutumiskaarroksessaan.

Me sen sijaan jatkoimme uutta harrastustamme ja läksimme Hessun ja Sherylin kanssa snorklailemaan rannan tuntumassa olevan kivikon liepeille. Nyt näkyvillä oli vielä enemmän erilaisia värikkäitä kaloja kuin Porto Santolla ja myös rapuja näkyi pohjassa. Illalla grillailimme suomalaisporukalla istumalaatikossamme nyyttäriperiaatteella kalaa ja braatwursteja ja teimme suunnitelmia seuraavan päivän vaellusretkeä varten. Yö sujui ankkurissa hyvin ja ankkurihälytys huusi vain kerran, kun tuuli oli muuttunut sen verran että vene oli kääntänyt keulan toiseen suuntaan.

Perjantai 24.9.2021 ankkuripäivä Madeira Baia d’Abra

Olimme sopineet edellisenä iltana lähtevämme aamupäivällä kävelykierrokselle Madeiran koilliskärkeä pitkin kulkevalle kävelyreitille, jossa näkyi koko eilisen päivän kulkevan ihmisiä lähes jonoksi asti. Ensi piti hankkiutua maihin rantaan, josta pääsisi portaita pitkin nousemaan reitille. Navionicsin kommenteissa oli mainittu, että mainingin takia kiviselle rannalle on hankala rantautua, joten olimme osittain henkisesti valmistautuneita tulevaan koitokseen. Sovimme menevämme Zeldan kovapohjaisella jollalla rantaan. Veneestä käsin maininki ei näyttänyt mitenkään erityisen isolta, mutta kun kiikuimme kumiveneen laidalla huomasi, kuinka iso maininki lopulta oli. Yritimme hakea isojen kivien välistä hiekkaisempaa kohtaa rantautumiseen, mutta aallokko sai kivien välissä olevan hiekan pöllyämään ja näkyvyyttä pohjaan ei ollut. Tapio ja minä jätimme kengät ja sukat veneen pohjalle ja hyppäsimme kumpparin laidalta mereen, kun olimme melko lähellä rantaa.

Pohja oli täynnä liukkaita kivenmurikoita ja aallokko vaikeutti tasapainon pitämistä. Tapio onnistui pinnistelemällä pysymään pystyssä ja reppumme säilyi kuivana. Minä sen sijaan en mainingeissa pysynyt pystyssä ja kastuin puoliväliin kroppaa asti. Onneksi päällä oli vain shortsit ja kevyt vaelluspaita, jotka kuivuisivat kyllä nopeasti. Me kahlasimme rantaan ja Sheryl ja Hessu menivät jollalla takaisin veneelle hakemaan jollaan ankkurin, jolla sen voisi jättää rannan tuntumaan veteen ankkuroituna, uima-asut ja vedenpitäviä säkkejä tavaroita varten. He saivat pian jollan ankkuroitua ja uivat myös rantaan ja kävelyretki voi alkaa.

Tämä kärki Madeirasta vaikuttaa olevan edelleen kuivaa ja karua, kuten Porto Santokin. Ponta de São Lourenco kävelyreitti kulki upeissa maisemissa kallioiden päällä ja reitiltä oli hyvät näkymät ankkurilahdellemme ja toiselle puolelle saarta jyrkille kallioille. Sää oli lämmin ja rantautumispuuhissa kastuneet vaatteet onneksi kuivuivat tuota pikaa. Upeat maisemat tekivät sen, että väkeä oli vaelluksella paljon. Polku oli ajoittain epätasainen ja hankalakulkuinen ja nousua ja laskua tuli paljon. Kävelimme 6.2 Km ja nousua tuli 375 m reitillä. Kävimme aivan reitin lopussa ihailemassa maisemia kalliolta. Takaisin tullessa polun varrella oli myös pieni baari, jossa kävimme ottamassa limut ja jääteet paluumatkalla. Erityisiä eläin- tai kasvihavaintoja ei tehty, lähinnä sisiliskoja taas näkyi runsain mitoin. Rohkein kiipesi näköalapaikalla Marian säärtä pitkin, tosin matka loppui aika äkisti kun huomasin sen puuhat. Jolla oli odottanut kiltisti ankkurissa kävelymme ajan. Nyt läksimme sellaisella taktiikalla kohti jollaa, että heitin suosiolla alusvaatteisilleen ja sulloimme tavarat ja kengät vedenpitäviin säkkeihin. Uimme sitten säkkejä työntäen ja kiipesimme jollaan. Vähän jännitystä päivään!

Ehdimme hädin tuskin laittaa retkitavarat pois, kun Zeldasta jo lähestyttiin meitä kumpparilla. He ilmoittivat, että he tulivat antamaan Tapiolle syntymäpäivälahjaa huominen 40 v. syntymäpäivä huomioiden. Rekvisiittana oli mukana pullisteleva kuivapussi. Lahja oli kuitenkin paikka Quinta do Lorden läheisestä satamasta, johon Sheryl oli soitellut ja järjestänyt paikat molemmille veneille. Eipä siis muuta kuin ankkuri ylös ja kaksi mailia moottorilla satamalle. Sataman kumivene tuli aallonmurtajan ulkopuolelle vastaan ja saattoi ensin Zeldan, sitten meidät satamaan aisapaikoille. Satama sijaitsee ison lomakylän ja viiden tähden hotellin yhteydessä. Mitään oikeaa kylää ei sataman lähistöllä ole. Lomakylä ja hotelli ovat suljettuina Covid-pandemian vuoksi, vaikka muiden blokeista olemme lukeneet, että jo ennen epidemiaa täällä on ollut varsin hiljaista. No satama on auki ja meillä pitkästä aikaa paikka laiturissa sähköpiuhan ja vesijohdon päästä. Kävimme toimistossa kirjautumassa sisään ja toimistossa oli vastassa myös toinen satamassa pyörivistä kissoista. Satama on todella siisti ja rakennettu jyrkänteen alle. Pesuhuoneet ja vessat ovat hulppeat ja pesukone ja kuivurikin löytyy. Yksi ravintola/baari on rannassa ja pieni venetarvikekauppa. Ruokakaupallekin on tilat, mutta emme ole vielä nähneet sitä kertaakaan avoimena. Mukava joka tapauksessa olla vaihteeksi satamassa ja pääsemme huomenna juhlimaan Tapion synttäreitä johonkin sivistyksen pariin.

Lauantai 25.9.2021 satamapäivä Quinta do Lorde

Tapio päätti syntymäpäivänsä kunniaksi lähteä aamusta juoksulenkille ja juoksikin sitten saman lenkin, minkä eilen kävelimme. Maria teki sillä välin erikoisaamupalaksi kuivuneista leivistä köyhiä ritareita kera hillon ja kermavaahdon. Onnittelu-Teams sukulaisten ja pari puhelua kavereiden kanssa oli myös aamupäivän ohjelmassa. Satamatoimistosta tiedustelimme hyviä ravintoloita lähikaupungista illaksi ja saimme parit suositukset, joista yhteen Tapio varasi meille ja Zeldalaisille pöydän. Päivällä kävimme vielä hotellin rannasta pienellä snorklauksella ja Hessu otti virallisen synttäripotretin päivänsankarista veden alla.

Suihkun jälkeen sitten sonnustauduttiin ilta-asuihin ja soitettiin sataman suosittelema luottotaksi hakemaan meitä kaupungille. Kävelimme ensin vähän kylillä katselemassa paikkoja ja kävimme tietysti tarkistamassa sataman, jossa ei kovin montaa vierasvenepaikkaa ollut. Sitten suuntasimme ravintolaan. Saimme ensin pöydän alueelta, jossa paikalliset katselivat jalkapallopeliä ja polttelivat samalla tupakkaa. Pyysimme saada vaihtaa pöytää ja saimme uuden pöydän toiselta puolelta ravintolaa. Ruuaksi tilasimme alkuun jaettavaksi simpukoita ja katkarapuja ja paikallista valkosipulileipää ja alkujuomiksi paikallista sitrusjuomaa. Valitsemamme pääruuat vaihtelivat mustekalasta ja espadasta pihviin. Kaikki oli herkullista ja annokset sellaisia, että nälkä ei jäänyt kenellekään. Jaksoimme kuitenkin vielä ottaa jälkiruuaksi puoliksi tarjoilijan suosittelemaa vanukasta passionhedelmäkuorrutuksella tietysti Madeiran kera. Talo tarjosi Madeirat ja ruokalasku oli varsin kohtuullinen. Palvelu oli ystävällistä ja kotoisaa. Käppäilimme vielä lopuksi drinkeille satamaterassille, jossa oli sen verran tuulista, että vähän pääsi vilu tulemaan ennen taksimatkaa kotiin Quinta do Lordeen. Tapio saatiin asianmukaisin menoin saateltua nelikymppiseksi.

Sunnuntai 26.9.2021 satamapäivä Quinta do Lorde

Sunnuntaille oli turistiohjelmaan kirjattu vierailu Funchaliin, Madeiran pääkaupunkiin. Lomakylän portilta kulkee paikallisbussi Funchaliin ja nappasimme sunnuntain ensimmäisen vuoron, joka lähti klo 12 portilta. Siihen nähden, että matkaa tui noin 30 km, matka kesti kuitenkin lähes 1,5 tuntia, koska bussi kierteli kaikki lähikylät pidemmän kaavan kautta. Sää oli aurinkoinen ja bussin ilmastointina pari auki olevaa ikkunaa, joten hiki tuli mutkaisilla vuoristoteillä bussissa, joka oli jo parhaat päivänsä nähnyt. Bussikuskilla oli kyllä lahjoja vaikka rallikuskiksi, sen verran rapsakkaasti kaasupoljin painui kohti lattiaa. Jäimme pois vierasvenesataman jälkeen ja kävelimme kuinkas muuten ensimmäisenä katsastamaan satamaa. Hikisen bussimatkan jälkeen poikkesimme juomille ja jäätelölle satamakuppilaan ja sen jälkeen kiersimme lukemassa aallonmurtajasta purjehtijoiden tekemät maalaukset ja etsimässä suomalaisten maalauksia. Funchalin satama ei näyttänyt niin houkuttelevalta, että pitäisi vielä tiedustella heiltä paikkaa. Vieraspaikkoja ei näyttänyt jälleen olevan kovinkaan paljon, mutta isoja charter-katamaraaneja näytti olevan sitäkin enemmän.

Satamakierroksen jälkeen ajelimme Teleferico-köysiradalla Monten kukkulalle maisemia ihaillen ja lähes samaa kyytiä alas. Sitten haahuilimme vielä hetken vanhassa keskustassa ja piipahdimme Sén katedraalissa, jossa oli juuri alkamassa jokin kirkonmeno. Funchalin kadut olivat sunnuntaina kyllä todella hiljaiset ja monet ravintolat ja kahvilat ja myös nähtävyydet näyttivät olevan suljettuina. Niinpä suuntasimme takaisin kotisatamaan tällä kertaa taksilla. Maanantaina saisimme vuokralle auton pariksi päiväksi, joten turistiohjelmaa olisi luvassa vielä jatkossa.